Taide rakentamisessa ei ole uusi asia. Jo muinaiset luolamaalaukset, Kairon sfinksit ja muun muassa Michelangelon tuotanto osoittavat taiteen merkityksen osana rakennetun ympäristön suunnittelua ja toteutusta. Eliel Saarisen aikaan kuvanveistäjiä vielä käytettiin yleisesti koristamaan rakennusten julkisivuja. Pieniin yksityiskohtiin panostettiin. Rakentamisen tahti oli hitaampi, joka mahdollisti hyvinkin pikkutarkkojen detaljien toteuttamisen suurella pieteetillä.
Rakentamisen teollistuminen muutti olennaisesti sekä arkkitehtuuria, että rakentamisen tapoja. Elementtirakentaminen mullisti rakennusteollisuuden ja toi siihen kannattavuutta, nopeutta ja tehokkuutta. Niin paljon kuin suomalaista kansallisromanttista arkkitehtuuria ihaillaankin, ei sellaiseen käsin rakentamiseen ja käsin veistämiseen ole enää resursseja.
Ehkä juuri teollistuminen sai aikaan taiteen ja arkkitehtuurin irtaantumisen toisistaan. Taide ei siirtynyt osaksi tehokasta elementtiteollisuutta, vaan se keskittyi seinien sisälle museoihin ja gallerioihin, missä se oli toki ollut jo aikaisemminkin. Taidetta kyllä tilattiin myös julkisiin rakennuksiin, mutta ei niin, että taide integroituisi osaksi rakennusprosessia.
Taide saattoi kyllä parhaimmillaan olla vuoropuhelua arkkitehtuurin ja maiseman kanssa, mutta silti se tuotiin usein rakennushankkeisiin objektina, itsellisenä teoksena. Toteutetut teokset olivat usein maalauksia ja veistoksia, jotka kiinnitettiin paikoilleen vasta, kun kaikki muu oli valmista.
Viimeisten vuosien aikana taide rakennushankkeissa on kokenut uuden muutoksen. Prosenttiperiaatteen tai sitä soveltavien käytäntöjen myötä taidetta on alettu tuoda mukaan itse rakennusprosessiin, osaksi rakentamista ja sitä edeltävää suunnittelutyötä. Tämä ei ole kuitenkaan ollut ongelmatonta.
Rakennusprosessi on hioutunut moniammatilliseksi koneistoksi, jossa jokaisella osapuolella on oma, selkeä tehtävänsä. Prosessi etenee kuin juna, varsinkin silloin kun rakentaminen on käynnistynyt. Viivästyksiin ja epävarmuuteen ei ole varaa. Taiteen mukaan tuominen tähän valmiiksi hioutuneeseen prosessiin vaatii ymmärrystä sekä rakennushankkeen että taidehankkeen käytännöistä ja näiden prosesseista, jotta taide saadaan sisällytettyä hankkeisiin oikealla tavalla. Vaiheistus ja yhteensovittaminen on äärimmäisen tärkeää. Tästä johtuen taidekonsulttien työ rakennushankkeissa on merkityksellistä.
Yleisin ongelma tällä hetkellä on se, että taide otetaan mukaan rakennushankkeisiin liian myöhään. Yhä edelleen ajatellaan, että taiteesta on hyvä keskustella siinä vaiheessa, kun muu suunnittelutyö on valmis, rakentaminen on käynnistynyt tai vasta silloin, kun tiloja sisustetaan.
Taiteen integroinnin kannalta tämä on aivan liian myöhään. Mikäli taidetta halutaan integroida, pitäisi se tuoda mukaan prosessiin hankesuunnitteluvaiheessa niin, että taiteen kustannukset huomioitaisiin jo urakkalaskennassa. Tämä on kaikista kustannustehokkainta. Kustannusten näkökulmasta on aivan eri asia asentaa taide elimellisenä osana julkisivuelementtejä rakennusaikataulun mukaisesti, kuin jälkiasennuksena elementtien päälle rakennushankkeen loppuvaiheessa.
Toisinaan ongelmana saattaa olla myös tiedonkulku hankkeessa. Tilaajan olisikin tärkeää huolehtia siitä, että taiteilija ja taidekonsultti pääsevät hankkeen projektipankkiin, ja että heidät kutsutaan suunnittelu- ja työmaakokouksiin siinä missä muutkin rakennushankkeen asiantuntijat ja konsultit.
Myös taiteilijoiden lisäkoulutukselle olisi tarvetta. Jos taide integroidaan, täytyy taiteilijan ymmärtää rakentamisen prosesseja ja elementtisuunnittelua. Suunnitelmat täytyy tehdä rakennusmääräysten mukaisesti, joka eroaa niin sanotun tavallisen luonnoksen tekemisestä.
Integroidussa taiteessa taiteilija on usein suunnittelija, jolloin toteutus tehdään alihankintana. Tuolloin on tärkeää osata lukea piirroksia, ulkoistaa asioita ja tehdä tiivistä yhteistyötä hankkeen muiden osapuolten kanssa. Taiteilija ei teekään työtään enää pelkästään ateljeessaan yksin ja omin käsin, vaan hänen täytyy huomioida ja sopeuttaa rakennushankkeessa tapahtuvien muutosten vaikutukset omaan työhönsä.
Taiteilijoiden, taidekonsulttien ja arkkitehtien olisi hyvä tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä. Taide voisi tuoda lisäarvoa muun muassa arkkitehtikilpailuihin, ja hedelmällisen yhteistyön avulla olisi mahdollista tuottaa entistäkin kokonaisvaltaisempaa, viihtyisämpää ja houkuttelevampaa ympäristöä.
Tällä hetkellä ei vielä osata tarpeeksi hyödyntää taiteen asiantuntemusta osana kaupunkisuunnittelua ja rakennetun ympäristön prosesseja. Jyväskylä näyttäisi olevan tämän suhteen yksi edelläkävijöistä.
ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi
www.facebook.com/roti2019/
https://twitter.com/roti2019
Kirsi Pitkänen
taidekonsultti/kuvataiteilija
ROTI 2019 -hankkeen Rakennukset-paneelin jäsen
Art Impact, taidekonsultointipalvelut
ROTI 2019 -hankkeen työryhmissä rakennetun omaisuuden tilaa tarkasteltiin monialaisesti keskustellen. Osallistujien vankka tuntuma aihepiiriin oli kertynyt hyvinkin erilaisilta kentiltä, mikä antoi hedelmällisen pohjan kokemusten ja näkemysten kohtaamiselle. Kiinnostaviin kysymyksiin fokusoimista ja kouriintuntuviin toimenpide-ehdotuksiin pääsemistä vaikeutti kuitenkin se, että johdonmukaisesti koottua tietoa rakennetun omaisuuden massiivisesta kokonaisuudesta on käytettävissä varsin rajallisesti.
Jotta päästöt saadaan riittävän alas, on koko rakennuksen elinkaari saatava mukaan ilmastotalkoisiin lähtien tuotteiden valmistuksesta ja kuljetuksista, rakentamiseen ja kiinteistöjen käyttöön ja lopulta purkuun.
Puolet Suomessa talonrakennukseen käytetystä rahasta kuluu vanhan parantamiseen. Maassamme korjataan yhtä lailla isoja julkisrakennuksia, arvokiinteistöjä kuin asuinrakennuksiakin. Lähtöpisteenä on yleensä jokin teknisen ikämaksiminsa saavuttanut rakennusosa. Uusimisen ohella halutaan pidentää rakennuksen käyttöikää ja samalla parantaa sen terveyttä ja turvallisuutta tai esimerkiksi energiatehokkuutta.