Talotekniikka ilmastonmuutoksen hillinnässä

pe maalisk. 13 08:20:00 2020

Sisäolosuhteilla on merkittävä vaikutus viihtyvyyteemme, terveyteemme sekä energianja luonnonvarojen käyttöön. Sisäolosuhteet vaikuttavat suoraan myös tuottavuuteemme sen kautta, kuinka hyvin nukumme, pystymme keskittymään työtehtäväämme tai onnistumme luomaan inspiroivat olosuhteet uusien asioiden innovoinnille.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tärkeää kuluttaa energiaa vain silloin kun sitä tarvitaan ja lisäksi kulutuksen ajoittamisessa pitäisi olla mahdollisimman paljon joustoa. Näin voimme kuluttaa energiaa silloin kun se on tuotettu uusiutuvilla energioilla tai kun on saatavilla hukkaenergiaa. Tällöin energia on usein myös kaikkein halvinta. Tämä tarkoittaa rakennusten entistä tiiviimpää integrointia energiajärjestelmään.

Itse asiassa joukko rakennuksia voi toimia virtuaalivoimaloina. Niiden kulutuksen joustosta saatava energiankulutuksen pieneneminen on vaikutuksiltaan voimalaitoksen luokkaa. Uusimpien tutkimusten mukaan kulutuksen joustolla voidaankin välttää jopa 40–60 prosenttia varavoimalaitosten käynnistämisistä talvella. Talotekniikka on tässä keskeisessä roolissa; kulutuksen jousto on osattava tehdä niin, ettei käyttäjien olosuhteissa, kuten viihtyisyydessä, tapahdu muutoksia.
 

Tulevaisuuden rakennukset optimoivat käytön ja olosuhteet

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Tämä asettaa suuria haasteita sekä rakennusten että koko yhteiskunnan toimivuudelle. Keskeistä olosuhteiden muutoksessa on ennakointi ja varautuminen.

Älykäs säätöjärjestelmä varoittaa seinärakenteen kastuessa liikaa tai kun vesivuoto on alkamassa. Näin päästään puuttumaan ongelmaan ennen kuin mitään on vaurioitunut. Talotekniikan avulla tilojen säädettävyys sekä niiden monikäyttöisyys paranee. Sama tila voi päivällä olla koulu, iltapäivällä musiikkikerho ja illalla maalauspaja. Joustavalla ilmanvaihdolla ja valaistuksella sama tila voi palvella näitä kaikkia toimintoja mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä.


Ihminen mittatikkuna

Jo nyt uusien rakennusten tekniikka tunnistaa, kun ihminen tulee sisään tai lähtee pois. Lisäämällä järjestelmään tekoäly, voidaan rakennuksen olosuhteita parantaa entistä personoidummin. Järjestelmä oppii koko ajan tulkitsemaan käyttäjien tarpeita paremmin. Lisäksi rakennuksen kyky tuottaa hyviä olosuhteita vähähiilisesti paranee merkittävästi. Anturiteknologia on jo nykyisin varsin kehittynyttä, ja jo nyt vanhoja rakennuksia voidaan muuttaa antureiden ja talotekniikan avulla helposti säädettäviksi.

Tulevaisuudessa rakennuksen talotekniikka ohjaa meitä intuitiivisesti pienentämään hiilijalanjälkeämme. Se myös tuottaa meille välillä aktivoivaa ja välillä ihanan rauhoittavaa sisäympäristöä pitäen samalla huolta yksityisyydestämme.


Miimu Airaksinen
toimitusjohtaja, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto

Teksti on alun perin julkaistu Mediaplanetin maaliskuun 2020 Talotekniikka-liitteessä.

Kuva: VTT



Takaisin edelliselle sivulle