Kestävän yhdyskunnan osaajat kokoontuvat Dipoliin 22-24.9.

Ulkomaisia esityksiä tiedeyhteisöistä ja yrityksistä on Pohjoismaiden lisäksi hyväksytty eniten Italiasta, Britanniasta ja Saksasta, mutta mukana on myös Euroopan ulkopuolisia mm. Yhdysvalloista, Kanadasta, Japanista, Koreasta, Malesiasta, Singaporesta ja Uudesta Seelannista. Teemoista suosituimmat ovat olleet rakennusten ja yhdyskuntien arviointimenetelmät sekä kestävän rakentamisen prosessit, jossa peruskorjaus on yhtenä teemana.

Myös muut konferenssin aihealueet, kuten kestävän yhdyskunnan tuotteet ja palvelut, elinkaaren hallinta ja elämän laatu sekä maankäyttö ja liikenne tarjoavat laadukkaita puheenvuoroja keskusteltavaksi. Yllättäen tuotemalleihin ja sisäolosuhteisiin painottuvat esitelmät jäivät määrältään vähäisimmiksi ehkä osin yhdyskuntatason painotuksesta johtuen. Konferenssi tarjoaa malleja siitä kuinka kestävä rakentaminen on myös kannattavaa liiketoimintaa ja kuinka meilläkin voidaan päästä nollaenergiatason ratkaisuihin.

Espoossa kuullaan myös tuloksia aiemmin tänä vuonna järjestetyistä alueellisista kestävän rakentamisen konferensseista, verkotutaan ja muodostetaan näkemys siitä kuinka rakennamme yhdyskuntaamme kestävämpään suuntaan siten että rakennetun ympäristön kansallisvarallisuus ja energiatuotanto vastaavat myös tulevaisuuden haasteisiin. Kestävä kehitys on alue, mille virtaa eniten uutta pääomaa maailmassa, suuruusluokaltaan 200 miljardia Euroa vuodessa.

Konferenssin järjestämisestä vastaavat Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ja VTT. Konferenssin yrityspäivä on samalla Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman vuosiseminaari. 

Ilmoittautuminen ensimmäiseen Suomessa järjestettävään Sustainable Building -konferenssiin avautuu huhtikuun alussa! Lisätietoja www.sb10.fi



Takaisin edelliselle sivulle