Mitä kristallipallosta näkyi?

Sote. Länsimetro. Rantatunneli. Betonin lujuusongelmat. Digiloikka. Tätä kaikkea ja paljon muuta tapahtui rakennusalalla vuonna 2016.

Tammikuussa kirjoitin blogin, jossa ennustin tulevaisuutta. Sanoin vieläpä, että palaisin tarkastelemaan sitä, millainen osumatarkkuus ennusteissani oli ja yllättivätkö jotkin asiat täydellisesti. Ei siis muuta kuin lupausta lunastamaan.

Sairaalahankkeet toimivat soten ukkosenjohdattimina

Tammikuussa Suomen kartta oli täynnään suunniteltuja sairaalahankkeita, mutta sumun peitossa oli, mitä niistä päästään toteuttamaan ja milloin. Sairaalat ovat herättäneet ruohonjuuritasolla kenties ne soten suurimmat intohimot. Niistä on nähty niinkin kiivasta blogikirjoittelua kuin valtakunnan päälehden etusivu, jossa sairaala oli suoraan kytketty paitsi koko alueen elinvoimaan ja toimeentulon perustaan, myös kaksikielisyyden turvaamiseen. Kaiken työn ja keskustelun tuloksena on saatu aikaan jonkinlainen lista tulevista yliopisto- tai täyden palvelun sairaaloista.

Sote on mitä suurimmassa määrin myös rakennusalan asia. Kuten blogissani totesin, vanhentuneiden ja mahdollisesti kosteusvaurioisten tai epäkäytännöllisten tilojen korvaaminen uusilla ei saa jämähtää. Tilojen ongelmilla on heijastevaikutuksia niin moneen asiaan, eikä niistä vähäisin ole julkisissa rakennuksissa työskentelevien ja asioivien terveys. Iso kysymysmerkki on myös se, mihin käyttöön joutuvat sotesta yli jääneet pelimerkit eli tarpeettomiksi käyvät tilat, joiden korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uusien rakentaminen.

Rakentamisen laatu on pysynyt otsikossa

Rakentamisen laatu on tullut kansalaista lähelle ja tiedotusvälineiden otsikoihin tänä vuonna enemmän kuin aikoihin. Valtakunnallisella tasolla merkittävät hankkeet Länsimetro ja Tampereen Rantatunneli ovat tästä ääriesimerkit. Toinen vajosi juoksuhiekkaan samaan aikaan kun toisen kohdalla uutisointiin lähinnä siitä, miten paljon etuajassa hanke oli valmistunut ja miten innokkaasti tamperelaiset jonottivat päästäkseen ajamaan tunnelista läpi. Vaikka Suomessa toteutetaan tuhansia pieniä ja vähän suurempia rakennushankkeita vuosittain, megaluokan hankkeet ovat niitä, joiden varassa alan maine pitkälti nousee tai kaatuu.

Rakennusalaa pidetään konservatiivisena usein juuri siitä syystä, että uuden kokeileminen saattaa tarkoittaa hyvinkin suuren taloudellisen riskin ottamista – ja toteutuessaan riskit aiheuttavat joskus mittavia kerrannaisvaikutuksia, kuten Länsimetrossa on käymässä. Hiljattainen HS:n juttu toi esiin sen, miten tavallisia viivästykset ja budjettiylitykset metrohankkeissa ovat. Tämän tiedon valossa on jopa yllättävää, että alalla on uskallettu myös haastaa perinteitä ja kokeilla esimerkiksi suhteellisen uusia urakkamalleja, kuten allianssimallia Rantatunnelin toteutuksessa.

Digiloikataan, mutta samaan aikaan kompastellaan perusasioissa

Pohdin kirjoituksessani myös teknistä kehitystä ja digitalisaatiota. Slushin sivutapahtumassa Recotechissa, marraskuun lopussa, kuhina oli valtavaa, kun kolmisenkymmentä startup-yritystä esitteli osaamisensa liittymäpintoja kiinteistö- ja rakennusalaan. On täysin kiinni meistä alan toimijoista, osaammeko tarttua alan ulkopuolelta tulevaan uuteen teknologiaan. Esimerkiksi Skanskassa ennustamme, että virtuaalilaseista tulee tavallinen väline rakennusprojekteissa viiden vuoden kuluessa.

Samaan aikaan, kun huumaannutaan uudesta teknologiasta, täytyy muistaa se, minkä totesin tammikuussa: Teknologia vanhenee ja kehittyy nopeasti, mutta rakennuksen rakenteet tehdään kestämään 50 tai jopa 100 vuotta. Teknologia palvelee viime kädessä sitä, että rakennus rakennettaisiin laadukkaaksi palvelemaan käyttäjiään ja se pysyisi kunnossa ja toimivana. Virtuaalitodellisuus tarjoaa alan paljon kaipaamaa imagonkohotusta. Se silti ei paljonkaan auta, jos kompastellaan reaalitodellisuuden perusasioissa, kuten betonin lujuusongelmien kanssa on nyt loppuvuodesta käynyt. Betonin valmistaminen ei herätä huikeita mielikuvia innovaatioista, mutta sellaisia alalla nyt kaivattaisiin perustoimintaan eli laadunvarmistukseen. Betonin lujuusongelmia en pystynyt kristallipallossa näkemään – se oli ikävä yllätys, jonka vuosi 2016 eteemme heitti.

Siihen ei sen sijaan tarvittu ennustajan lahjoja, että pystyi ennakoimaan talonrakentamisen käyrien lähtevän kasvamaan kohti aurinkoa monien niukkojen vuosien jälkeen. Investointitarve oli niin ilmeinen, että oli vain ajan kysymys, koska se laukaisee asuntorakentamisen vauhtiin. Ensi vuodelle on kuitenkin luvassa määrien tasaantumista. Mitä muuta on luvassa? Sen verran mielenkiintoisia hankkeita on tulossa myös vuonna 2017, että otsikoiden laatijoille riittää tehtävää.

Tuomas Särkilahti, RILin puheenjohtaja