Ministeri Jan Vapaavuori: Rakennetun ympäristön merkitys kasvaa

”Viimeaikaisia esimerkkejä rakennusinvestoinneista ovat vaikkapa Olkiluodon ydinvoimala, Lahden oikorata, Länsimetro ja Musiikkitalo. Luetteloa alan merkityksestä Suomelle, suomalaisille, kansantaloudellemme ja yksittäisille kansalaisille voisi jatkaa loputtomiin, niin keskeinen se on”, ministeri Vapaavuori sanoi. Rakennusala on myös merkittävä ilmastopolitiikan sektori.” Kun rakennukset muodostavat suurimman päästökauppasektorin ulkopuolisen energiankulutuksen lähteen, toiseksi tärkein on liikenne, jonka määrä ja laatu puolestaan riippuvat mitä suurimmassa määrin juuri rakennetusta ympäristöstä ja sen sijoittelusta”, asuntoministeri Jan Vaapavuori muistutti puheessaan Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin ensimmäisissä Talkoissa.

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin (KIRA) muodostaa kymmenen kiinteistö- ja rakennusalan merkittävää järjestöä päämääränään koko alan toimintaedellytysten parantaminen. Foorumi mahdollistaa uudentyyppisen yhteistyön julkisen sektorin sekä kiinteistö- ja rakennusalan välillä.

Elinympäristön laatu entistä tärkeämpi kriteeri

Kaksipäiväisten Talkoiden avaustilaisuudessa puhunut Espoon teknisen toimen johtaja, apulaiskaupunginjohtaja Olavi Louko korosti yhdyskuntarakenteen tiivistämistarvetta ja hajauttamisen ehkäisemistä, mikä liittyy oleellisesti ilmastonmuutoksen hidastamistarpeeseen. Louko toivoi myös julkisten palveluiden tuottajatoimintojen nykyistä laajempaa ulkoistamista ja yrityssektorin ottamista kumppaniksi täysillä niihin talkoisiin.

YIT:n konsernijohtaja Hannu Leinosen näkemyksen mukaan kansallisen kilpailukyvyn näkökulmasta yksi merkittävimmistä haasteista on erilaisiin elämäntyyleihin sopivien asuinympäristöjen kehittäminen jäykän kaavoituksen ja tonttipolitiikan aikana. Hän uskoo, että asuinpaikan valinta kasvualueiden sisällä tapahtuu elinympäristön laadun perusteella. Leinosen mukaan kansakunnan menestystä haittaa myös infrastruktuurin rapautuminen, johon löytyisi parannuskeino uudistuvista rahoitusratkaisuista. Leinonen pitää haittana ilmastonmuutoksen torjunnassa osaoptimointia, kun ratkaisuja tulisi tehdä kokonaisuuksia kehittämällä. Tässä työssä koko rakennus- ja kiinteistöklusterin kehitystoiminnan vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeätä.

Ainutlaatuinen yhteistyömuoto

KIRAn neuvottelukunnan puheenjohtaja, Kiinteistö-Tapiola Oy:n toimitusjohtaja Asko Salminen arvelee, että KIRA-foorumi on klusterityyppisenä yhteistyönä kansainvälisesti arvioituna poikkeuksellista ja tuloksia tuottavaa. KIRA jatkaa VISIO 2010 -nimellä vuosikymmenen alussa käynnistettyä alan järjestöjen yhteistyötä. Talkoot on yksi osa tätä yhteistyötä. Se on kutsutilaisuus, joka kokoaa julkisen ja yksityisen sektorin ja median vaikuttajia keskustelemaan kiinteistö- ja rakentamisalan haasteista ja mahdollisuuksista. Nyt ensimmäisen kerran järjestettäviin Talkoisiin oli kutsuttu 35 klusterin ulkopuolista tulevaisuuden päättäjää. Kerran vuodessa järjestettävä tilaisuus tähtää kiinteistö- ja rakentamisalan tunnettuuden parantamiseen ja vuorovaikutuksen lisäämiseen.

Takaisin edelliselle sivulle