LIVI juhli 50-vuotistaivaltaan

LIVIn juhlaväki aveceineen (75 henkilöä) kokoontui 24.10.2009 nostalgiselle vanhalle polille. Juhlayleisö nautti sekä tarjoilusta, että muistoista ja lauloi seremoniamestari Jyrki Vilon opastamana. Alkuillan solistina loisti Lubena Nova, jonka oopperaääni sopi oivallisesti linnan tunnelmaan. Viralliseen osuuteen kuului uusien kunniajäsenten nimittäminen, stipendien jako ja Juha Gabrielsson -tunnustuksen julkistaminen. Loppuilta sujui vapaamuotoisesti LIVIn historianäyttelyyn tutustuen ja rokaten energiatehokkaan ON-OFF -bändin siivittämänä.

Puheenjohtajan 50-vuotislinjaukset 

Juhlapuheessaan puheenjohtaja Tapio Jalo korosti yhdistyksen uudistumistarvetta ja merkitystä muuttuvassa toimintaympäristössä. Uusien haasteiden täyttämisessä tarvitaan liviläisten panosta, sillä toimivuuden ja energiatehokkuuden varmistamien vaatii jatkossa huippusuunnittelua, laatuloikkaa rakentamisessa, toiminnallisuuden varmistamista sekä huomattavasti enemmän panostusta ammattitaitoiseen ylläpitoon ja huoltoon. Ei ole kestävän kehityksen mukaista, jos tehdään taloudellisesti täysin kannattamattomia energiansäästöinvestointeja – joku ne aina maksaa kuitenkin.

LIVIn kaltaiselle asiantuntijahenkilöyhdistykselle on entistä suurempi tarve. Sähköistynyt ja verkostoitunut elämä on tullut jäädäkseen, mutta yksin ei asiantuntijakaan pärjää. LIVI luo ainutlaatuisen kanavan kehittymiseen ja verkostoitumiseen. Teekkareille se on mahdollisuus saada uusia kontakteja alalla ja uudet teekkarijäsenet ovat keskeisessä roolissa yhdistystoiminnan jatkuvuudessa. 

LIVIn rooli tulevaisuudessa on selkeä ja uusi yhteistyösopimus RILin kanssa allekirjoitetaan loppuvuonna. Siinä viedään loppuun se prosessi, joka käynnistyi jo LIVIn aikuisiällä. Jatkossa LIVIn ammatillinen toiminta kanavoidaan RILin Energia- ja talotekniikkaryhmään, jossa on jo mukana 204 RILin ja LIVIn jäsentä.

Uudet kunniajäsenet

Uusiksi kunniajäseniksi kutsuttiin:

  • Veijo Matilainen (hallituksen jäsen 1977-1979 ja 2006- sekä puheenjohtaja 1980-1985)
  • Erkki Mansikkamäki (toiminnanjohtaja 1979-1980, hallituksen jäsen 1981-1983 ja 1994-1996)
  • Sakari Sainio (toiminnanjohtaja 1981-1985 ja hallituksen jäsen 1999-2005).

Juha Gabrielsson -tunnustus Harri Ripatille

LIVIn hallitus julkisti 50-vuotisjuhlan kunniaksi uuden Juha Gabrielsson -tunnustuksen jonka kriteerit ovat:

”Lämpöinsinööriyhdistys LIVI ry myöntää Juha Gabrielsson -tunnustuksen henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan ennakkoluulottomasti edistänyt uuden innovatiivisen tekniikan tai suunnittelumenetelmän käyttöönottoa kestävän kehityksen kannalta”

Tunnustus myönnettiin hallituksen yksimielisellä päätöksellä dipl.ins. Harri Ripatille.

Ripatti korosti puheessaan, että LVI-tekniikan koulutuksen asema on varmistettava korkeakoulu-uudistuksessa. Vain korkeakoulupohja antaa riittävät eväät selvitä vaativista suunnittelutehtävistä ja kehittää suunnittelua uusien vaatimusten tasolle.

Stipendit

  • Matti Tapanainen: Päästipendi I, 250 euroa
    ”Erittäin hyvä opintomenestys ja aktiivinen toiminta Teekkarien LVI-kerhossa”
  • Harri Sipilä: Päästipendi II, 250 euroa
    ”Erittäin hyvä opintomenestys ja aktiivinen toiminta Teekkarien LVI-kerhossa”
  • Sami Tjurin: Lisästipendi I, 100 euroa
    ”Tuloksellinen opiskelu ja aktiivinen toiminta Teekkarien LVI-kerhossa”
  • Hanna Stammeier: Lisästipendi II, 100 euroa
    ”Opiskelun, kilta- ja LVI- kerhoaktiivisuuden sekä onnistunut yhdistäminen”
  • Panu Paukkeri: Lisästipendi III, 100 euroa
    ”Energia- ja LVI-tekniikan perusmoduulin erittäin hyvä suorittaminen 1. sivuaineena”

LIVIn 50-vuosijuhlien posterit alan kehityksestä ja yhdistyksen historiasta

Hallituksen lisäkiitokset

Jatta Lytterille RILin toimistosta, joka hoiti ansiokkaasti juhlajärjestelyjä ja historianäyttelyn materiaalin keräämistä sekä Teekkarien LVI-kerholle ja erityisesti puheenjohtaja Janne Kortesmaalle, joka osallistui LIVIn historianäyttelyn järjestämiseen.

LIVI kiittää myös 50-vuotisjuhla- ja stipendilahjoituksen tehneitä:

BELIMO FINLAND OY
HALTON GROUP OY
HELSINGIN ENERGIA
HEPACON OY
HEVAC -KONSULTIT OY
INSINÖÖRITOIMISTO OLOF GRANLUND OY
INSINÖÖRITOIMISTO ÄYRÄVÄINEN OY
ISS PROKO OY
LVI-TALOTEKNIIKKATEOLLISUUS RY
NIEMI & CO OY
PROJECTUS TEAM OY
PÖYRY CM JA BUILDING SERVICES OY
SUOMEN LVI-LIITTO RY
SUOMEN TALOKESKUS OY
STRAVENT OY
TAC FINLAND OY
UPONOR OYJ