Alan nuori osaaja - Jan Lund
Teksti: Jenni Ahola
Jan Lund
Ikä: 32
Koti: Helsingissä
Valmistunut: Aalto-yliopistosta diplomi-insinööriksi vuonna 2016
Klaukkalasta lähtöisin olevalla Jan Lundilla on nuoresta iästään huolimatta pitkä kokemus rakennusalan töistä.
”Päädyin ammattikouluaikoina sukulaisen kautta NCC:lle haalariharjoitteluun. Koulun loppuessa minulle oli jo selvää, että haen opiskelemaan rakennusalaa korkeakouluun”, Lund kertoo.
Lund suoritti aluksi rakennusinsinööriopinnot Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lundin mielestä Metropolia antoi käytännönläheisenä kouluna hyvät valmiudet työelämään.
”Toki tämä riippuu siitä, missä työroolissa haluaa toimia. Mutta varsinkin jos puhutaan työnjohtotehtävistä, esimerkiksi projekti-insinöörinä tai projektipäällikkönä työskentelystä, niin varmasti ammattikorkeakoulu antaa mainiot valmiudet.”
AMK-lopputyössään Lund käsitteli tietomallien käyttöä tehtäviensuunnittelussa.
”Olen koko ikäni pelaillut tietokoneilla ja käyttänyt koneita muutenkin. Diginatiivina alalle tullessa oli shokki huomata, miten vanhanaikainen ala oli esimerkiksi ohjelmistojen hyödyntämisen suhteen.”
Niin pitkälle kuin rahkeet riittävät
Ammattikorkeakouluopintojen jälkeen Lund siirtyi suoraan Aalto-yliopistoon suorittamaan maisteriopintoja rakennetekniikka pääaineenaan.
”Halusin syventää osaamistani ja opiskella loppuun asti, kun kerran rahkeet riittivät. Kun on DI, ei uralla etenemiseen tule stoppia ainakaan sen takia, ettei koulutus riittäisi.”
Lund teki AMK-lopputyönsä lisäksi myös diplomityönsä NCC:lle. Lund käsitteli Olli Seppäsen ohjauksessa työssään digitalisaation hyödyntämistä laadunohjauksessa ja varmistuksessa.
”Työssäni pohdin, kuinka vertailla esimerkiksi Congridia ja Daluxia, ja miten näiden tai muiden vastaavien ohjelmistojen avulla saataisiin laatua paremmaksi työmailla.”
Prosessi opetti Lundin mukaan etenkin analysoimaan tietoja ja syventymään aiheisiin entistä paremmin.
”Ei voinut mennä sieltä, mistä aita on matalin, eikä vain nopeasti tuottaa tekstiä. Piti miettiä aihetta kokonaisvaltaisemmin, asioiden keskinäisiä vaikutussuhteita pohtien.”
Muutosta alalle yrittäjänä
Opintojen edetessä Lund eteni samalla myös työtehtävissään NCC:llä aina kehityspäälliköksi ja asuntorakentamisen johtoryhmäläiseksi saakka.
Noin 10 NCC-vuoden jälkeen Lund siirtyi hetkeksi A-insinööreille headhunterin yhteydenottojen jälkeen. Tehtävät A-insinööreillä kestivät kuitenkin vain hetken aikaa, sillä entinen NCC-kollega, silloinen Varten toimitusjohtaja Jari Lehtinen halusi Lundin omaan porukkaansa.
”Jo Vartella minulla ja Jarilla oli tahtotila muuttaa rakennusala, luoda moderni rakennusliike, jossa asioita tehdään nykyaikaisesti ja asioita mietittäisiin vähän eri tavalla. Totesimme kuitenkin pian, ettemme pysty muutokseen yhdessäkään perinteisessä rakennusliikkeessä.”
Noin vuoden päästä tästä, kesäkuussa 2020, Lund ja Lehtinen perustivat yhdessä rakennusliike COfLOWn. Jo tätä aiemmin he olivat perustaneet MatFlow Oy:n, joka tekee logistiikkaa rakennusmaille.
Lund kertoo haaveilleensa jo pidempään siirtymisestä yrittäjäksi. Mallia yrittäjyyteen Lund on saanut perhepiiristään - niin Lundin isä kuin isänisä ovat yrittäjätaustaisia. Yksin yrittäminen ei ole kuitenkaan innostanut.
”Nyt ei tarvitse yksin yrittää, mikä helpottaa, kun stressin pystyy jakamaan. Ennen COfLOW’ta ja MatFlow’ta ole myöskään oikein löytynyt sitä täysin sopivaa aihetta, jonka ympärille lähtisi rakentamaan uutta toimintaa.”
Enemmän tekoja kuin puhetta
Lund kertoo, että COflOWn liikeideana on toteuttaa tuottavuus edellä vähähiilisiä asuinkerrostaloja pääkaupunkiseudulle.
”Tavoitteenamme on puolittaa rakennusaika perinteiseen normaalikestoon verrattuna. Kahdessa aiemmassa hankkeessamme olemme saaneet leikattua jo 30 prosenttia tavanomaisesta työmaan kestosta. Edellisessä kohteessa Kirkkonummella rakensimme 92 asuntoa 8 kuukaudessa.”
Vähähiilisyyteen yritys pyrkii pääasiassa esivalmistusastetta nostamalla.
”Käytämme esimerkiksi Sandwich-julkisivuelementtejä, joissa on valmiiksi muun muassa ikkunat, pellit ja kittaukset. Välipohjassa meillä on Luja-Superlaatat, joissa on lattialämmitys valmiina laatan sisällä. Lyhykäisyydessään teetämme tehtaalla kaiken sen, mitä pystytään jo tehtaalla tekemään.”
Myös tietomallien hyödyntäminen on keskeistä yrityksen toiminnassa.
”Tietomalleja hyödynnetään muun muassa määrälaskennassa, ja niiden avulla tarkistetaan huolellisesti, ettei suunnitelmissa ole virhekohtia tai ristiriitaisuutta. Vältämme mahdollisimman hyvin virheet, jotka jouduttaisiin ratkaisemaan myöhemmin työmaalla.”
Tuottavuuden kehitys ja vähähiilisyys on asioita, joita Lund haluaa jatkossakin erityisesti ajaa koko alalla.
”Toivon myös, että kilpailijat lähtisivät tekemään samoja juttuja, lyhentämään rakennusaikaa ja kehittämään vähähiilisyyttä, jotta saisimme muilta toimijoilta uusia ideoita.”
Lund sanoo seuraavansa hyvin aktiivisesti alaa ja muiden toimijoiden pyrkimyksiä lyhentää rakennusaikoja. Tuottavuuden muutos näkyy Lundin mukaan kuitenkin merkittävimmin vielä markkinointipuheissa ja viestinnässä.
”Olen ollut alalla jo aika pitkään, ja pitkäänhän näistä aiheista on myös puhuttu. Tekoja vain on usein paljon vähemmän kuin mitä puheiden perusteella voisi uskoa.”
Uskalla kyseenalaistaa!
Lund on osallistunut myös vuonna 2016 RILin ja muiden KIRA-Foorumin järjestöjen yhdessä organisoimaan KIRA-Akatemiaan. Tänäkin vuonna järjestetty KIRA-Akatemia on ohjelma, jolla eri sektoreilla työskenteleviä nuoria alan ammattilaisia perehdytetään kiinteistö- ja rakentamisalan kokonaisuuteen.
”KIRA-Akatemia oli mielenkiintoinen ja antoisa kokemus, kun sai tarkastella eri perspektiivistä alan asioita. Olen koko ikäni toiminut asuntorakentamisen puolella, ja akatemiassa sai hyvin tietoa siitä, mitä muillakin sektoreilla tapahtuu.”
Lund kuvailee itseänsä kunnianhimoiseksi, periksiantamattomaksi ja todella ahkeraksi.
”Pelasin nuorempana jääkiekkoa 15 vuotta, ja tämänkin asian parissa tuli selväksi, että olen valmis tekemään paljon töitä saavuttaakseni tavoitteeni.”
Lund ei halua nimetä tiettyä osaamisaluetta, jolla haluaisi erityisesti lähivuosina kehittyä – sen sijaan hän sanoo haluavansa kehittyä jatkuvasti kaikilla osa-alueilla.
”En varmasti ole koskaan niin sanotusti tyytyväinen, tai koe, että olisin jossain valmis. Aina jossakin asiassa pystyy parantamaan.”
Nykyisiä alan opiskelijoita Lund kehottaa ottamaan ensi perusasiat kunnolla haltuun, minkä jälkeen on vasta mahdollista kartoittaa syvempää ymmärrystä alasta.
”Tärkeää on myös kehitysmielisyys. Uskallus kysyä, miksi asioita tehdään, miten tehdään, jos jokin tuntuu erikoiselta.”
Suosituimmat
Alan nuori osaaja - Heikki Rauatmaa
"Kallio tarjoaa rakennusmateriaalina yllätyksiä"
Alan nuori osaaja - Sari Koskelo
"En kaipaa niinkään ansioita itselleni vaan tiimille."