Tapahtunutta

PIRIL-Nuorten golfkokeilu

PIRIL-Nuorten golfkokeilu järjestettiin 31.5.2011 Messukylän golfkentällä. Opettajana toimi Messukylässä golftunteja pitävä aktiivisen ammattilaiskilpauransa lopettanut Rosa Svahn, joten kokeilijat saivat swingeihinsä taatusti hyvää opastusta.

Paikalle oli saapunut 13 kiinnostunutta ja tällä kertaa keskityttiin harjoittelemaan rangella oikeaoppista lyöntitekniikkaa. Sää ei olisi ajankohtaan nähden voinut olla enää parempi; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja mukava tuuli viilensi lyöntien parissa ahkeroivia kokeilijoita, joskin saattoi ohjata välillä taidokkaat lyönnit tavoitellun sektorin ulkopuolelle. Viilentävästä tuulesta huolimatta ainakin allekirjoittanut sai huitomisesta itsensä lämpimäksi tunnin session aikana, joten eiköhän tuosta golfista ole ihan kuntoilumielessäkin hyötyä.

Osallistujilla vaikutti olevan oikein mukavaa ja eiköhän sieltä löytynyt taas muutama uusi jäsen jo lähes 145 000 rekisteröityneen pelaajan joukkoon. Harjoittelun jälkeen kerrattiin lyöntien onnistumista golfklubin aurinkoisella terassilla virvokkeiden parissa.

Olli Kiviniemi

PIRIL-Nuorten kartingmestaruuskilpailu

Ensilumen sataessa ulkosalla 14.10.2010, saivat Suzukartin seinät nähdäkseen sarjan upeita ajosuorituksia. Sisällä nimittäin oli käynnissä PIRIL-Nuorten kartingmestaruuskisat yhdeksän diplomi-insinöörin ja yhdentoisata teekkarin voimin. Valitettavasti jonkun osa on olla hitaampi vaikka kilpailun taso olikin päätä huimaava. Paremmuutta ratkottiinkin aluksi ajamalla aika-ajot kahdessa erässä, erien parhaat ajoivat A-finaalissa ja vähemmän parhaat B-finaalissa.

Jännittävien aika-ajojen jälkeen ihmeteltiin hetki jumiutuneita käsivarsia ja seliteltiin elopainon vaikutusta mikroauton kiihtyvyysominaisuuksiin, mutta sitten olikin aika virittää aistit finaaliajoihin. B-luokan finaalin voitti niukasti Henri Tiusanen.

A-finaalissa nähtiin tiukkaa kärkitaistelua ja muutama hieno ohituskin. Paalupaikalta finaaliin lähtenyt Tomi Virolainen ei kuitenkaan kärkipaikastaan luopunut ja vei näin ollen PIRIL-Nuorten historian ensimmäisen kartingmestaruuden nimiinsä. Palkintokorokkeelle patsastelemaan pääsivät myös Panu Härkki sekä Ville Korpela.

Kiitos osallistujille!

IKEA XQ

Tiistaina 26.1.2010 PIRIL Nuoret järjestivät PIRILin yhteisen työmaaekskursion IKEA:n työmaalle Tampereella. Kipakasta pakkasesta huolimatta tapahtumaan oli paikan päälle saapunut lähes 30 jäsentä.

Lisäksi osa ilmoittautuneista ei valitettavasti mahtunut mukaan rajallisen osallistujamäärän vuoksi. Ilmoittautuminen jouduttiin sulkemaan heti seuraavana aamuna, koska rajoitettu osanottajamäärä oli tullut täyteen. Paikalla oli niin opiskelijoita, vastavalmistuneita kuin jo vanhempiakin PIRIL:laisia.

Kohdetta esittelivät kohteen projekti-insinööri ja PiRILin jäsen Janne Kivimäki Lemminkäiseltä sekä rungon urakoineelta Ruukilta Janne Typpö.
Taphtumaan kuului perinteisesti työmaaesittely kahvituksen kera työmaatoimistossa sekä tietysti kierros paikan päällä.

Kaiken kaikkiaan tapahtumana IKEA XQ oli onnistunut. Ja lisää tapahtumia on luvassa vuoden mittaan, joihin toivottavasti saamme jäseniämme aktivoitua.

Iloinen perhetapahtuma

 
Syyskuun 19.päivä Destian työmaalla Lempäälässä runsaat puolensataa innokasta pääsi tutustumaan maanrakennuskoneisiin ammattilaisten opastuksessa. Heijastinliiveihin puetut lapset vanhempineen kokeilivat ihan oikeasti miltä tuntuu istua koneen puikoissa. Vanhempien RILiläisten leveät hymyt ja innostuksen kiilto silmissä kertoivat päivän onnistuneen myös vanhempien näkökulmasta. 







Koneiden ihastelun ja tutustumisen lisäksi kasvomaalauspaikalla riitti maalattavia poskia, makkara ja mehu teki kauppansa, sekä tarkkuutta vaativa pallonheitto keräsi kilpailijoita. Aurinkoinen syyspäivä oli mitä mainioin päivä viettää aikaa perheen kanssa ja tavata tuttuja opiskelu- ja työtovereita.

 

 

 

 

 

 

 

PiRIL-Nuoret loihtivat lapsille kasvomaalauksia. Suosikkeja olivat erilaiset eläimet kuten panda, leijona ja pöllö.

PiRIL ja PiRIL-Nuoret ovat saaneet kiitosta päivän järjestelyistä ja johtoryhmät ovat hykerrelleet onnistumisesta tahoillaan. Perhetapahtuma aiotaan järjestää myös ensi vuonna.

 

 

 

 

 

 

Golfin kokeilua -2

16. kesäkuuta järjestettiin jo toista kertaa golfiin tutustumistapahtuma Tammer-golfin harjoitusalueella. Opettajana toimi jälleen ansiokkaasti RILiläinen Jussi Juhola, jonka rautaisella opastuksella jokainen pääsi nauttimaan onnistuneista golf-lyönneistä. Paikalla oli vajaat viisitoista innokasta osallistujaa, osa oli tullut paikalle jo toista kertaa. Lyöntiharjoittelun jälkeen pääsimme nauttimaan huurteiset golfkentän terassilla. Toivottavasti joku osallistuneista nähdään syyskuussa RIL:n golf-kisoissa.

 

Mihin näitä senttejä oikein menee?

Keskiviikkona 25.3. verotuksen oikaisulautakunnan puheenjohtaja Jussi Sainio kertoi PiRIL-nuorille neuvoja verokarhun kohtaamiseen. Paikalle saapui 13 innokasta kuulijaa perehtymään erityisesti perintö- ja lahjaverotuksen kysymyksiin. Tiiviin tietopaketin päätteeksi saunottiin Tampereen kaupungin tilakeskuksen tiloissa. 

 

Vaalikokous 2008

 

 

 

 

 

 

 

 

Perjantaina 14.11.2008 noin 60 henkeä kokoontui Kaatopaikalle vaalikokoukseen valitsemaan uutta johtoryhmää ja sen jälkeen kaatamaan keiloja oluen kera. Iltaa jatkettiin keilahallilta kaupungin humuihin.

 

Etiketti-ilta

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuinka edustan tyylikkäästi työpaikan tilaisuuksissa? Kuinka isännöin sujuvasti illalliskutsut asiakkaille? Kuinka teen anoppiin tai appeenkin vaikutuksen perheillallisella? Näihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin kaksitoista PiRIL-Nuorten jäsentä sai vastauksia etiketti-illassa ravintola El Torossa 19. syyskuuta. Etiketistä meille kertoi Johanna ja opitut vinkit otettiin saman tien käyttöön herkullisen illallisen parissa. Iltaa jatkettiin sivistyneissä merkeissä lähes koko porukan voimin pikkutunneille asti.

 

RIL-Nuorten ja PIRIL-Nuorten workshop-viikonloppu Vierumäellä 6.-8.6.08

Tapahtuman muistioon pääset tutustumaan tästä.

 

Golfin kokeilua

 

 

 

 

 

 

 

 

10. kesäkuuta pääsi kaksitoista innokasta PiRIL-Nuorten jäsentä kokeilemaan golfin alkeita Tammer-Golfin harjoitusalueella. Opettajana toimi ansiokkaasti RILiläinen Jussi Juhola. Sää ei tapahtumaa suosinut mutta innokkaat osallistujat eivät juuri antaneet sateen häiritä lyöntisuorituksiaan. Lyönti- ja puttailuharjoittelun jälkeen nautittiin virkistävät juomat rajun ukkoskuuron säestämänä. Saadun palautteen perusteella voidaan olettaa muutaman osallistuneista olevan vaarassa joutua golf-kärpäsen puremaksi lähitulevaisuudessa... (Ville Rajakallio)

 

Rekrypäivä

15. tammikuuta kohtasi iso joukko rakennusalan yrityksiä ja opiskelijoita TTY:llä järjestetyssä rekrypäivässä. Tilaisuus järjestettiin jo toista vuotta peräkkäin hyvällä menestyksellä. Reilu 30 yritystä sekä RIL ja TEK esittäytyivät kiinnostuneille opiskelijoille. Päivää jatkettiin kyykänpeluun merkein. Alan mestaruuden ratkettua siirryttiin Teekkarisaunalle illanviettoon.

PIRIL-nuoret järjestivät Huippuosaamisen teeman mukaisesti kaksi puhujaa paikalle kertomaan aiheesta. Johtaja Jan Elfving Skanskalta kertoi omia kokemuksiaan rakennusalan huippuosaamisesta. Jussi Mattila TTY:lta puolestaan kertoi jatko-opiskelumahdollisuuksista. Loistavat puheenvuorot jäivät varmasti PIRIL-nuorten mieliin hautumaan illan jatkuessa ruuan, juoman ja saunan merkeissä. Huippuosaamisen iltaan osallistui noin 120 nuorta, mukana myös monta uutta jaostojäsentä.

 

PIRILin perustaminen

Perjantaina 9.3.2007 aamupäivällä kuusi diplomi-insinööriä, ja neljä tekniikan ylioppilasta saapuivat Jämsän Himokselle. Tämän porukan päämääränä oli perustaa uusi alueellinen RILin jaosto, Pirkanmaan RIL-nuoret.

Päivä käynnistettiin aamukahveilla, joiden yhteydessä käytiin läpi tulevan vuorokauden ohjelma ja esittäydyttiin. Seuraavaksi oli vuorossa päivän liikunta-annos, jotta illan perustamiskokouksessa olisi kaikilla mieli virkeänä. Osa suuntasi hiihtoladuille, toiset rinteeseen. Kun päivän liikunnat oli liikuttu, oli aika siirtyä pääkallopaikalle Kivistöntie 33 A:han.

Mökillä aloitettiin kokous, joka vain tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Mutta vaikka kokous olikin pitkä ja raastava, oli se tyydytys joka tehdyistä päätöksistä saatiin, niin mahtava, että kaikki tunsivat panostuksen kannattaneen.

Kun päivän työ oli saatu päätökseen, oli aika rentoutua saunassa ja jopa nauttia pari olutta. Suomirockorkesteri Yö olisi esiintynyt Himos-Areenalla, mutta paikalle ei ollut tultu hurvittelemaan. Päätimme siis jäädä mökille nauttimaan toistemme seurasta, sekä valmistautumaan seuraavan päivän palaveriin.

Lauantai aamupäivänä olikin aika lyödä nuijalla pöytään ja julistaa Pirkanmaan RIL-nuoret perustetuksi. Mutta mikä on Pirkanmaan RIL-nuoret?

PIRIL-nuoret haluttiin perustaa palvelemaan niitä teekkareita, jotka tuntevat olevansa liian vanhoja osallistumaan Tampereen Rakentajakillan aktiviteetteihin ja niitä diplomi-insinöörejä, jotka tuntevat olevansa liian nuoria jämähtämään paikalleen työelämään.

Jaoston tarkoituksena on järjestää mielekästä ohjelmaa, sekä auttaa vanhoja opiskelukavereita tapaamaan toisiaan ja verestämään vanhoja muistoja. Pirkanmaalle muuttaneille PIRIL-Nuoret on myös hyvä väylä tutustua Tampereen alueen samanhenkiseen seuraan.

Miten liityn PIRIL-nuoriin? Kun olet RILin jäsen, mikä on opiskelijalle ilmaista ja valmistuneillekin huippuedullista, voit RILin Internetsivuilla liittyä Pirkanmaan RIL-nuorten jäseneksi. Samalla liityt sähköpostilistalle, jonka kautta Sinulle ilmoitetaan tulevista tapahtumista. Jaostoon kuuluminen on siis RILin jäsenille ilmaista ja se tarjoaa Sinulle unohtumattomia kokemuksia ystäviesi seurassa.


Hyvää kevään jatkoa kaikille!

Matti Koivunoro