Blogi

Puheenjohtajan blogi: Digitalisaatio tarjoaa työkaluja rakennusalalle

Rakennusala on pysytellyt viime vuodet valitettavan sitkeästi negatiivisessa julkisuudessa.

Otsikoissa on ollut harmaata taloutta, lahjontaa, työturvallisuuden puutteita, teräshallien sortumisia, kustannusten karkaamista suurissa rakennuskohteissa ja viimeisimpänä betoniin liittyneet ongelmat.

Lisäksi tiedetään, että alan tuottavuus on kehittynyt selvästi hitaammin kuin muussa teollisuudessa. Alla oleva kuva havainnollistaa rakennusalalla yleisesti tunnustettua ongelmaa, reilusti yli puolet työajasta kuluu odotteluun. Tuottavuutta ovat syöneet lisääntynyt vaatimustaso ja kasvaneet laatuvaatimukset. Mutta samantyyppisiä muutoksia on varmasti tapahtunut myös muilla toimialoilla. Rakennusalaa leimaa pirstaleisuus, jokainen projekti toteutetaan eri organisaatiolla ja määräävänä tekijänä on useimmiten hinta. Tällaisessa ympäristössä johtaminen ja tiedonkulku korostuvat. Väitän, että tältä osin rakennusala on jäänyt 80-luvulle.

 

Digitaalisuus on arkipäivää jo meille kaikille. Pankkiasiat tai lippujen ostot hoituvat digitaalisilla sovelluksilla. Rakentamisessakin digitaalisuus on ajankohtainen aihe, vaikka ala kokonaisuudessaan on jälkijunassa.

 

 

Alalla on yhteinen KIRA-digi-hanke ja muun muassa liikenneministeriö liputtaa vahvasti digitalisaation puolesta. Tietomallit ovat jo käytössä edistyksellisimmillä työmailla ja arkea helpottamaan on kehitetty sovelluksia mm. työturvallisuuden parantamiseen. Toistaiseksi digitaalisuuden vaikutus työmaan arkeen ja alan tuottavuuteen on kuitenkin ollut vähäinen. Digitalisaatio tarkoittaa useimmiten nykyisten toimintatapojen siirtämistä mobiililaitteille esimerkkinä vaikkapa TR- tai MVR-mittaukset. Se on hyvä alku ja totuttaa alaa digitalisaation tuloon, mutta tuottavuusloikkaa ei nykysovelluksilla vielä synny.

Digitalisaatio mahdollistaa ajantasaisen tiedon työvaiheiden etenemisestä hankeen kaikille toimijoille. Aikataulut päivittyvät mobiilisti työn tekijöiden toimesta töiden etenemisen mukaan ja seuraavien työvaiheiden tekijät saavat välittömästi ilmoituksen omiin laitteisiinsa, kun seuraava työvaihe voidaan aloittaa. Reaaliaikaisen ja visuaalisen aikatauluseurannan ja työnohjauksen avulla työmailla tapahtuvaa odottelua voidaan merkittävästi vähentää.

Laadunhallintaprosessien digitalisoinnilla voitaisiin päästä kokonaan eroon ”narinalistoista” parantamalla ja dokumentoimalla itselleluovutusprosessit. Tuskin millään muulla kuin rakennusalalla asiakas tekee ostamansa tuotteen lopullisen laadunvarmistuksen.

Jos rakennusprojektissa ei tiedetä missä ollaan ja mitkä ovat tuotannon pullonkaulat, ei kehittäminen ole mahdollista. Liikuntaa harrastavilla on keinot mitata ja analysoida suorituksia tulosten parantamiseksi. Digitaalisuus mahdollistaa tehokkaan, oikea-aikaisen ja kattavan tiedon keräämisen työsaavutuksista ja aikataulun pullonkauloista ja vaikkapa betonin kuivumisesta myös rakennustyömailla. Kerätyn tiedon analysoinnin kautta suorituksen parantaminen on mahdollinen myös rakentamisessa.

Digitaalisuus tehokkaasti hyödynnettynä tarjoaa työkalun useimpiin alan ongelmiin. Kannustankin yrityksiä ottamaan rohkeasti käyttöön digitaalisia sovelluksia mutta erityisesti haastamaan nykyiset toimintatavat ja miettimään miltä laatukäsikirja ja työmaan prosessit voisivat näyttää digitaalisella aikakaudella. Muutos on alkanut. Se tulee olemaan rakentamisessa lopulta yhtä suuri, kuin se on ollut vaikkapa pankki- tai media-alalla. Ja nopeimmat korjaavat suurimman hyödyn.

 

Timo Kohtamäki
RILin hallituksen puheenjohtaja



Takaisin edelliselle sivulle

Tiimalasista salmiakkiin

Teknisten alojen korkeakoulutettujen, kiinteistö- ja rakentamisalalla RILiläisten etunenäs...

Muuntojoustavuudella kohti kestävää rakentamista

Mikäli kaikilta uusilta ja peruskorjattavilta rakennuksilta vaadittaisiin hyvää muuntojous...