Päivitetty tulisijaohje edistää paloturvallisuutta

Merkittävä osa tulipaloista aiheutuu väärin toteutetuista tai vaurioituneista tulisijoista ja savuhormeista. Tulisijat ovat myös pientalojen tärkeä lämmönlähde, jonka merkitys energiatehokkaassa ja vähäpäästöisessä asumisessa korostuu jatkossa entisestään. Suomen Rakennus¬insinöörien Liitto RILin julkaisema päivitetty ohje RIL 251-2015 ”Tulisijat - suunnittelu, rakentaminen ja käyttö” antaa ohjeistusta tulisijan suunnitteluun, asentamiseen, käyttöön ja ylläpitoon.

Ohje käsittelee sekä tehdasvalmisteisia että paikalla tehtäviä tulisijoja. Julkaisu kuvaa miten voimassa olevia viranomaismääräyksiä ja standardeja soveltaen toteutetaan paloturvallisia ja käytön kannalta toimivia tulisijoja. Savupiipuista on ilmestynyt vastaava suunnittelu-, rakentamis- ja huolto-ohje: RIL 245-2008 Pienet savupiiput.

Tulisijat -ohje helpottaa erityisesti viranomaismääräysten (mm. RakMK E8 (1985) Muuratut rakenteet) ja alan standardien noudattamista sekä selkeyttää CE-merkinnän käyttöä. Paloturvallisuus-näkökohtien lisäksi siinä käsitellään myös tulisijaan liittyviä terveys- ja ympäristö¬vaikutusnäkökohtia sekä energiatehokkuutta.

Alun perin vuonna 2010 ilmestyneen julkaisun päivitykset koskevat erityisesti määräyksiä ja standardeja, CE-merkintä ja markkinavalvontaa, tulisijan toimintaa ja päästöjä sekä tulisijan käyttöä ja huoltoa.

Julkaisun keskeisiä asioita muun muassa suunnittelun ja viranomaisvalvonnan kannalta ovat

  • tulisija osana asuntoa lämmityksen ja ilmastoinnin näkökulmista
  • eri tulisijatyyppien palo- ja käyttöturvallisuus
  • tulisijojen päästöt, hyötysuhteet ja niihin liittyviä testaukset
  • tulisijojen oikea käyttötapa, huolto ja mahdollisten vaurioiden hallinta.

Julkaisussa käsitellään yksityiskohtaisemmin yleisimpiä tulisijatyyppejä sisältäen kunkin tyypin erityispiirteitä mm. perustuksen, asennuksen, toimintaperiaatteen, käytön, eri ominaisuuksien ja huollon näkökulmasta.

Tulisijoilla on tärkeä rooli suomalaisten pientalojen lämmityksessä. Suomalaisissa pientaloissa poltetaan puuta vuosittain noin 6,7 miljoonaa kuutiometriä, joka vastaa kahta viidesosaa pientalojen lämmitysenergiasta (lähde: Metsäntutkimuslaitos).

***

Vastaava toimittaja ja pääkirjoittaja
Jari Valtonen, gsm 050 574 5654

Muut kirjoittajat:
Petri Autio, Juhani Jyrkiäinen, Juha Karilainen, Antti Koponen, Jarmo Majamaa, Manu Nummela, Heikki Oravainen, Raimo Pohjola, Janne Rainio, Kari Siponen, Jari Sutinen, Pekka Tuomaala, Jarkko Tissari, Reijo Vierimaa ja Gunnar Åström

Ohjausryhmä:
Petri Autio, Juhani Jyrkiäinen, Juha Karilainen, Jouko Lamminen, Perttu Leppänen, Jarmo Majamaa, Manu Nummela, Raimo Pohjola, Janne Rainio, Jari Sutinen, Reijo Vierimaa sekä Jari Valtonen ja Gunnar Åström (puh.joht.).

Julkaisun rahoittajat
Alan yritykset ja Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL.

Julkaisun tiedot
RIL 251-2015, 248 sivua, hinta 89 euroa.

Myynti: RIL, www.ril.fi/kirjakauppa



Takaisin edelliselle sivulle