UICB:n rakennustietopalkinto 2008 Harri Mäkelälle

Perusteluina palkinnolle todettiin, että  InfraRYL -hankkeet muodostavat kehittämispanoksen, joka on yksi Rakennustiedon merkittävimmistä kautta aikojen. Hanke on myös ollut infra-alalle tärkeä ja mahdollistanut alalla merkittävän kehittämistoiminnan.

Innogeo Oy:n hallituksen puheenjohtaja, johtava asiantuntija Harri Mäkelä on InfraRYL-kokonaisuuden henkinen isä ja sen merkittävin konsultti, jonka ideat, työpanos, tahto, osaaminen ja kontaktiverkosto ovat tehneet hankkeen mahdolliseksi.

Harri Mäkelä on ratkaisevalla tavalla mahdollistanut infra-alan tiedonvälityksen kehittymisen aivan uudelle tasolle.

Rakennuskeskusten kansainvälinen liitto UICB on perustanut vuonna 1978 UICB:n rakennustietopalkinnon (tiedonvälityspalkinnon) edistääkseen hyvää tiedonvälitystä rakennusalalla. Suomessa Rakennustietosääti RTS jakaa palkinnon joka toinen vuosi tunnustuksena henkilölle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka toiminnallaan on merkittävästi vaikuttanut korkeatasoisen tiedonvälityksen kehittymiseen rakennusalalla. Palkintolautakuntana toimi RTS:n hallitus.



Takaisin edelliselle sivulle