Ilmastonmuutos ja niukkenevat resurssit, kaupungistuminen ja muuttoliike, väestön ikääntyminen, työn murros ja digitalisaatio. Megailmiöt eivät enää ole ilmiöitä, vaan todellisuutta. Miten muutoksessa pystytään rakentamaan toimivaa elinympäristöä ja parempaa tulevaisuutta?
Laatua voidaan määritellä seuraavin termein: toimiva, pitkäikäinen ja kestävä, käyttötarkoitukseen sopiva, käyttäjiä huomioiva, viihtyisä –ja jopa elämyksellinen. Väitän, että parasta laatua, tasa-arvoa ja myös säästöjä saadaan aikaan, kun tekninen osaaminen yhdistyy luovaan suunnitteluun.
Yleensä ihmisen sielu ja raha asetetaan toistensa vastakohdiksi, vaikka ne kulkevat käsi kädessä. Ne ovat myös avaimia luovan suunnittelun know how’n ymmärtämisessä.
Luova suunnittelu selvittää monenlaisten käyttäjäryhmien vaihtelevat tarpeet muuttuvassa tilanteessa ja kokoaa niistä ymmärrettävän kokonaiskuvan. Kyse ei ole bulkin tuottamisesta, vaan riittävästä räätälöinnistä. Säästämällä väärässä kohtaa ohitetaan inhimilliset tarpeet. Mistä asioista haluamme ja voimme säästää, jos säästäminen tänään kiihdyttää ilmastonmuutosta, tuottaa epävarmuutta tai eriarvoisuutta?
Keskustelu ja osallistuminen motivoi ja sitouttaa päätökseen. Kun ilmapiiri on hyvä, syntyvät päätökset nopeammin. Suunnitelmien viilauksista syntyy säästöä. Ei ehkä ajassa, mutta muissa resursseissa. Kun asukkaat otetaan mukaan kartoittamaan vaihtoehtoja, saadaan mukaan käyttäjänäkökulma. Kun käyttäjä on mukana suunnitteluvaiheessa, muutos tehdään järkevämmin ja jouhevammin. Myös rakentamisen tai korjaamisen eri vaiheet sujuvat ripeämmin.
Kun lopputulokseen on päässyt vaikuttamaan jo alussa, pystyy rakennusvaiheen epämukavuutta kestämään paremmin. Ja mikä parasta: syntyy käytettävää ja asukkaat sekä eri ihmisryhmät huomioivaa elinympäristöä. Tästä on esimerkkejä sekä kansainvälisesti että Suomessa.
Kööpenhaminan lähiön puisto, joka oli epämääräinen ja pelottava, saatiin avaraksi ja sen eri käyttäjäryhmiä huomioivaksi. Nørrebron Folkets Parkin tunnelma muuttui täysin. Taiteilija Kenneth Balfeltin suunnittelema muutosprosessi sisälsi eri asukasryhmien kuulemisvaiheet ja niiden pohjalta huolellisesti suunnitellun puiston muokkauksen 2013-2014. Luovat ratkaisut muuttivat alueen dynamiikkaa.
Jo pari vuotta sitten Helsingin kaupunki ja YIT toteuttivat yhdessä FCG:n kanssa Siltamäkeen sijoittuvan täydennysrakentamispelin. Siltamäkeläiset pääsivät pelin avulla testaamaan, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat alueen rakennuksiin ja palvelujen kehittymiseen.
Seppo Mölsä kirjoittaa Rakennuslehdessä: ”Elinkaari- ja hiilijalanjälkiajattelun ja kierrätyksen sijaan kannattaisi lähteä siitä, että rakennukset ovat pääsääntöisesti ikuisia. Meillä ei ole niin valtavia väestönkasvutarpeita, etteikö vanhoja rakennuksia voisi muuntaa aina uusiin käyttötarkoituksiin. Silloin ei tuhlattaisi sen paremmin betonia, terästä kuin puutakaan.”
Resurssiviisaus ei ole halvalla tekemistä eikä pikaisesti pystyttämistä. Sen pitäisi olla ikuista, tai jos ei ikuista, niin vähintään korjaukset ja muutokset mahdollistavaa. Niinpä suunnitelmien pitää olla parempia. Onneksi meillä on tässä käytössä kaikki luovuuden mahdollisuudet. Taide antaa muodon hahmottomalle ja ottaa huomioon inhimillisyyden.
Kunnianhimoiset suunnitelmat saadaan konkreettiseen, ymmärrettävään muotoon, kun ne visualisoidaan. Taiteen tärkeä tehtävä on myös vaikuttaa tunnelmiin, tunteisiin ja liikuttaa meitä eli lyhyesti tarjota elämyksiä – mielen, mielikuvituksen ja sielun ravintoa. Se mikä meissä ja elämässä on inhimillistä ja tärkeää nousee esiin taiteessa.
Taide käyttöön -hankkeessa ilmestyy syksyllä 2019 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen tuottama selvitys, jossa havainnollistetaan, miten alueellisten taidehankintojen vaikutuksia voidaan mitata ja laskea. Tavoitteena on ollut tuottaa kokonaiskuva siitä, millainen rooli taiteella on selvitykseen valituilla esimerkkialueilla. Vertailussa esitetään, mitä aluerakentamisessa voidaan saada aikaan, kun käytössä tietty taiteenhankintatapa ja panostus.
Taidehankinnoilla voi olla suuri vaikutus alueen kokonaisilmeeseen ja kulttuuri-imagoon, kun taide on läsnä asukkaiden ja kortteleissa vierailevien ihmisten arjessa. Cuporen projektipäällikkö Oona Myllyntaus kommentoi: ”Taideohjelman käyttö lisää kaupunkilaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia kokea taidetta asuinympäristössään. Taide voi parantaa kaikkien asumisen laatua ja samalla taide on entistä saavutettavampaa. Taideohjelmalla on siten sekä kaupunkimarkkinoinnillisia tavoitteita että tavoite vahvistaa kaupunkilaisten paikallisidentiteettiä alueella.”
ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi
www.facebook.com/roti2019/
https://twitter.com/roti2019
Anna Rikkinen
ROTI 2019 Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide -paneelin jäsen
Asiantuntija, Ornamo
Kuva: Anni Koponen
Kestävää rakentamisen toteuttamista ohjataan uusilla ja yhä tiukemmilla säädöksillä. Niitä tarvitaan, mutta uhkana on näkökulman kaventuminen. Meidän tulee nykyistä syvällisemmin sekä kysyä kestävän rakentamisen arvopohjaa että arvioida kestävän rakentamisen suhdetta oman aikamme kulttuuriseen tilanteeseen. Kestävän rakentamisen perinteisiä näkökulmia on kaksi; luonnonmukaista elämäntapaa korostava syväekologia sekä teknologian roolia korostava ekologinen modernismi.
Kauppakorkeakoulun julkisen taiteen tavoitteena on osaltaan luoda osallistava sekä avoimen ja matalan hierarkian työskentely- ja oppimisympäristö. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muutti helmikuussa 2019 Töölön historiallisesta arvorakennuksesta Otaniemeen täysin uusiin tiloihin. Muuttoa vastustettiin suunnittelun alkuvaiheessa, mutta uuden rakennuksen avajaisissa kuultiin jo useita puheenvuoroja siitä, että Töölö oli upea paikka, mutta Otaniemi vielä parempi. Kaikkien korkeakoulujen sijainti samalla kampuksella on osa Aalto-yliopiston ydinajatusta, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden.
Miten kestävää ympäristöä rakennetaan myös visuaalisesti ja esteettisesti? Entä kuinka elinympäristön suunnittelussa otetaan huomioon kaikki sen käyttäjät, myös heikoimmassa asemassa olevat? Onko taide saavutettavaa, jos päiväkodista on 150 kilometrin matka lähimpään taidemuseoon? MIten saavutetaan demokraattinen ja resurssiviisas elinympäristö? Ja onnistuuko kaikki tämä taiteen avulla?