Alan nuori osaaja

Alan nuori osaaja - Elina Väistö

ke syysk. 12 09:00:00 2018

Teksti: Mari Rantamäki

 

Elina Väistö
Ikä: 36
Koti: Espoossa
Valmistunut: DI:ksi TKK:sta vuonna 2005

 

Positiivista energiaa hehkuva Sitowisen Kaupunki ja liikenne -toimialan toimialajohtaja Elina Väistö kertoo kiinnostuneensa rakennetun ympäristön alasta hyvien matematiikan, biologian ja maantiedon taitojensa kautta. Teknillinen korkeakoulu oli luonnollinen valinta ja opintovalikoimasta eniten kiinnosti rakennustekniikan ympäristöpuoli.

Pää- ja sivuaineopintonsa Väistö suoritti liikennetekniikasta ja liikenteen telematiikasta. Ne ovat tuoneet syvällistä osaamista uralle. Opiskeluaikainen työntekokin ohjasi kurssivalintoja työelämää varten.

Opiskelijoita Väistö kannustaa osallistumaan rohkeasti erilaisille ekskursioille, sillä niiden kautta saa hyvän käsityksen yrityksistä ja alan eri laidoista. Ammattiainekerhotoiminta Liikenneakatemiassa rikastutti Väistön opiskelija-arkea ja antoi eväitä myös työelämään.

Väistö teki tuntitöitä Sitolla opintojensa rinnalla jo vuonna 2003. Valmistuttuaan 2005 hän jatkoi vakituisena avustavissa liikennesuunnittelun ja -selvitysten tehtävissä. Tie aukesi suunnittelijaksi ja muutaman vuoden päästä myös projektipäällikön pallille. Aluksi esimerkiksi liikennevalojen ohjelmoinnit kerryttivät kokemusta niin suunnittelusta kuin projektinhallinnasta.

Hän on työskennellyt koko uransa Sitolla (nyk. Sitowisellä). Positiivista haastetta työhön ovat tuoneet vaihtelevat tehtävät, jotka tempaavat mukaansa yhä uudelleen.

Aina kehittymisen mahdollisuuksia ei tarvitse etsiä aidan toiselta puolelta. Tätä todistaa Väistön urakehitys, sillä hän on toiminut osastopäällikkönä 2009 lähtien ja 2018 alussa hän jatkoi väylää toimialajohtajaksi. Hänen luotsaamallaan toimialalla on noin 220 asiantuntijaa.

”Omalla tekemisellä, verkostoitumisella ja yhdessä tekemisellä saa uusia haasteita omankin yrityksen sisällä”, hän iloitsee.

Ammatillisen kasvunsa avaimiksi Väistö nimeää myös oman aidon mielenkiintonsa sekä prosessia että lopputulosta kohtaan. Yrityksessä vallitsee hyvä fiilis ja me-henki.

”Hyvässä flowssa jokainen haluaa kantaa kortensa kekoon”.                   

 

Liikenne vaikuttaa jokaisen elämään

Parasta rakennetun ympäristön alassa on Väistön mielestä jokaisen ihmisen elämään vaikuttaminen. Liikenteen tai kaupunkiympäristön suunnittelu aiheuttavat ihmisissä välillä närää, mutta hän toteaa, etteivät kaikki ole perillä työn pitkäjänteisyydestä.

”Muutamme ihmisten tapaa liikkua”, hän summaa.

Ennen toimialajohtajaksi siirtymistään Väistö työskenteli esimerkiksi Kruunusiltojen ja Raide-Jokerin parissa, Raide-Jokerin allianssin väliväiheessa hän vastasi hankkeen liikenteen ja operoinnin kokonaisuudesta. Raide-Jokerin tarjousvaihe oli todella intensiivinen ja onnistuminen tarjousvaiheessa saa hymyn Väistön huulille.

”Pääsemme luomaan jotain uutta, mitä Suomessa ei ole vielä tehty.”

Väistön mukaan alalla on tapahtunut paljon viimeisten vuosien aikana. Moottoritieajattelusta on siirrytty kokonaisvaltaisempaan suunnitteluun, ja hän korostaa liikenteen olevan paljon muutakin kuin pääsemistä paikasta A paikkaan B. Matkakokemukseen pyritään vaikuttamaan esimerkiksi maisemasuunnittelun kautta.

Liikkumistapojen lisäksi muutoksen alla ovat myös alan toimijat

”Kun aloitin alalla, pieniä yrityksiä oli paljon. Nyt valtaosa on isoja toimijoita, sillä tilaajatkin toivovat kokonaisvaltaisempaa suunnittelua. Halutaan yksi kumppani, joka pystyy tarjoamaan kaiken.”

Ajattelutapa näkyy myös Sitona nykyisin Sitowisen kasvussa. Sen jälkeen, kun Väistö aloitti yrityksessä, henkilöstö on yli 10-kertaistunut. Hän korostaa, että perinteisen insinööriosaamisen rinnalla tarjotaan monipuolisempaa ja monimuotoisempaa osaamista.

 

Ala kehittyy nopeasti

Väistö huomauttaa, että vaikka ala kehittyy uusien palveluiden myötä jatkuvasti, perusinsinööriosaamisen tarve ei katoa mihinkään. Siltojen, teiden ja rautateiden pitää olla hyvässä kunnossa, jotta ne ovat tasapuolisesti kaikkien palveluntarjoajien käytettävissä.

”Verisuonia tarvitaan, jotta veri voisi virrata kunnolla”, hän kuvailee.

Alan kehityksen suhteen Väistö odottaa muutoksia myös kaupunkitilan käyttöön. Tulevaisuudessa liikenne perustuu yhä enemmän yhteiskäyttöisyyteen. Esimerkiksi pysäköintialueiden tilaa voidaan käyttää paremmin.

Mielenkiintoisia haasteita alalle tuottaa Väistön mukaan se, miten tämän hetken suunnittelulla osataan varautua tulevaisuuden muutoksiin, kuten monimuotoisuuden lisäämiseen ja tilojen käyttötarkoitusten muuttamiseen, joilla on vaikutuksensa jo kaavoituksessa.

Väistö muistuttaa, että alalla on huomioitava myös ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteet, sillä ne heijastuvat vahvasti liikennesektorille.

 

Elinan kolme vinkkiä

Verkostoidu. Kukaan ei pysty aina kaikkeen yksin. Isommissa kokonaisuuksissa on hyvä olla käytettävissä ”Kilauta kaverille” -mahdollisuus.

Ennakoi. Ongelmanratkaisukyky on tärkeä. Kukaan ei oleta, että tiedät vastauksen juuri tässä hetkessä. Nykyään rakentaminen on paljon monimuotoisempaa kuin aikaisemmin, eli pitää kyetä ennakoimaan tilanteita, jotka voivat muodostua ongelmaksi.

Nauti. Aito kiinnostus ja paneutuminen auttavat. Työn pitää olla myös hauskaa – työpäivät ovat silloin paljon kevyempiä.



Takaisin edelliselle sivulle

Alan nuori osaaja - Sonja Laasonen

Nuori osaaja erikoistuu purettavuuteen suunnittelussa

Alan nuori osaaja - Eero Saleva

Menestynyt kilpaurheilija kasvattaa asiantuntijuuttaan rakennusfysiikan osaamisalueella

/ Ril twitterissä

/ Ril facebookissa