Sillanrakennuksen erikoispalkinto on myönnetty Juhani Vähäaholle

Dipl.ins. Juhani Vähäaho on syntynyt v. 1942 Nivalassa ja hän valmistui diplomi-insinööriksi v.1969. Hän on ollut työurallaan pitkäaikainen vaikuttaja silta-alalla edistämällä erityisesti Tiehallinnossa monipuolisesti siltojen suunnittelua ja rakentamista. Hän on toiminut tarmokkaasti siltojen esteettisen laadun, tyyppiratkaisujen sekä suurten siltojen suunnittelun ja kehittämisen hyväksi. Hän on ollut luomassa vanhojen siltojen ylläpito- ja korjaustoimintaa ja kehittänyt siltakilpailutoimintaa, mikä on edistänyt suomalaisten toimistojen pääsyä kansainvälisiin tehtäviin. Hän on osallistunut kaikkien Suomen suurten vinoköysisiltojen toteuttamiseen, joista merkittävimpiä ovat Heinolan Tähti ja Jätkänkynttilä.

Juhani Vähäaho aloitti työuransa Kurt Hanssonin insinööritoimistossa siltasuunnittelijana. Vuonna 1971 hän siirtyi TVH:een konsulttien suunnitelmien hankinta- ja tarkastustehtäviin. Tielaitoksen/Tiehallinnon siltayksikön päällikkönä ja apulaisjohtajana hän toimi vv 1990-2005. Nuoremman siltapolven kouluttajana Juhani Vähäaho on toiminut myös opettamalla Teknillisessä oppilaitoksessa ja assistenttina Teknisellä korkeakoululla.

Juhani Vähäaho on ollut aktiivinen myös alan ammattijärjestöissä kuten RIL, PTL ja IABSE.

Takaisin edelliselle sivulle