Tuomas Särkilahden blogi: Jäsenistön osallistaminen ja digihaasteeseen vastaaminen uuden toimitusjohtajan työlistalla

Tekniikan tohtori ja viime vuodet VTT:llä ekotehokkaan rakennetun ympäristön tutkimusprofessorina työskennellyt Miimu Airaksinen aloittaa RIL:n uutena toimitusjohtajana 20. marraskuuta.

 

Miimulla on monipuolinen kokemus kiinteistö- ja rakennusalasta, ja hän on ollut vaikuttamassa sen kehitykseen koko työuransa ajan. Hän on myös yksi niistä suomalaisista, joilla on näkyvä rooli maamme kiinteistö- ja rakennusalan kasvoina kansainvälisissä verkostoissa.

 

RIL:n hallitus ja jäsenistö toivovat uudelta toimitusjohtajalta RIL:n näkyvyyden lisäämistä. Visiomme on, että RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto. Haluamme järjestömme jatkossa olevan yhä vahvemmin mukana keskusteluissa, joita käydään niin alan sisällä kuin sen ulkopuolella. Näkyvyytemme tulee jatkossakin rakentua avoimuuden, asiantuntemuksen ja riippumattomuuden varaan.

 

RIL:n toimitusjohtaja edustaa 6 000 korkeasti koulutetun ammattilaisen joukkoa. Toimitusjohtajan tehtävä on näyttää, että RIL ja sen jäsenet ovat edelläkävijöitä ja alan parhaan tiedon ytimessä. Meidän pitää jatkossa pystyä yhä paremmin hyödyntämään jäsenistömme monipuolista osaamista. Käsitykseni on, että tähän pääsemme yhteisöllisyyttä ja jäsenistömme osallistamista lisäämällä – hyödyntämällä sitä joukkoälyä, joka on ulottuvillamme, jos vain osaamme siihen tarttua.

 

Koulutetaanko alalle riittävästi diplomi-insinöörejä, ja sisältävätkö tutkinnot oikeita asioita? Miten valjastamme digitalisaation ja parannamme sen avulla paitsi alan tuottavuutta, myös asiakaskokemusta ja yleisesti alan mainetta suuren yleisön silmissä? Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä vastattaviksi, mutta uskon, että Miimu on oikea henkilö johtamaan työskentelyä näiden haasteiden parissa.

 

Omasta ja RIL:n hallituksen puolesta toivotan Miimulle menestystä uudessa tehtävässä!

 

PS. Kursiivilla merkityt sanat luettuasi olet kerrannut RIL:n arvot.

 

Tuomas Särkilahti
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n hallituksen puheenjohtaja



Takaisin edelliselle sivulle