Mentorointi 

RILin Mentorointiohjelma 2020 on käynnissä. Haku seuraavaan Mentorointiohjelmaan alkaa loppuvuonna 2021.
 

Vuonna 2020 mentoripolkuja on kolme:
 

1. Mentoriohjelma untuvikot

Aktorit ovat vähintään opintojensa valmistumisvaiheessa ja korkeintaan viisi vuotta työelämässä olleita nuoria ammattilaisia. Mentoroitavalla on siis kesätöiden, harjoitteluiden ja muiden töiden kautta työkokemusta vähintään muutamalta työnantajalta tai muutamasta tehtävästä.

Mentoreilla on 15-40 vuotta työkokemusta, ja he toimivat pääsääntöisesti yhä työelämässä.

 

2. Mentoriohjelma ryhmämentorointi

Aktorit ovat vähintään opintojensa valmistumisvaiheessa ja korkeintaan viisi vuotta työelämässä olleita nuoria ammattilaisia. Mentoroitavalla on siis kesätöiden, harjoitteluiden ja muiden töiden kautta työkokemusta vähintään muutamalta työnantajalta tai muutamasta tehtävästä.

Mentoreilla on 15-40 vuotta työkokemusta, ja he toimivat pääsääntöisesti yhä työelämässä.

Toimintamalli: Yksi mentori opastaa yhtäaikaa 2-3 aktoria.

Osallistujamäärä: 3 mentoriryhmää.
 

3. Mentoriohjelma johtajat

Aktorit ovat vasta aloittaneet johtajapolkunsa tai toimineet asemassaan jo muutaman vuoden.

Mentorit ovat kokeneita johtajia, joiden työelämäikä lähenee kokemuksessa huippuvuosia. Vaihtoehtoisesti kiivain työtahti on kääntynyt eläkkeen puolelle lähiaikoina.

Osallistujamäärä: Pilottiohjelmaan otetaan mukaan 3-5 mentoriparia.

Huomio RILin jäsenyydestä

Sekä mentorien että aktorien on oltava RILin jäseniä. Aktorin on täytynyt olla RILin jäsen vähintään vuoden ajan.
 

Miten?

Mentorointi kestää noin vuoden ja se koostuu yhteistapaamisista sekä kahdenkeskisistä tapaamisista. Yhteistapaamiset organisoidaan RILin puolesta ja niiden tarkoituksena on antaa osallistujille työkaluja varsinaisiin mentorointitapaamisiin. Parit ja ryhmät sopivat tapaamisensa omalla vapaalla aikataulullaan.

Tarjoamme mentorointipareille keskustelun aiheiksi pitkän listan asioita teknisistä detaljeista henkilöstöjohtamiseen. Parit valitsevat itseään kiinnostavat aihealueet vapaasti ja keskustelevat niistä haluamassaan laajuudessa.

  • Mentorointiohjelma avattiin maaliskuussa 2020

  • Välitilaisuus järjestettiin 18.9.2020 

  • Ohjelma päättyy 11.12.2020.
     

Miksi?

Mentoroinnin tuloksena nuori tai jo pidempäänkin työelämässä ollut tunnistaa aiempaa laajemmin oman urapolkunsa mahdollisuudet, kasvupolkunsa ja kehityssuuntansa sekä saa työkaluja tälle matkalle. Kokeneempi ammattilainen oppii ja oivaltaa lisää nuoremman näkökulmista − ja varmasti myös itsestään. Mentorointi perustuu molemminpuoliseen luottamukseen, minkä vahvistamiseksi ohjelmaan valitut henkilöt allekirjoittavat mentorointisopimuksen.
 

Haku vuoden 2020 MENTOROINTIOHJELMAAN on päättynyt.

Mentorointiohjelmaan liittyvät materiaalit on lähetetty ohjelmaan osallistuneille.

 

Lisätiedot:

Henriikka Hellström, RIL, etunimi.sukunimi@ril.fi, 040 554 8857