Tapiolan pääkonttorista Vuoden Teräsrakenne 2010

 Vuoden Teräsrakenne -palkinnon voi saada rakennuskohde, jossa on hyödynnetty taitavasti teräksen ominaisuuksia ja joka on arkkitehtonisesti korkeatasoinen, teknisesti innovatiivinen ja joka vastaa nykyajan toiminnallisia vaatimuksia.

Palkintolautakunnan arvioitavaksi eteni neljä ehdokasta, joita kaikki lautakunta luonnehtii korkeatasoisiksi ja erinomaisiksi esimerkeiksi niin rakentamisen kuin teräsrakentamisenkin osaamisesta Suomessa. Tapiolan pääkonttori nousi kuitenkin palkintolautakunnan mielestä muiden ehdokkaiden yläpuolelle. Lautakunta perusteli päätöstään seuraavasti:

”Suuri pääkonttorikokonaisuus on hallitusti toteutettu. Rakennuksessa on onnistuneesti käytetty hyväksi teräksen ominaisuuksia muuntojoustavan, tehokkaan sekä viihtyisän ja tilallisesti vaikuttavan toimistokokonaisuuden synnyttämisessä. Tilojen muunneltavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota niin arkkitehtonisten, rakenteellisten kuin taloteknisten ratkaisujen osalta. Vaikuttavaa pääsisäänkäyntiä hallitsee kolmen Corten-teräksisen pilarin kannattama katos ja siitä ripustettu rakennuksen korkuinen teräslasiseinä. Aulan katseenvangitsija on veistoksellisen komea 22 metriä korkea teräsrakenteinen kierreporras. Rakennuksen ulkoiselle ilmeelle antavat luonnetta ja omaleimaisuutta teräsrakenteiset lasitetut ulkoparvekkeet.”

Lautakunnan mukaan Espoon Etelä-Tapiolassa Länsiväylän varrella sijaitseva rakennus jatkaa ansiokkaasti Tapiolan arvostusta nauttivaa rakentamisperinnettä ja muodostaa siihen oman tunnistettavan ja modernin lisänsä. ”Kuusikerroksinen pääkonttorivolyymi on taitavasti sovitettu puutarhakaupungin mittakaavaan jakamalla rakennusmassa kuuteen osaan sisäpihojen ja rakennuksen polveilujen avulla.”

Lautakunta antaa tunnustusta myös siitä, että suunnittelussa ja toteutuksessa on otettu huomioon ympäristö- ja elinkaarinäkökohdat.

Vuoden Teräsrakenne -palkinto myönnettiin 23.11. rakennushankkeen keskeisille toimijoille vuosittaisessa Teräsrakennepäivä-tilaisuudessa Helsingissä. Palkinnon jakaa Teräsrakenneyhdistys ry erillisen asiantuntijalautakunnan ehdotuksen pohjalta.



Takaisin edelliselle sivulle