Ajankohtaista

Tila 2030 -materiaali testissä Mikkelissä - Yläkoululaiset visioivat kirjastoa

Teksti: Henriikka Hellström
Kuva: TIla 2030

 

Tila 2030 -kokonaisuus avaa näkökulmia koululaisille rakennettuun ympäristöön. Ensimmäiset kokemukset ovat rohkaisevia. Mikkelin Urheilupuiston koulussa 9.-luokkalaiset tekivät pienoismalleja, videoita, piirustuksia ja diasarjoja liittyen tulevaisuuden kirjaston rakentamiseen.

Otava Oppimisen Palvelut toteutti yhdessä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin ja kahdeksan muun alan järjestön kanssa yläkouluille suunnatun Tila 2030 -oppimiskokonaisuuden. Materiaali otettiin ensimmäiseksi käyttöön Mikkelin Urheilupuiston koulussa syksyllä 2019. Projektiin osallistui yksi 9.-luokka, joka jaettiin viiteen ryhmään.

”Ryhmien lopputulokset olivat erittäin hyviä ja kokonaisuus oli itsellekin opettavainen niin opetustavan kuin rakentamisalan näkökulmasta”, Mikko Siitonen, 9. luokan luokanohjaaja sekä historian ja yhteiskuntaopin opettaja kertoo.

Siitosen lisäksi yhteensä 5–6 päivää kestäneeseen hankkeeseen osallistuivat myös matematiikan, englannin, maantiedon ja biologian opettajat. Jokainen heistä käsitteli rakennetun ympäristön teemoja oman aihepiirinsä vinkkelistä. Esimerkiksi englannintunnilla keskityttiin sanastoon ja Siitosen omilla tunneilla koko Tila 2030 -oppimiskokonaisuuteen. Ilmiöviikkoon sisältyi myös ekskursio kiinteistötekniikkaan liittyen.

”Projektissa korostuivat vahvasti luovuus ja luovat ratkaisut – opiskelijat saivat toteuttaa itseään yhtä aikaa projektityöskentelyn oppien ohella. Samalla heille avautui paremmin myös rakentamis- ja kiinteistöalan ammatilliset vaihtoehdot. Nuoret ovat varmasti innostettavissa kiinteistö- ja rakentamisalalle.”

Tila 2030 -oppimiskokonaisuudesta voi toteuttaa joko kaikki osiot tai halutessaan vain yhden osa-alueen. Mikkelissä suosituimmaksi osoittautui ”Villit visiot”, jossa piti tehdä muun muassa ajatuskartta rakennetusta ympäristöstä sekä prosessikaavio tai aikajana rakennuksen elinkaaresta. Näiden ryhmien lopputyönä syntyi muun muassa kirjaston pohjapiirrokset sekä paperinen malli.
 

Alan vetovoimaisuuden lisääminen tärkeää

Tilaisuuteen osallistui myös Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry:n asiamies, Janne Suntio. Hän avasi osaltaan projektikokonaisuutta oppilaille.

Suntion mukaan pilottihanke onnistui ymmärrettävien alkuhämmennysten jälkeen mallikkaasti.

”Oppilaiden loppuraportit ylittivät kaikki odotukset ja niitä saattoi pitää varsinaisina urotekoina. Vaikka opiskelijat pärjäsivät lopulta hienosti, vastaisuudessa ilmiöoppimisessa on kuitenkin tuettava entistä paremmin opettajia, eri oppiaineiden ja rakennetun ympäristön välistä yhteyttä sekä yhteisopettajuutta.”

Vetovoiman tarkoituksena on parantaa rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoimaa ja arvostusta nuorten keskuudessa. Yhdistyksen jäseniä ovat rakennus- ja kiinteistöpalvelualan keskeiset järjestöt.

”Alan houkuttelevuuden lisääminen on RILille ja kaikille alan järjestölle ensiarvoisen tärkeää. Tila 2030 -hanke tuo rakennetun ympäristön urapolkuja tutuimmaksi koululaisille”, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin toimitusjohtaja Miimu Airaksinen sanoo.

Myös hankkeen käsikirjoituksen tehneet Otavan oppikirjailijat Mikko Korhonen ja Jukka Kohtamäki korostavat, että Tila 2030 vie koulun lähelle työelämää. Oppilaat pääsevät tutustumaan muun muassa kaupunkisuunnitteluun, arkkitehtuuriin sekä rakennusten ja tilojen suunnitteluun ja ylläpitoon. He voivat hyödyntää töissään halutessaan myös teknologiaa, kuten 3D-mallinnusta, 3D-tulostusta tai Minecraft-peliä.

”Tavoitteena on, että yläkoululainen oivaltaa oppimiskokonaisuuden myötä jotakin uutta tiedonhausta, ongelmanratkaisusta ja yhteistoiminnasta.”

Tila 2030 -oppimiskokonaisuuden kärkenä on kestävä rakennettu ympäristö. Teemoissa käsitellään paitsi rakennusprosessin koko elinkaarta suunnittelusta purkamiseen, mutta myös laajemmin ilmastonmuutoksen ja kestävän tulevaisuuden teemoja.
 

Tutustu ilmaiseen Tila 2030 -materiaaliin osoitteessa www.tila2030.fi



Takaisin edelliselle sivulle

Myötäiset tuulet nousemassa – rakentaminen sektoreittain nyt...

Miltä lähitulevaisuus vaikuttaa juuri nyt rakentamisen eri sektoreilta tarkasteltuna?

Sukupuolten välisessä palkkakuilussa takapakkia

RIL toteutti nuorille jäsenilleen kesätyökyselyn syys-lokakuussa 2023.