Kansainväliset rakentamisen robotiikan ja automaation huiput koolla Oulussa

32nd International Symposium on Automation and Robotics in Construction and Mining: ”Connected to the Future”, 15-18 June 2015, Oulu, Finland

Yksi kansainvälisesti tärkeimmistä rakentamisen automaation ja robotiikan tapahtumista on parhaillaan käynnissä Oulussa. Nelipäiväisen ISARC 2015-symposiumin teema on ”Connected to the Future”. Osallistujat ja luennoitsijat saapuvat ympäri maailmaa, esimerkiksi Australiasta, Yhdysvalloista, Saksasta ja Etelä-Koreasta.

Heti maanantaina 15.6. keynote-puhujana kuullaan robotiikan alan ”gurua”, professori Thomas Bockia Münchenin yliopistosta, Construction Robotics enabling Innovative Disruption and Social Supportability. Hän on tutkinut automaation ja robotiikan mahdollisuuksia rakentamisessa sekä konsultoinut 35-vuotisen uransa aikana lukuisia ministeriöitä eri maissa. Lisäksi Bock tunnetaan usean alan kansainvälisen yhdistyksen hallituksesta Euroopassa, Amerikoissa ja Aasiassa.

Maanantain toisena keynotepuhujana esiintyy australialainen Stephen J Fraser, joka työskentelee vanhempana vastuullisena tutkijana QSIRO’ssa (Queensland Centre for Advanced Technologies). Hän on erikoistunut kaivosteollisuuden ja geotieteen vaikeaselkoisen datan analysointiin. Fraserin aiheena on The Intelligent Mine: Next Generation Technologie and the Need for Interoperability.

Tiistaina 16.6. luennoi suomalainen keynote-puhuja Skanskan kehitysjohtaja Ilkka Romo: Benefits of BIM and Automation Technologies in Construction Sites - Case Skanska.  BIMiin syvällisesti perehtynyt Skanskan kehitysjohtaja on johtanut Skanskan maailmanlaajuista BIM Competence Centeriä vv. 2009-2012 ja edistänyt BIMin käyttöönottoa Skanskan eri yksiköissä. Romo on myös valittu vuoden rakennusalan diplomi-insinööriksi vuonna 2013.

Tiistain toinen keynote on intialainen professori, Koshy Varghese, jota on sanottu maansa rakennuskonsultoinnin koulutuksen ja tutkimuksen pioneeriksi.  Hän on toiminut vastuullisena tutkijana lukuisissa tutkimushankkeissa ja koordinoinut useita liikenneteknologiaan liittyviä teollisuushankkeita. Varghese toimii parhaillaan myös IAARC:n (International Association for Automation and Robotics in Construction) puheenjohtajana.

ISARC 2015-symposiumin järjestävät Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, Oulun yliopiston Teknillinen tiedekunta sekä kansainvälinen automaation ja robotiikan järjestö IAARC (International Association for Automation and Robotics in Construction). IAARC on automaatioon ja robotiikkaan erikoistunut järjestö, jonka johtoryhmä koostuu 44:stä alan merkittävästä asiantuntijasta eri puolilta maailmaa.

www.isarc2015.org



Takaisin edelliselle sivulle