Alan nuori osaaja

Alan nuori osaaja - Miia Kari

ti kesäk. 19 10:15:00 2018

Teksti: Mari Rantamäki
Kuva: VR Track Oy

 

Ikä: 30
Koti: Helsingissä
Valmistunut: rakennusinsinööriksi TAMKista 2011, ja valmistuu kesällä 2018 DI:ksi Aalto-yliopistosta

 

Jo lukiossa Miia Karille oli selvää, että tuleva ammatti olisi rakennetun ympäristön alalta.

Hän aloitti opintonsa vuonna 2007 Tampereen ammattikorkeakoulussa suuntautuen infrarakentamiseen. Vuoden verran työelämässä oltuaan hän koki, että työn ohelle on saatava lisähaastetta. Hän pääsi sisään Aalto-yliopiston Pohja- ja kalliorakentamisen maisteriohjelmaan. Hän valmistuu diplomi-insinööriksi kesällä 2018.

Nuori projektipäällikkö on tähän saakka toiminut monenlaisissa tehtävissä. Työuransa hän aloitti Sito Tampereella, mutta sittemmin hän päätyi nykyiselle VR Trackille. Siellä Kari työskenteli kesäisin jo opiskeluaikanaan. Oma kutsumus löytyi suunnittelun sijaan tuotannon puolelta.

Kari on päässyt työskentelemään muun muassa kaupunkiradan Huopalahti-Vantaankoski -osuuden perusparannushankkeen sekä Kehäradan parissa, jossa hän oli mukana päällysrakenneurakoissa. Viime aikoina työtehtävät ovat keskittyneet Raide-Jokerin ympärille. Kehitysvaiheessa olevassa allianssiprojektissa hän toimii tuotannon päällysrakenteen tekniikkalajivastaavana.

 

Insinööri on moniosaaja

Karin mielestä suomalaisessa insinöörikoulutuksessa pitäisi panostaa enemmän ryhmätyötaitoihin, minkä hän huomasi esimerkiksi Raide-Jokerin tarjousprosessin aikana.

Insinöörin tärkeiden taitojen lista on Karin mukaan laaja. Sopimusteknisten asioiden hallitsemisesta, saati heittäytymiskyvystä ei ole haittaa, sillä usein täytyy hyväksyä se, ettei voi olla aivan täysin varma siitä, mitä tuleman pitää. Substanssin lisäksi hän listaa tärkeiksi myös asiakaspalvelu- ja kielitaidon.

”Neuvottelutaidotkin ovat olleet kullankalliita”, Kari mainitsee.

 

Taidot testissä

Kielitaitonsa testaamisesta nuorella projektipäälliköllä on mielenkiintoisia muistoja.

”Olin juuri aloittanut Sitolla, kun kahden viikon työssäolon jälkeen lähdin Vaasaan pitämään yleisötilaisuutta ruotsiksi. Se oli jännittävä tilanne, jolloin todella olin epämukavuusalueellani. Tiukat urakka- ja sopimusneuvottelutkin jäävät siinä kakkoseksi”, Kari naurahtaa.

Hän kuitenkin vakuuttaa, että englannilla pääsee pitkälle, vaikka uskookin, että myös saksan ja venäjän taito olisi hyödyksi.

Opintojensa alkaessa Kari ei aluksi myöntänyt itselleen verkostoitumisen tärkeyttä työelämässä. Pian totuus kuitenkin paljastui.

”Ensimmäisenä opintovuotena piti vain rohkeasti mennä juttelemaan alan ihmisten kanssa, ottaa yhteystietoja ylös ja soitella perään. Se oli tavallaan ensimmäinen heräämiseni verkostoitumisen tärkeyteen”, Kari toteaa ja lisää verkostoitumisen johdattaneen hänet aikoinaan kesätöihinkin VR Trackille.

 

Ota rohkeasti selvää asioista

Vielä uravalintaansa pohtivia nuoria Kari kannustaa rohkeasti ottamaan selvää eri aloista ja haastattelemaan alalla työskenteleviä ihmisiä. Siitäkin Karilla on omakohtainen esimerkki.

”Yläasteikäisenä soitin eräälle elokuvaohjaajalle ja selvitin, soveltuisinko elokuva-alalle”.

Elokuvaohjaajaksi Kari ei hakeutunut, mutta oma rohkeus ja uteliaisuus toivat ratkaisun pohdintoihin nopeasti.

Hän korostaa, että insinöörin tai diplomi-insinöörin koulutuksella pystyy toimimaan monenlaisissa tehtävissä alasta riippumatta.

”Jos ylipäätään rakentaminen kiinnostaa, niin jokaiselle varmasti löytyy jotakin”, hän päättää.



Takaisin edelliselle sivulle

Alan nuori osaaja - Sonja Laasonen

Nuori osaaja erikoistuu purettavuuteen suunnittelussa

Alan nuori osaaja - Eero Saleva

Menestynyt kilpaurheilija kasvattaa asiantuntijuuttaan rakennusfysiikan osaamisalueella