Kirjaudu sisään |  Tapahtumat |  Palaute |  in English |  Haku:

Ajanmukaistettu RIL-julkaisu työtelineiden ja putoamista estävien suojarakenteiden hallintaan

[16.06.2010]

Työtelinemääräyksissä ja –käytännöissä on viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia. Vanhojen työturvallisuusmääräysten pohjalta annettu rakennustyön turvallisuutta koskeva valtioneuvoston asetus 205/2009 astui voimaan 1.6.2009. Asetus yhdisti kolme eri viranomaispäätöstä, jotka samalla kumottiin. Lisäksi suuria muutoksia on aiheuttanut eurooppalaisten SFS-EN- telinestandardien voimaantulo 2000-luvulla, jolloin vanhat SFS-telinestandardit on kumottu. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin uuden ohjeen RIL 142-2010 Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet tarkoitus on täydentää voimassa olevia työturvallisuusmääräyksiä ja telinestandardeja esittämällä ohjeita ja esimerkkejä sellaisista hyvistä käytännöistä, joilla määräysten vaatimukset voidaan täyttää. Se korvaa vuonna 1999 ilmestyneen julkaisun RIL 142-1999.

Ohje on tarkoitettu rakennus- ja kunnossapidossa käytettävien telineiden ja putoamista estävien suojarakenteiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja käyttämiseen. Ohjeen käyttäjiä ovat kaikki rakennushankkeessa toimivat osapuolet. Keskeisiä osapuolia ovat rakennuttaja, suunnittelijat (esim. rakennesuunnittelija), päätoteuttaja, ali- ja sivu-urakoitsijat, itsenäiset työnsuorittajat, telinevuokraajat, työntekijät sekä työturvallisuutta valvovat viranomaiset. Ohje koskee kokonaisuudessaan paikalla rakennettavia työtelineitä sekä putoamisen estäviä suojarakenteita. Esivalmisteisten ns. elementtitelineiden osalta ohjeessa käsitellään vain niiden valintaa ja käyttöä.

Ohjeessa on keskeisenä näkökulmana työntekijöiden turvallisuuden varmistaminen korkealla tehtävissä töissä. Ohjeessa käsitellään pääasiassa henkilöiden putoamisen estämistä, mutta myös suojakatoksia, joiden käyttötarkoitus on pelkästään estää esineiden ja työkalujen putoaminen ihmisten päälle. Vaikka vanhat SFS-standardit on kumottu, tässä ohjeessa on kuitenkin todettu tarpeelliseksi vielä käsitellä niiden sisältöä erityisesti esimerkkien ja kuvituksen muodossa.

Uudessa turvallisuusasetuksessa painotetaan rakennuttajan vastuu ja toimenpiteitä turvallisuuden varmistamiseksi. Esim. rakennuttajan on hankkeen valmistelusta lähtien tehtävä järjestelmällistä riskien arviointia ja siten tunnistettava jo ennakkoon hankkeeseen liittyviä vaaratekijöitä. Ohjeessa on esitetty sekä rakennuttajan että muidenkin osapuolten turvallisuutta koskevat velvoitteet ja tehtävät.

Julkaisun on valmistellut Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n telinetoimikunnan työryhmä, jossa puheenjohtajana on ollut Esa Virtanen, jäseninä Leo Seppänen, Markku Laitinen, Niko Korsow, Tapio Turunen ja Juha Noeskoski sekä sihteerinä Gunnar Åström (RIL).

Julkaisun tiedot:

  • RIL 142-2010 Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet. 241 sivua. Hinta 98 euroa.
    Tilaukset RIListä
    pirkko.snellman@ril.fi tai www.ril.fi  > Julkaisut > Kirjakauppa.

Lisätietoja antavat:



Viimeksi muokattu: 16.06.2010

Jäsenille

Tervetuloa Rakennusinsinööripäiville 8.10.

Tule mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja vaikuttamaan Rakennusinsinööripäiville!


Lue lisää...