RILin lausunto Rakennusten kosteus- ja homeongelmista

Puheenjohtaja Risto Vahanen oli 4.12. eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuulemisessa kertomassa RILin lausunnosta koskien Työterveyslaitoksen tutkimusta ”Rakennusten kosteus- ja homeongelmat”.

Kosteus- ja homeongelmat ja niiden terveydelliset vaikutukset ovat ei-toivottuja seurauksia, joiden tutkimukseen on sinällään tärkeää panostaa. Vielä tärkeämpää on kuitenkin ennaltaehkäistä syitä eli tavoitella virheetöntä rakentamisprosessia ja rakennusten ylläpitoa.

Lausunnossaan RIL kommentoi raportin toimenpide-ehdotuksia ja esittää niihin osin parannuksia. Omina lisätoimenpiteinään RIL esittää muun muassa, että rakennuttamisen keskeinen rooli on tunnistettava; hankintalain olisi tuettava voimakkaammin laadun syntymistä; alan ammattilaisten osaamista olisi yhtenäistettävä yhteisten ohjeiden avulla; ympäristöministeriön resurssit on saatava kuntoon; ja rakennusteknistä koulutusta ja tutkimusta on edelleen kehitettävä.

Lausunto löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.



Takaisin edelliselle sivulle