RIL-Nuorten ohjesääntö

Vahvistettu liiton hallituksessa 9.12.2011.
 
1 §
RIL-Nuoret on RILin sääntöjen 7§ mukainen ryhmä, johon voivat kuulua rakennusalan korkeakouluissa opiskelevat ja nuoret valmistuneet RILin jäsenet.
 
RIL-Nuorten tarkoituksena on auttaa jäsenistöään menestymään elämässään. RIL-Nuorten tarkoituksena on myös aktivoida nuoria RILin jäseniä omaan ammattialaan ja uraan liittyvissä ajankohtaisissa kysymyksissä. RIL-Nuoret edistää yhteisöllisyyttä ja edesauttaa yhteydenpitoa muuhun RILin toimintaan.
 
Toimintansa toteuttamiseksi RIL-Nuoret järjestävät tilaisuuksia ja muuta aiheeseen liittyvää toimintaa,  joissa käsitellään jäsenkuntaa kiinnostavia kysymyksiä ja luodaan edellytykset verkottumiselle. RIL-Nuoret toimivat aktiivisesti yhteistyössä PIRIL-Nuorten ja POSURIL-Nuorten kanssa.
 
RIL-Nuorten toimintaa ohjaa johtoryhmä. Johtoryhmään kuuluu 10–15 henkilöä, joista yksi on Otaniemen Rakennusinsinöörikillan edustaja  ja loput valitaan 5 §:n mukaisesti.
 
Johtoryhmän puheenjohtaja ja jäsenet valitaan yleisessä vaalikokouksessa, joka on pidettävä ennen kalenterivuoden loppua. Johtoryhmän jäsenen toimikausi on kaksi vuotta, puolet johtoryhmän jäsenistä on erovuorossa. Johtoryhmän erovuoroinen jäsen voidaan valita kaksi kertaa uudelleen. Johtoryhmän jäsenet pyritään valitsemaan rakentamisen eri aloilta.
 
Vaalikokoukseen saavat äänivaltaisina ottaa osaa kaikki RILin varsinaiset ja nuoret jäsenet ikärajoituksetta. Puheenjohtajan tulee olla RILin varsinainen jäsen. Vaalin vahvistaa RILin hallitus. Vaalikokous on kutsuttava koolle RILin medioissa julkaistavalla ilmoituksella vähintään 14 vrk ennen kokousta.
 
Varapuheenjohtajan ja sihteerin valitsee johtoryhmä keskuudestaan vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Johtoryhmä on päätösvaltainen, milloin vähintään puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä 4 johtoryhmän muuta jäsentä on paikalla.
 
Nuorten johtoryhmän kutsuu koolle ja puhetta niissä johtaa johtoryhmän puheenjohtaja tai tämän ollessa estynyt varapuheenjohtaja.
 
RIL-Nuorille osoitetaan vuosittainen määräraha, jonka vahvistaa RILin hallitus ja jonka käytöstä
toimistolle vastaa johtoryhmä.
 
Media- ja muissa julkisissa kontakteissa RIL-Nuoret toimivat yhteisymmärryksessä RILin toimiston kanssa. RIL-Nuoret toimivat suunnitelmallisesti ja tekevät toimintakertomuksen ja – suunnitelman vuosittain.