Ajankohtaista RILissä

RIL-Säätiö lahjoittanut 30 000 euroa yliopistojen rakennusalan koulutukseen

RIL-Säätiö on tehnyt kesäkuussa lahjoitukset, joilla tuetaan Oulun yliopiston, Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston rakennusalan koulutusohjelmia. Arvoltaan lahjoitukset ovat 10 000 euroa yliopistoa kohden. Lahjoitus on osa valtion vastinrahakampanjaa yliopistojen pääomittamiseksi. Vastinvarakampanjassa valtio myöntää tietyn summan jokaista yliopistojen 15.6.2020–30.6.2022 välillä saamaa yksityistä lahjoituseuroa kohden. 

RIL-Säätiön hallitus arvioi yliopistojen varainkeruukampanjoita koskevat apurahahakemukset RIL-Säätiön KIRA-alan kehityshankkeiden arviointikriteereillä ja totesi, että hankkeet täyttävät suurelta osin apurahapolitiikan myöntämisperusteet. Hallitus päätti myöntää kullekin yliopistolle 10 000 euroa tekniikan koulutusalalle.

Lahjoitusten avulla RIL haluaa tukea rakennusalan yliopistokoulutusta ja osaltaan varmistaa alan jatkuvuutta ammattilaisten saatavuutta ja osaamista tukemalla.

Lisätietoja: 
Janne Tähtikunnas, toimitusjohtaja, RIL / RIL-Säätiö
puh. 0400 893583, janne.tahtikunnas(at)ril.fi



Takaisin edelliselle sivulle