RILin kyselyt

Teekkarien mediaanipalkka kesätöistä 2 250 euroa kuukaudessa

Teksti: Waldemar Lahtinen 
Graafit: RILin kesätyökyselyn pohjalta Susa Laine

 

RILin kesätyökyselyyn 2021 vastanneiden teekkareiden työtilanne palasi koronavuotta edeltävälle tasolle. Myös erot naisten ja miesten palkkauksessa kapenivat entisestään. Sen sijaan kesätöiden haku koetaan pitkäksi ja stressaavaksi prosessiksi.

 

Rakennetun ympäristön alan teekkareista yli 65 prosenttia oli opintojaan sivuavissa töissä kesällä 2021. Kun vielä lähes 20 prosenttia vastaajista työskenteli muissa kuin oman alan töissä, oli teekkareiden kesätyötilanne kokonaisuutena ilahduttavan hyvä.

Viime vuoden koronakurimuksesta onkin ponnahdettu takaisin aiempien vuosien tasolle. Kohentunut työtilanne näkyi siten, että vain neljä prosenttia vastaajista käytti kesän opiskeluun ja 2,5 prosenttia teki diplomityötään. Kesätyötä hakeneista noin viisi prosenttia jäi vaille työtä, kun edellisvuonna osuus oli yli yhdeksän prosenttia.

Mediaanipalkkojen perusteella naiset onnistuivat kuromaan palkkaeron miehiin kiinni. Rakennetun ympäristön alalla työskennelleiden teekkareiden bruttopalkkojen mediaani oli sekä miehillä että naisilla sama 2 250 €/kk. Naisten keskiarvopalkka oli kuitenkin vain 2 206 €/kk, siinä missä miehet tienasivat keskimäärin 2 276 €/kk, eli kolme prosenttia enemmän.

Kuromista on kuitenkin tapahtunut jonkin verran, sillä vielä viime vuonna ero oli noin neljä prosenttia. Aikaisempien vuosien tapaan miehet myös olivat naisia useammin opintoja sivuavissa töissä. Kyselyyn vastanneista miehistä 70 prosenttia työskenteli alalla kesällä 2021, naisista 58 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan teekkarien kesätienestit laskivat keskimäärin 0,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tämä heijastui myös palkkatyytyväisyyteen. Asteikolla 1–5 palkkatasolle annettiin tänä vuonna keskimäärin arvosana 3,45 kun vastaava luku oli viime vuonna 3,54. Mediaanipalkat alkoivat vastata RILin teekkaripalkkasuositusta vasta 3. opintovuodesta eteenpäin, ja ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat joutuivat tyytymään noin 200 euroa suositusta pienempiin ansioihin.

 

 

Hakuprosessi pidempi kuin kesätyöaika

Kesätyön hakeminen on opiskelijoille työläs prosessi. Keskivertoteekkari lähetti 11 työhakemusta, eikä haettujen paikkojen määrällä ollut vaikutusta siihen, saiko alan kesätöitä vai ei. Kesätöiden hakeminen tuotti osalle myös harmaita hiuksia: kysyttäessä kesätöiden saamisen stressaavuudesta asteikolla 1–5 (1 = en stressannut lainkaan, 5 = stressasin jatkuvasti) alan töitä saaneista 45,2 prosenttia vastasi stressanneensa kesätyön saamista merkittävästi (vastaukset 4 ja 5) ja alan kesätöittä jääneistä peräti 76,5 prosenttia.

Hakuprosessien myös kerrottiin olevan pitkiä ja monivaiheisia. Puolet teekkareista oli aloittanut kesätöiden hakemisen tammikuussa tai aiemmin, ja jo syksyllä 2020 kesätyöhaun aloittaneista 17,2 prosenttia sai lopulta työpaikan vasta huhtikuussa tai myöhemmin. Kesätöitä joutui toisin sanoen hakemaan kauemmin, kuin itse kesätyöt kestivät.

Ilman hakemuksien tekemistä kesätöitä sai joka neljäs. Suurin osa työpaikan hakematta saaneista jatkoi samassa työpaikassa, jossa he olivat aikaisemminkin työskennelleet.

 

 

Työpaikkojen ilmapiiri hyvä

Kesätöissä parhaiksi asioiksi nousi vastaajien keskuudessa työpaikan ilmapiiri, vaihtelevat ja monipuoliset työtehtävät, kesän hyvä sää ja työn fyysisyys. Toisaalta fyysinen työ oli monelle vastaajalle myös kesätöiden negatiivisin puoli – muita olivat etätyö, kiire, töiden yksitoikkoisuus ja ohjauksen puute.

Työpaikalla ylivoimaisesti eniten kehitettävää nähtiinkin perehdyttämisen määrässä ja laadussa. Kaikille harjoittelijoille ei myöskään ollut tarjolla tarpeeksi työtehtäviä, ja osa kaipasi selkeämpää palautetta tehdystä työstä.

Ilman alan kesätöitä jääneistä 47,1 prosenttia koki koronapandemian vaikuttaneen työpaikan saamiseen, kesätöitä saaneista 38,8 prosenttia. Korona vaikutti vastaajien mukaan eritoten työnhakuprosessiin poikkeavien haastattelukäytäntöjen myötä, mutta esille nousi myös pandemian kumulatiiviset vaikutukset.

Monen kesätyöt kokivat kolauksen jo vuonna 2020, mikä hankaloitti hakuprosessia tänäkin vuonna puuttuvan kokemuksen, CV:ssä olevan aukon tai vähäisten kontaktien vuoksi.

 

Ramboll jälleen suosituin työnantaja

Pääsääntöisesti teekkarit kokivat työympäristönsä tasa-arvoiseksi. Kysyttäessä tasa-arvon toteutumisesta työpaikalla, asteikolla 1–5 niin sukupuolen, palkkauksen, iän, etnisyyden kuin koulutusmahdollisuuksienkin osalta, oli jokaisen osa-alueen keskiarvo yli 4. Heikoiten tasa-arvo toteutui vastaajien mielestä työtehtävien ja palkkauksen osalta.

Teekkareiden mielestä kiinnostavimmaksi ja houkuttelevimmaksi työnantajaksi valikoitui kyselyn kestomenestyjä Ramboll. Muut kuuden kiinnostavimman kärkeen yltäneet yritykset – AFRY, Sweco, Sitowise, A-Insinöörit ja YIT - kamppailivat sijoituksista tasaväkisesti.

 

Taustaa:

  • RIL toteutti nuorille jäsenilleen kesätyökyselyn lokakuussa 2021.
  • Kysely lähetettiin RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn tavoitteena on kerätä tietoa rakennetun ympäristön alan teekkareilta kesätyöstä, työtehtävistä ja palkkauksesta. Vastausprosentti oli 18,6 %.
  • Kolme neljäsosaa vastaajista opiskeli Aalto-yliopistossa tai Tampereen yliopistossa, vajaa viidennes Oulun yliopistossa ja 4,4 % LUT-yliopistossa. Ahkerimmin kyselyyn vastasivat 2. ja 3. vuosikurssin opiskelijat, muut vuosikurssit olivat melko tasaisesti edustettuna.


Takaisin edelliselle sivulle

Suosituimmat

/ Ril twitterissä

/ Ril facebookissa