Arkisto
Rakennusalan diplomi-insinöörien palkat kasvoivat yli 4 prosenttia
Esittele tunnelirakentamisen hankkeesi kansainvälisellä foorumilla
Vuoden 2012 rakennusalan diplomi-insinööri on Pekka Pulkkinen
Kenelle sillanrakennuksen erikoispalkinto?
Suomen Rakennuslehti Oy:n uudeksi nimeksi Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy
Suomen ensimmäiset kansalliset tietomallivaatimukset julkistettiin
Aalto-yliopiston Rakennustekniikan laitoksella on avoinna kolme professorin tehtävää
Vuoden silta 2012 on Haikulan silta
RILin Tekniikkaryhmien vetäjät linjasivat toimintaa
Kooste talven 2010-2011 rakennevaurioista on valmistunut
SAFAn kestävän kehityksen TunnustusPAANU Oulun kaupungin rakennusvalvonnalle
Uusi ohje toimitilojen energiatehokkuuden hallintaan rakentamisessa ja ylläpidossa
Mikkelin satamasilta on Vuoden silta 2009
to 5. maaliskuuta 2009 21.19.00
Arvostelussan tuomaristo kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että sillan kantava rakenne on mittasuhteiltaan sopusuhtainen ja miljööseen sopiva teräsristikko. Sillan kansi ja etenkin sen puinen pinta on onnistunut ja tukeva ratkaisu. Silta on katettu ja sen sisäpinnan vaneriverhoilu luo sillan käyttäjälle ”lämpimän” tunteen. Sillan reunoilla on onnistuneesti käytty lasipintoja, jotka elävöittävät siltaa ja vinosta suunnasta katsottuna toimivat heijastavina pintoina. Hissikuilun ja tukirakenteiden betonipinnat todettiin paikan päällä ulkonäöltään laadukkaiksi. Ulkoportaiden kattamisessa käytetyt teräksiset putkimaiset ritiläkatteet olivat myös onnistuneita ja ympäristöön sopivia. Materiaalien yhdistelyä (teräs, puu, betoni ja lasi) on kohteessa käytetty monipuolisesti ja mielenkiintoisesti.
Mikkelin matkakeskus ja satamasilta ovat merkinneet jopa useiden vuosikymmeniä kestäneen valmistelun toteutumista ja mahdollistaneet kaupungin keskustan ja satama-alueen uudistamisen. Saatamasilta on osa matkakeskusta, johon sijoittuvan liikerakennuksen kiinteänä osana silta toimii. Satamasilta yhdistää rautatien ylittävänä siltana satama-alueen ja keskustan toisiinsa kevyen liikenteen osalta. Silta palvelee samalla myös junamatkustajia eri laitureille siirtymisessä. Ratahallintokeskus on ollut mukana satamasillan rahoituksessa.
Matkakeskuksen ja satamasillan suunnittelussa haluttiin panostaa erityisesti arkkitehtuuriin ja visuaalisuuteen pieniä yksityiskohtia myöten. Onhan se erittäin näkyvä osa Mikkelin kaupunkirakennetta ja toimii käyntikorttina Mikkeliin tultaessa.
Tilaaja:
Mikkelin kaupunki
- Kaupunginjohtaja Kimmo Mikander
- Tekninen johtaja Jorma Holopainen
- Rakennuttajapäällikkö Jorma Hämäläinen
Suunnittelijat:
WSP Finland Oy
- Pentti Murole, professori, projektipäällikkö
- Sami Lampinen, DI, rakennesuunnittelija
- Atte Mikkonen, DI, siltasuunnittelija,
- Matti-Esko Järvenpää, DI, siltasuunnittelija
Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy
- Jussi Murole, arkkitehti SAFA, pääsuunnittelija
- Ulla Kuitunen, arkkitehti SAFA, suunnittelija
- Juha Pajakoski, arkkitehti SAFA, suunnittelija
- Pasi Piironen, arkkitehti SAFA, suunnittelija
Urakoitsijat:
YIT Rakennus Oy Infrapalvelut
- Työpäällikkö Pertti Kärkkäinen
Naaraharju Oy
- Tuotepäällikkö Pasi Parkkinen
***
Vuoden silta -tunnustuspalkinto jaettiin nyt kahdeksatta kertaa. Tunnustuspalkinnolla halutaan nostaa sillansuunnittelun ja -rakentamisen tasoa ja arvostusta maassamme. Kilpailun kohteena vuonna 2009 olivat vuoden 2003 alun ja vuoden 2007 lopun välisenä aikana valmistuneet yksittäiset sillat, siltahankkeet tai silta-alaan liittyvät innovaatiot.
Tuomariston muodostivat dipl.ins. Ilkka Sinisalo, tuomariston puheenjohtaja, dipl.ins. Lauri Salokangas, arkkitehti Roy Mänttäri ja dipl.ins. Maija Sirkkanen.
