tekniikkaryhmät

Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä: Ekskursio Emäkosken sillalle

17.04.2019

Ekskursio Emäkosken sillalle ke 17.4.2019 klo 15.00

RILin Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä järjestää ekskursion Emäkosken sillan uusimistyömaalle Nokialla. Ekskursio järjestetään 17.4.2019 klo 15.00.

Hankkeessa rakennetaan uusi betoninen kaarisilta nykyisen betonisen holvisillan kohdalle. Kaksikaarinen silta uusitaan puolet kerrallaan. Nykyiselle sillalle on lisäksi asennettu monitorointijärjestelmä varmistamaan sillan työnaikaista turvallisuutta.

KATSO HANKKEESEEN LIITTYVIÄ KUVIA TÄSTÄ

Hankkeessa on parhaillaan menossa ensimmäisen puolikkaan rakentaminen: kaari on valettu, pilarit työn alla ja vierailuajankohdalla on menossa kannen raudoitus.

Työmaalla kuullaan tilaajan edustajan (Nokian kaupunki / Welado), urakoitsijan (Kreate) ja suunnittelijan (Ramboll) puheenvuorot.

Matka Nokialle on tarkoitus aloittaa Helsingistä klo 12.24 lähtevällä junalla. Osallistujien kesken sovitaan tarkemmin, mennäänkö junalla Nokialle asti vai autoilla Tampereelta. Osallistujat vastaavat matkalippujen hankinnasta ja kustannuksista itse.

Varatkaa mukaan henkilökohtaiset turvavälineet (kengät, liivit, kypärä, suojalasit).

Mikko Hyyryseltä (etunimi.sukunimi[at]ramboll.fi, 040 759 0278) voi tiedustella lainavälineitä ja muutenkin lisätietoa ekskursiosta.

Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu




Takaisin edelliselle sivulle