TULE TAPAHTUMAN KUMPPANIKSI!

Arkkitehtitoimistojen liitto ATL järjestää syksyllä 2021 sarjassaan ensimmäisen ATL Meet -kongressin arkkitehtitoimistojen avainhenkilöille Turussa 8.-10.9.2021. Kongressin teema julkaisuvuonna on Architects and leadership ja ohjelma käsittelee arkkitehtitoimistoille räätälöidysti arkkitehtitoimiston liiketoimintaa sekä johtamista. Mukana on huippupuhujia Suomesta sekä ulkomailta!

 

Haemme nyt yritysyhteistyökumppaneita kongressiin jakamaan yhdessä kanssamme inspiroivan tapahtuman syyskuussa! Yhteistyökumppaneidemme toivomme näyttelyssä ja puheenvuoroissa keskittyvän erityisesti yrityksen vastaukseen tulevaisuuden rakentamisen näkökulmasta (vastuulliset vähähiiliset ja kestävät ratkaisut).

 

Kongressin aihe on ajankohtainen ja toivottu. Johtamista tarkastellaan sen eri näkökulmista. Tapahtuman tähtiarkkitehteina nähdään kansainväliset toimistojaan luotsaavat arkkitehdit, jotka avaavat oman tarinansa kongressivieraille. Tapahtumasta luodaan välitön ja keskusteleva - tavoitteena hyvä yhdessäoppimisen tunnelma ja kollegoiden tapaaminen tärkeän asian äärellä.

 

Kongressin osallistujiin kuuluu Suomen arkkitehtitoimistojen toimitusjohtajia, osakkaita, johtavia arkkitehteja, suunnittelujohtajia, kehityspäälliköitä, tiimipäälliköitä, pääsuunnittelijoita, projektiarkkitehteja, pääsuunnittelijoita sekä pienemmistä, että isoimmista toimistoista. Osasta isompia toimistoja osallistutaan monen henkilön voimin. Osallistujamäärät tarkentuvat vielä tapahtumaa kohden, ja tiedotamme asiasta, mutta 150 hlöä tullee täyttymään - todennäköisimmin ylittymään.

 

Päätapahtumapaikkana kongressilla toimii Turun LOGOMO, torstain iltajuhla järjestetään Ruissalon Telakalla ja keskiviikon miniexcursiolla suunnataan Paimion Parantolaan. 

 

Yhteistyökumppanuudet esitellään alla kumppanuustyypeittäin. Kumppanuuspaketteja on erikokoisia ja -muotoisia. Sivulla tehty varaus on toistaiseksi voimassa. Suosittelemme varaamaan paketin yrityksellenne ajoissa - kumppanuudet ATL:n aiempiin tilaisuuksiin ovat olleet kysyttyjä.

 

Alta löydät valmiit paketimme! Ole nopea, sillä paketteja on tarjolla hyvin rajoitettu määrä.

Kumppanuuspaketin voi varata myös yritysten yhteenliittymänä rinnakkaisen toimijan kanssa.

Näyttelypaikkoihin sisältyy tilavaraus. Kukin näytteilleasettaja tuo oman rekvisiittansa.

Varaus on sitova. Paketit laskutetaan toukokuussa 2021.

Järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin.

 

KUMPPANIPAKETIT A ja B 
Pääyhteistyökumppani / päänäyttämö / Teatro-sali
8900 EUR + alv. 24 %

  • Puheenvuoro pääsalissa (<15min, sisältää näytön käytön). Puheenvuoro torstaina tai perjantaina aamupäivällä (A/B)
  • Logo viestinnässä (postituslistan sähköpostit) käytössä (A ja B)
  • "Arkkitehtitoimistojen johtajia siivittämässä A ja B" - logo esillä päätilaisuuden näytöllä taukojen aikana
  • Logo pääyhteistyökumppanina nettisivulla (A ja B)
  • Logo pääyhteistyökumppaneina esitteessä / ohjelmassa (A ja B)
  • Kaksi kahden päivän lippua tapahtumaan

Paketteja tarjolla yhteensä 2kpl (A ja B)

 

KUMPPANIPAKETTI C
Yhteistyökumppani sisältäen puheenvuoron

4900 EUR + alv. 24 %

  • 7,5 minuutin puheenvuoro tilaisuudessa
  • Logo nettisivulla (C-U)
  • Logo esitteessä / ohjelmassa (C-U)
  • Yksi kahden päivän lippu tapahtumaan

Paketti on loppuunmyyty.

 

KUMPPANIPAKETTI D
Iltajuhlan pääyhteistyökumppani / Ruissalon iltajuhla torstaina
8900 EUR + alv. 24 %

  • Puheenvuoro iltajuhlassa (<10min)
  • Logo esillä iltajuhlan valkokankaalla "väliajoilla"
  • Logo illalliskorttiin
  • Logo nettisivulla (C-U)
  • Logo esitteessä / ohjelmassa (C-U)
  • Kaksi kahden päivän lippua tapahtumaan

Pakettia on tarjolla vain yksi kappale.

 

KUMPPANIPAKETIT E, F, G, H ja I
Näyttelypaikka Street-tilassa / iso 
4900 EUR + alv. 24 %

  • Näyttelyn tilavaraus 5m x 2m torstaista perjantaihin
  • Logo mukana Teatro-Gallerian ja Teatro-Baarin näytöllä (E-T)
  • Logo nettisivulla (C-U)
  • logo esitteessä / ohjelmassa (C-U)
  • Kaksi kahden päivän lippua tapahtumaan

Paketteja tarjolla 5kpl (E/F/G/H/I)

 

KUMPPANIPAKETIT J, K, L, M, N, O, ja P
Näyttelypaikka Galleria-tilassa / pieni
3900 EUR + alv. 24 %

  • Näyttelyn tilavaraus 2m x 2m torstaista perjantaihin
  • Logo mukana Teatro-Gallerian ja Teatro-Baarin näytöllä (E-T)
  • Logo nettisivulla (C-U)
  • logo esitteessä / ohjelmassa (C-U)
  • Yksi kahden päivän lippu tapahtumaan

Paketteja tarjolla 7kpl (J/K/L/M/N/O/P)

 

KUMPPANIPAKETIT Q, R, S, ja T
Näyttelypaikka Teatro-baarin puolella
3900 EUR + alv. 24 %

  • Tilavaraus Teatro-baarin puolella 2m x 2m torstaista perjantaihin
  • Logo mukana Teatro-Gallerian ja Teatro-Baarin näytöllä (E-T)
  • Logo nettisivulla (C-U)
  • logo esitteessä / ohjelmassa (C-U)
  • Yksi kahden päivän lippu tapahtumaan

Paketteja tarjolla 4kpl (Q/R/S/T)

 

KUMPPANIPAKETTI U
Paimio-iltavierailu keskiviikkona
3900 EUR + alv. 24 %

  • Puheenvuoro bussimatkalla (<10min) ja tuotenäyte / esite bussiin jaettuna
  • Logon käyttö Paimion vierailun viestinnän yhteydessä
  • Logo nettisivulla (C-U)
  • logo esitteessä / ohjelmassa (C-U)
  • Yksi kahden päivän lippu tapahtumaan

Paketteja tarjolla vain yksi kappale.

Kumppanit

Järjestäjät