Jotta päästöt saadaan riittävän alas, on koko rakennuksen elinkaari saatava mukaan ilmastotalkoisiin lähtien tuotteiden valmistuksesta ja kuljetuksista, rakentamiseen ja kiinteistöjen käyttöön ja lopulta purkuun.

Koululaiset lakkoilivat perjantaina 15.3. ilmaston puolesta ympäri maailmaa. Suomessa koululaiset ilmaisivat huolensa tulevaisuudesta noin 27 kunnassa. ”Herätkää aikuiset”, vaadittiin Helsingin Senaatintoritorilla. Koululakon takana on ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, joka kyllästyi siihen, etteivät aikuiset tehneet tarpeeksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Nuorten ilmastohuolesta löytyy tutkittua tietoa. Deloitten (2018) tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret ikäryhmät pitävät tärkeänä, että yrityksillä on oma ilmasto-ohjelma. Nuoret ovat ottaneet viime vuosina myös merkittävän roolin ilmastonmuutosta koskevien oikeuskanteiden tekemisessä. Ilmiö on maailmanlaajuinen, sillä nuorten ilmastokanteita on tulossa vireille tai on vireillä Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Uudessa-Seelannissa. Kanteissa nuoret haluavat sitovia päätöksiä, joilla päästöjä saadaan rajoitettua. Kanteilla tavoitellaan oman edun sijaan yhteistä etua ja hyvää, mukaan lukien tulevien sukupolvien selviytymismahdollisuudet.

Yritysten vastuullisuus tai vastuuttomuus vaikuttaa yhä enemmän myös nuorten hakeutumiseen työpaikkoihin. Maineeltaan parhaat ja vastuulliset yritykset saavat parhaat nuoret työnhakijat.

Kiinteistö- ja rakentamisala on keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillinnässä: rakennettu ympäristö vastaa 30 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä ja 35 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta.

Tähän asti on keskitytty lähinnä energiatehokkuuden parantamiseen, mikä onkin keskeistä erityisesti meillä pohjoisessa. Jotta päästöt saadaan riittävän alas, on koko rakennuksen elinkaari saatava mukaan ilmastotalkoisiin lähtien tuotteiden valmistuksesta ja kuljetuksista, rakentamiseen ja kiinteistöjen käyttöön ja lopulta purkuun. Rakennusten käyttäjien tarpeiden ja olosuhteiden on oltava tässä kaikessa keskiössä.

Tarvitsemmekin uudenlaista ajattelua ja toimintamalleja. Tarvitsemme monialaista yhteistyötä ja elinkaariajattelua. Tarvitsemme kestävää kaavoitusta ja systeeminäkökulmaa. Tarvitsemme energiatehokkaita ja resurssiviisaita ratkaisuja sekä elinkaaren huomioivia liiketoimintamalleja. Tarvitsemme digitalisaatiota ja tiedon tehokasta hyödyntämistä. Ja ennen kaikkea – tarvitsemme halua ja ymmärrystä ottaa ilmastonmuutos tosissaan: tätä nuoret meiltä nyt onneksemme vaativat!

 

ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.

Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi/blogit
www.twitter.com/ROTI2019
www.facebook.com/ROTI2019
www.roti.fi

 

Heli Kotilainen

ROTI 2019 Rakennukset-paneelin pj
Toimitusjohtaja, Setlementtiasunnot Oy

 

Takaisin listaukseen

Sinua voi kiinnostaa myös

Liikenneverkot Suomen tuotantolinjoina

Suomi on siirtynyt osaksi globaalia taloutta ja yhteisöä, jolloin liikenteen infrastruktuuri täytyy nähdä uudesta näkökulmasta. Kaikkien liikenneverkkojen ja -palvelujen on edistettävä Suomen menestystä kansainvälisessä kaupankäynnissä ja kommunikoinnissa.

Lue lisää

Blogit