FinnBuild-messujen SPAN-puusiltakilpailun voittajat selvillä

Opiskelijoiden SPAN 2018 -puusiltakilpailu huipentui perjantaina 12.10. FinnBuild-messuilla. Puurimasta ja -liimasta messujen aikana rakennetut sillat testattiin tänään koestamalla ne katkeamispisteeseen asti.

Rakennustekniikan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille suunnatun SPAN-siltakilpailun tavoitteena on aktivoida alan opiskelijoita rakennesuunnittelun pariin ja edistää tulevien opiskelijoiden kiinnostusta alaa kohtaan. SPAN-siltakilpailu järjestettiin tänä vuonna jo viidettä kertaa.

Kisan palkintokategorioina olivat suunnittelutarkkuus, esteettisyys ja kestävyys. Kilpailun kuusi joukkuetta olivat tällä kertaa kaikki ammattikorkeakouluista: mukana oli kaksi joukkuetta Hämeen ammattikorkeakoulusta, joukkueet Tampereen ja Jyväskylän ammattikorkeakouluista sekä Metropoliasta ja Saimiasta.

“Siltojen suunnitteluosaaminen on Suomessa jo nyt korkealla ja kansainvälisesti tunnustetulla tasolla”, toteaa kilpailun järjestämiseen osallistunut Teemu Vehmaskoski Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIListä. ”Opiskelijakilpailu on hyväntuulinen tapa kouluttaa seuraava sukupolvi saamaan sananmukaisesti näppituntuma siltoihin. Tähän vielä algoritminen suunnittelu ja 6D-mallinnus päälle, niin alan suunnitteluvientiä ei tulevaisuudessa pidättele mikään.”


Suunnittelutarkimman sillan luokassa ensimmäinen sija jaettiin

Palkintoraati valitsi kilpailun esteettisimmäksi sillaksi Hämeen ammattikorkeakoulun 1-joukkueen rakentaman sillan. Kantavimman sillan oli rakentanut Jyväskylän ammattikorkeakoulun joukkue, jonka silta kesti koestuksessa 325,1 kg:n kuorman.  Suunnittelutarkkuudessa ei saatu mainittavaa eroa Tampereen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammattikorkeakoulun 1-joukkueen välille. Kummankin joukkueen oma ennakkoarvio sillan kantokyvystä poikkesi noin 9,3 prosenttia. 

Kisan kestävin silta palkittiin 2 000 euron stipendillä, esteettisin silta 1 500 euron stipendillä ja suunnittelutarkimmat joukkueet kummatkin 750 euron stipendillä. Stipendit rahoittaa Suomen Messusäätiö. SPAN-siltakilpailun järjestävät yhteistyössä Messukeskus, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry sekä Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry.


Kilpailun tuomaristoon kuuluivat toimitusjohtaja Veijo Käyhty, (Rakennuslehti), liiketoimintajohtaja Mikko Horppu (Messukeskus), Tapani Kiiskinen (Woodpolis) ja Rasmus Sainmaa (Sweco Finland Oy).

 

Lisätietoja:
tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, Messukeskus, 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com
Johtaja Teemu Vehmaskoski, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry., puh. 050 352 6878, teemu.vehmaskoski@ril.fi
Katrina Kukkonen, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry, puh. 040 450 5531, katrina.kukkonen@ria.fi.



Takaisin edelliselle sivulle