Ajankohtaista

Alan opiskelijamäärät kasvussa

Teksti: Emma Kuula, Aalto- ja LUT-yliopistojen teekkariyhdyshenkilö, RIL
Graafit: RILin selvityksen pohjalta Susa Laine
 

Alan neljässä yliopistossa aloittaa tänä vuonna 84 teekkaria edellisvuotta enemmän. Samaan aikaan poikkitieteellisyys on kasvanut, esimerkiksi Tampereen ja Aalto-yliopiston välillä on mahdollisuus valita helpommin kursseja ristiin. Suurimman myllerryksen on aiheuttanut Aallon kandiuudistus.

Rakennetun ympäristön alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti lähes 1 200 henkilöä. Tämä on 6,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Hakijoista opiskelupaikan otti vastaan 759 henkilöä, joka on edellisvuoteen verrattuna 12,4 prosenttia enemmän.

Nousuun on vaikuttanut erityisesti aloituspaikkojen lisääminen, mutta myös alan houkuttelevuus on ollut noususuhdanteista. Tämän voi huomata esimerkiksi siitä, että yleisesti vuoden 2022 yhteishaussa yliopistoihin hakeneiden opiskelijoiden määrä on laskenut, mutta rakennetun ympäristön alalla luku on noussut.

Koulukohtaisesta tarkastelusta huomataan kuitenkin, että ensisijaisten hakijoiden määrä oli kasvanut vain Aalto-yliopistossa. Muissa tarkasteltavissa yliopistoissa kyseinen luku oli laskenut. Siitä huolimatta paikan vastaanottaneiden määrä oli noussut myös Tampereella ja Oulussa.

Aalto-yliopistossa tämän vuoden nousun hakijamäärissä voi melko varmasti selittää vuoden 2022 Insinööritieteiden korkeakoulun kandiuudistuksen kautta. Sen myötä on nimittäin siirrytty osittain takaisin vanhaan, vaikka rinnalle on syntynyt myös täysin uusia opetusohjelmia.

AALTO-YLIOPISTON KANDIUUDISTUS MITTAVA

Aallossa palattiin kandiuudistuksen myötä takaisin malliin, jossa rakennustekniikka ei enää ole konetekniikan kanssa samassa opetusohjelmassa. Se on nyt täysin oma ohjelmansa.

Tätä nykyä rakennustekniikan opetusohjelma sisältää myös mahdollisuuden suuntautua georakentamisen puolelle. Konetekniikka puolestaan palaa takaisin yhteen energiatekniikan kanssa. Tosin nimessä näkyy pieni muutos, eli uuden linjan nimi on Energia- ja konetekniikka. Tätä kautta pystyy edelleen maisterivaiheessa erikoistumaan rakennetun ympäristön energiatekniikkaan.

Suurimmat muutokset näkyvät Energia- ja ympäristötekniikan sekä Rakennetun ympäristön opetusohjelmissa, sillä näillä nimillä ohjelmat eivät enää jatku. Täysin uusia linjoja ovat siis Kestävät yhdyskunnat sekä Kiinteistötalous ja geoinformatiikka.

Kestävät yhdyskunnat -ohjelma sisältää maisterivaiheessa jatkomahdollisuudet sekä vesipuolelle että yhdyskuntarakentamisen puolelle. Tässä opetusohjelmassa kohtaavat ympäristötekniikka ja rakennettu ympäristö. Kiinteistötalous ja geoinformatiikka taas yhdistävät nimensä mukaisesti nämä kaksi suuntautumisvaihtoehtoa yhden opetusohjelman alle.

Vanhoista kandiohjelmista saa vielä valmistua vuoden 2025 heinäkuun loppuun asti, joten siirtymä uusiin ohjelmiin ei tapahdu hetkessä.

​​​​​
RAKENNUSTEKNIIKAN MÄÄRISSÄ VAIHTELEVUUTTA

Alakohtainen sisäänottomäärien tarkastelu vaikeutui hieman tänä vuonna kandiuudistuksen myötä. Toisin sanoen, tämän ja edellisen vuoden luvut eivät ole enää täysin vertailukelpoisia Aalto-yliopistossa. Esimerkiksi sekä Oulussa että Tampereella on paikan vastaanottaneiden määrä noussut rakennustekniikan linjoilla, mutta Aallossa luku on puolestaan laskenut, koska konetekniikkaa ei voi valita enää saman linjan alta. Tarkastelua tosin helpottaa se, että jatkossa rakennustekniikkaa opiskelevien määrä tiedetään suoraan.

Toinen monimutkaistava tekijä voi olla Kestävät yhdyskunnat -opetusohjelma. Kyseisen ohjelman muotoutumisesta ei ole vielä täyttä varmuutta. Tässä kyselyssä opetusohjelma on luokiteltu yhteen muiden rakennetun ympäristön alojen kanssa, koska puhdas ympäristötekniikka näyttää poistuneen opetussuunnitelmasta kokonaan. Ympäristötekniikan näkökulmat otetaan varmasti jatkossakin huomioon, mutta uudistus antaa ymmärtää, että huomion keskipiste pysyy yhdyskuntatekniikassa.

POIKKITIETEELLISYYDEN MERKITYS KASVUSSA

Nykyisissä koulutuslinjoissa panostetaan yhä enemmän poikkitieteellisyyteen. Hyvä esimerkki tästä on Tampereella vuonna 2020 alkanut koulutusohjelma nimeltään Sustainable Urban Development. Se yhdistää rakennetun ympäristön, yhteiskuntatieteiden ja hallintotieteiden alojen osaamisen kaupunkikehityksen saralla. Tässä sisäänottokyselyssä on otettu huomioon vain tekniikan opiskelijat, eli rakennetun ympäristön alan opiskelijat, sillä vain heistä valmistuu alan diplomi-insinöörejä.

Poikkiteellisyyttä on pyritty rohkaisemaan muillakin keinoin. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa vapaavalintaisten kurssien suorittaminen muissa Aallon korkeakouluissa helpottuu. Kursseja voi siis suorittaa entistä helpommin myös muista yliopistoista, ja siihen rohkaistaan. Jatkossa tullaankin varmaan näkemään yhä enemmän monialaisia osaajia sekä eri alojen yhteistyötä jo opiskeluvaiheessa.

MUUTOS ON AINA MAHDOLLISUUS KEHITYKSELLE

Erilaisten uudistusten ja opetuslinjojen muuttamisen takia saattaa herätä kysymyksiä, mitä hyötyä jatkuvista muutoksista on? Tämän kyselyn perusteella voi ainakin todeta, että uudistukset ovat ainakin auttaneet kasvattamaan alan houkuttelevuutta.

Aallossa rakennetun ympäristön alalle saatiin 50 uutta opiskelijaa nyt, kun linjoja on kaksi, eli Kestävät yhdyskunnat sekä Kiinteistötalous ja geoinformatiikka.

Alan kehittyessä myös opetuksen pitää kehittyä, minkä takia uudistukset ovat luonnollinen osa koulutuksen kehitystä. Välillä on taas hyvä palata takaisin toimiviin malleihin ja elvyttää toimintaa sitä kautta. 



Takaisin edelliselle sivulle

Myötäiset tuulet nousemassa – rakentaminen sektoreittain nyt...

Miltä lähitulevaisuus vaikuttaa juuri nyt rakentamisen eri sektoreilta tarkasteltuna?

Sukupuolten välisessä palkkakuilussa takapakkia

RIL toteutti nuorille jäsenilleen kesätyökyselyn syys-lokakuussa 2023.