Rakennettu omaisuus nyt, Roti 2011 -raportti näyttää suuntaa

Rakennetun omaisuuden tila rapistuu Suomessa. Koska pelkkä saneeraus ei enää riitä, on myös uudistuttava. ROTI 2011 viitoittaa neljä tietä toivottuun suuntaan. Tehtävää riittää niin kuluttajille, omistajille, kunnille, valtiolle kuin toimialalle itselleen.

Vuoden ensimmäinen viikolla 10 ilmestyvä Rakennustekniikka-lehti pureutuu laajaan asiantuntijapaneelien työskentelyyn perustuvaan Rakennetun omaisuuden tila eli ROTI 2011 -raporttiin, joka julkaistiin helmikuussa kolmannen kerran. Raportti paljastaa, että rakennetun ympäristön tila on hyvän ja tyydyttyvän välillä, suunnan viedessä alamäkeen.

”Haasteisiin on vastattava neljän teeman kautta: osaamisella, korjausvelan taltuttamisella, yhdyskuntarakenteen tiivistämisellä ja teknologian tehokkaalla hyödyntämisellä”, ROTI-hankkeen projektipäällikkö, RILin kehitysjohtaja Teemu Vehmaskoski korostaa.

”Toivomme raportin antavan työkaluja huomisen päättäjille ja tarjoavan eväitä uudelle hallituskaudelle, jotta maamme suurimman varallisuuserän arvo säilyy – samalla, kun suomalaisten hyvinvointi ja kilpailukyky paranevat.”

ROTI haastaa yhdistämään maankäytön, rakentamisen, asumisen ja liikenteen yhteistyön kaikilla tasoilla. Raportti ehdottaa, että eri hallinnonalat tuotaisiin yhteen perustamalla valtakuntaan uusi rakennetun ympäristön ministeriö.

Hallinnonalojen yhdistämisestä kertoo oman kokemuksensa, reilun vuoden toimineen ja eri liikennemuodot kattavan Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala. Vuoden aikana on kertynyt kokemusta siitä, miten uudessa organisaatiossa asioita voidaan ratkoa tie-, rautatie- ja meriliikenteessä yhtenäisenä kokonaisuutena.

Kohde-esittelyissä tutustutaan Crusellin siltaan sekä esitellään 8.3. julkistettava Vuoden 2011 silta. Tampereella seurataan Tammerkosken patojen uudistumista ja Helsingin Viikissä Suomen ympäristökeskuksen uutta, omaleimaista ja ekotehokasta toimitaloa.

Rakennustekniikan vuoden 2011 ensimmäinen numero ilmestyy viikolla 10. Samaan aikaan lehti ilmestyy myös selattavana verkkojulkaisuna.



Takaisin edelliselle sivulle