RIL-Seniorien matka Irlantiin
30.09.2013
RIL-Seniorien matka Irlantiin 30.9. - 4.10. Vielä on vapaana muutama paikka syksyn matkalle Dubliniin ja lähiympäristöön. Matkalla saadaan tuntumaa useihin paikallisiin pubeihin ja ravintoloihin. Tutustumme myös Guinnessin panimoon, Jamesonin viskitislaamoon jne. Dublinin kaupunkikierroksen aikana tutustutaan kaupungin värikkääseen historiaan sekä nykypäivään.
Dublinin ulkopuolelle suunnattavalla bussimatkalla ajetaan etelään kohti Wicklown maakuntaa joka tunnetaan myös Irlannin puutarhana. Läpi kauniiden maisemien ajetaan kohti Wicklown ”Sugarloaf” vuoria. Ensimmäinen vierailumme kohde on vanha vankila. Iltapäivällä vieraillaan Powerscourtin puutarhassa Enniskerryn kylässä. Powerscourt on yksi Euroopan hienoimmista aarteista ja Irlannin kuuluisin puutarha.
Matkaohjelmaan kuuluu niinikään käynti Malahiden linnassa, joka oli aikoinaan Talbot normannisuvun kotilinna 800 vuoden ajan. Talbotit saapuivat Irlantiin 1170-luvulla ja asuttivat linnaa aina 1970-luvulle saakka, jolloin suvun viimeinen jäsen Rose Talbot myi linnan Fingalin kunnalle pystyäkseen maksamaan perintöverot. Linna on kunnostettu upeasti ja on avoinna yleisölle.
Linnavierailun jälkeen ajetaan Howthin kalastajakylään, jossa pysähdytään ihailemaan Dublinin lahden maisemia.
Arlington Hotellissa, Liffey-joen rannalla järjestetään kuuluisia Irish Nights-iltoja, joihin kuuluu kolmen ruokalajin illallinen, elävää irlantilaista musiikkia sekä irlantilaista tanssia. Irlantilaisesta tanssiesityksestä vastaa kuuluisa Celtic Dancers -tanssiryhmä.
Tarkempi ohjelma, kts.
http://www.ril.fi/fi/jasenyys/seniorit/seniorikuulumisia.html
Matkan tiedot:
30.09. Helsinki-Dublin 17.00-18.10 DY5824
04.10. Dublin-Helsinki 18.40-23.50 DY5825
Majoitus: Gresham Hotel ****, O'Connell Street, DUBLIN
2 hengen huoneet, irlantilainen aamiainen
Kuvaus: http://www.gresham-hotels-dublin.com/
Suomenkielinen matkanjohtajapalvelu koko matkan ajan
Scancoming Irelandin suomenkielinen matkanjohtaja-/opaspalvelu
Hinta ja maksuehdot
Matkapaketin hinta on 1180 €/hlö, yhden hengen huonelisä 200 €. Hintaan voi vielä tulla pienehköjä muutoksia, jos esim. ohjelmaan tehdään muutoksia. Hinta sisältää lennot, majoituksen aamiaisella, ohjelman mukaiset kuljetukset, ruokailut (4 päivällistä ja 2 lounasta), retket, suomalaisen matkanjohtajan/oppaan palvelut, muut opaspalvelut ja sisäänpääsymaksut. Hinta edellyttää vähintään 30 osanottajaa.
Varausmaksu 350 €/hlö ilmoittautumisen jälkeen ja loppumaksu 2 kuu kautta ennen lähtöpäivää. Peruutuskulut 100 €/hlö + Norwegianin ryhmäehtojen ja maapalveluiden järjestäjien omien peruutusehtojen mukaiset kulut. Matkatoimisto laskuttaa sekä varaus- että loppumaksun.
Em. maksujen lisäksi matkanjohtajan erinäisiin pikkukuluihin maksetaan 5 €/henkilö RIL-seniorien tilille FI50 80001710006074.
Ilmoittautuminen
Lentopaikkamäärän vahvistamiseksi lähtijöitä pyydetään ilmoittamaan osallistumisestaan sähköpostilla pirkko.snellman@ril.fi tai puhelimitse 0207120605 viimeistään 31.5. mennessä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tiedustelut
Vastuullisen matkanjärjestäjän puolesta matkaohjelmaan, hintoihin ja maksuihin liittyviin kysymyksiin vastaa Antero Kontola, AK-Matkat Oy, E-mail: info@ak-matkat.fi tai puh.(09) 89467011.