Rakennustiedon palkinnot Ari Ahoselle ja Tapani Mäkikyrölle

Rakennustietosäätiö RTS:n hallitus myönsi vuoden 2013 Rakennustiedon ga-palkinnon, RYM Oy:n toimitusjohtaja Ari Ahoselle. Vuoden 2013 RAKEVA-palkinto myönnettiin Oulun kaupungin rakennusvalvonnan johtajalle Tapani Mäkikyrölle.

Ga-palkinto, 2.000 euroa, myönnetään joka toinen vuosi Gunnel Adlercreutzin rahastosta henkilölle tai henkilöille, jotka ennakkoluulottomalla ja avoimella yhteistyöllään ovat edistäneet hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa alan hyväksi.

Palkinto myönnettiin Ari Ahoselle seuraavin perusteluin: ”Toimitusjohtaja, TkT Ahosella on vahva kokemus rakennus- ja kiinteistöalalta. Hänellä on ollut merkittävä panos kiinteistö- ja rakennusklusterin yhteisen toimintastrategian kirkastamisessa sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan vauhdittamisessa."

RAKEVA-palkinto myönnetään henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai järjestölle, joka on rakennusalalla edistänyt uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa tai rakentamisessa.

Palkinto myönnettiin Tapani Mäkikyrölle seuraavin perusteluin: ”DI Mäkikyrö on uudistanut rakennusvalvonnan roolia ennakko-ohjaukseen ja opastavaan neuvontaan. Hän on panostanut merkittävästi laadukkaan rakentamisen edistämiseen ja säännösten tulkinnan yhtenäistämiseen.”

Lisää palkinnoista



Takaisin edelliselle sivulle