Sillanrakennuksen erikoispalkinto Esko Järvenpäälle

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. RIL ja sen sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä haluavat nostaa palkinnolla myös silta- ja rakennetekniikan alan ja alalla työskentelevien arvostusta maassamme. Palkinto julkistettiin 8.10. Rakennusinsinööripäivillä Helsingissä.

Esko Järvenpää on ollut suomalaisen sillanrakentamisen edelläkävijä 1980-luvulta lähtien. Hän on merkittävällä tavalla vienyt eteenpäin sillanrakentamisen teknologista kehitystyötä tuomalla mm. vinoköysisiltatekniikan Suomeen. Tämän työn perusteella ovat syntyneet useimmat Suomen maamerkkisillat, joista ensimmäinen oli Rovaniemen Jätkänkynttiläsilta.

Esko Järvenpään pitkäjänteisen työn tuloksena suomalainen sillansuunnittelu on noussut kansainväliselle tasolle ja sillansuunnittelusta on tullut vientituote.

Esko Järvenpää arvostetaan sillansuunnittelijoiden ja RILin piirissä. Hän oli ensimmäinen, jolle myönnettiin RILin vuoden rakennusalan diplomi-insinöörin tunnustus vuonna 1997.

Esko Järvenpää on WSP Finlandin hallituksen varapuheenjohtaja. Hän on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1972. Hän on aiemmin toiminut WSP SuunnitteluKortes Oy:n toimitusjohtajana ja toimii nykyään WSP Finlandin siltatoimialalla johtavana konsulttina. Koulutukseltaan Esko Järvenpää on tekniikan lisensiaatti.



Takaisin edelliselle sivulle