Maailmalta

Slovenian tuliaisina ystäviä ympäri Eurooppaa

su syysk. 24 15:05:00 2017

Vaikka opiskelen rakennustekniikkaa TTY:llä, olin päättänyt perehtyä vaihdossa taloustieteeseen. Ohessa esitettyjen kurssien lisäksi suoritin Human Resourse Managementin. Macroeconomics osoittautui liian vaikeaksi, vaikka valmistaudin intensiivisesti tenttiin kaksi viikkoa”, Juho Tilli kertoo.

Vaihto-opiskelu oli mielessäni säännöllisin väliajoin heti korkeakouluopinnot aloitettuani. Syksyllä 2014 valitsin Slovenian, koska halusin lähteä Eurooppaan enkä ollut aiemmin käynyt entisen Jugoslavian alueella.

Hain vaihtoon Erasmus-ohjelmassa. Kaikki sujui Suomessa jouhevasti, kunnes virallinen päätös saapui noin kolme viikkoa ennen lukukauden aloitusta. Päätös oli kielteinen. Oman käsitykseni mukaan yliopistojen väliset sopimukset eivät olleet ajan tasalla, eikä niiden uusiminen onnistunut helposti. Sattumalta toinen TTY:ltä Sloveniaan lähtevä opiskelija tunsi professorin, jolla oli kontakteja Mariborin yliopistoon. Kyseinen professori sai järjestettyä meille vaihtopaikat. Vasta reilu viikko ennen lukuvuoden alkamista saimme tietää, että hakemuksemme on hyväksytty.

Mariboriin saavuttuani alkoi asunnon etsiminen. Viime tippaan venyneen lähdön takia yliopiston asuntolat eli dormit olivat jo varattuja ja muuallakin oli täyttä. Viikon hostellissa asumisen jälkeen löysin vaihto-opiskelijoille tarkoitetun asuntolan, jossa oli vapaana yksi kahden hengen huone. Yksityisyyteen ja omaan tilaan tottuneena suomalaisena vuokrasin huoneen kokonaan itselleni. Jälkeenpäin ajateltuna huoneen jakaminen toisen opiskelijan kanssa ei olisi kuitenkaan ollut täysin mahdoton ajatus.

Asuntola oli nimeltään Student Residence Meljska, joka sijaitsi 15 minuutin kävelymatkan päässä Mariborin keskustasta. Sijainti ei ollut paras mahdollinen ja keittiö oli hieman pieni lähes 30 ihmiselle, mutta muuten puitteet olivat kunnossa.

Lukukauden alussa oli tervetuloviikot (Welcome Weeks), joiden tavoitteena oli tutustuttaa opiskelijat toisiinsa. Tapahtumia riitti kaksi viikkoa yhtä soittoa. Löysin paljon kavereita, mutta läheisimmät ystävät löytyivät lopulta asuntolasta. Vietin eniten aikaa kreikkalaisten, saksalaisten, portugalilaisten ja espanjalaisten kanssa. Saksalainen luonteenlaatu on suhteellisen lähellä suomalaista, joten heidän kanssaan asiat sujuivat mutkattomasti. Toisaalta eteläeurooppalainen elämäntapa on suhteellisen kaukana suomalaisesta, joten juuri siitä syystä nautin suuresti heidän seurastaan.

Huoleton elämänasenne ja suorasukainen kommunikointi olivatkin asioita, joita toivon oppineeni vaihdon aikana. Lukukauden kuluessa tutustuin paremmin ainoastaan muutamaan paikalliseen, sillä luennot oli suunnattu vain vaihto-opiskeijoille.

Arkisin vapaa-aika kului kavereiden kanssa kirjastossa, kuntosalilla ja ruokaillessa. Ateria olikin tärkeä hetki päivää, sillä Sloveniassa on uniikki ruokakuponkisysteemi. Yliopistolla ei ollut ravintolaa, vaan kaikki opiskelijat saivat ladattua puhelimiinsa 22 kuponkia kuukaudessa. Niillä sai syödä lähes kaikissa kaupungin ravintoloissa 2-4 eurolla. Tarjolla oli pizzaa ja pastaa Italiasta, liharuokia Balkanilta, kiinalaista, saksalais-itävaltalaista ruokaa, äyriäisannoksia ja kasvisruokaa.

Osa viikonlopuista kului matkustellessa naapurivaltioissa. Lukukauden aikana vierailin Itävallassa, Italiassa, Tšekissä, Kroatiassa ja Serbiassa. Parhaiten mieleen jäi Serbian pääkaupunki Belgrad, jossa sotien jäljet näkyivät katukuvassa, mutta kaupunki oli omalla tavallaan viehättävä.

Slovenia eroaa Suomesta monessakin mielessä, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy. Se on pieni maa, jolla on oma kieli ja avoin talous. Kulttuurillisesti slovenialaiset ovat sosiaalisempia ja he viettävät mielellään koleaa, mutta aurinkoista tammikuun iltapäivää kahviloiden terasseilla jutustellen. Ilmasto hellii suomalaista. Pohjois-Eurooppalaista talvea ei ole ja tammikuu Sloveniassa muistuttaa huhtikuuta Suomessa.

Kaikkiaan opiskeluaikani Sloveniassa antoi minulle paljon: ystäviä ympäri Eurooppaa, parantuneen englannin kielen taidon ja paremmat sosiaaliset taidot. 
 

Juhon suorittamia kursseja

Modern Microeconomics Analysis, 5 op

Mikroekonomian kurssi, joka käsitteli mm. kuluttajien ostokäyttäytymistä, kysynnän ja tarjonnan vaikutusta hintaan, markkinarakenteita, kuten monopolia ja täydellisesti kilpailtuja markkinoita ja muita liikkeenjohtamisen kannalta erittäin hyödyllisiä teemoja. Kurssi oli tekniikan opiskelijalle haastava, sillä kolmen viikon tehokas itseopiskelujakso ennen tenttiä toi heikoimman arvosanan, jolla läpäisi kurssin.

Marketing Research, 6 op

Nuoren ja innostuneen opettajan luennoima kurssi markkinointitutkimuksesta käsitteli tutkimusprosessin eri vaiheet kattavasti. Opettaja onnistui saamaan keskusteluyhteyden oppilaisiin, ja siksi opetus oli laadukasta. Kurssikirja oli vaikeaselkoinen, mutta Facebookissa levinneet muistiinpanot auttoivat oppimisessa.

Principles of Economics, 6 op

Taloustieteen peruskurssi oli ajanhukkaa, koska se oli liian helppo. Se käsitteli mikro- ja makroekonomiaa pinnallisesti, aiheita, joita muillakin kursseilla opiskeltiin. Parasta kurssilla oli vanhan professorin kehotus mennä perjantai-iltapäivisin nauttimaan kauniista säästä ravintolan terassille.

 

Teksti: Juho Tilli  
Kuva: Kaarina Tilli



Takaisin edelliselle sivulle

Sapporo tarjosi elämyksiä

Vaihto-opiskelukokemuksia Hokkaidon yliopistosta kevätlukukaudelta 2018

Vaihtelua arkeen Kroatiasta

Vaihto-opiskelukokemuksia University of Rijekasta