RIL-Nuorten Stand up

26.02.2015

Nyt olisi mahdollisuus saada hymyä ja naurua kaamoksen keskelle, sillä RIL-Nuoret lähtevät katsomaan huikeaa Stand Up show:ta. Show:n tähtinä ovat kolme Suomen eturivin koomikkoa: Jaakko Saariluoma, Jussi Simola ja André Wickström. Näyttämönä toimii Aleksanterin teatteri ja ajankohtana torstai 26.2.2015 kello 19. 

RIL-Nuorille on varattu 19 lippua ja lipuilla on hintaa 10€. Ilmoittautuminen aukeaa ystävänpäivänä 14.2. kello 12, joten ole hereillä, ettet jää kyydistä!

Ennen esitystä on tärkeää hakea mukavaa tunnelmaa, joten tule paikalle jo klo 18:15, niin nautitaan yhdessä yhdet virvokkeet (virvoke kuuluu lipun hintaan). 

Tässä vielä vähän tietoa koomikoista:

André Wickström
Suomenruotsalainen André Wickström on yksi Suomen tunnetuimmista stand up -koomikoista. Ensimmäisen stand up -keikkansa hän teki vuonna 1995 ja on sen jälkeen naurattanut yleisöä niin suomeksi kuin ruotsiksi. André on lavalla kuin yhden miehen kokonainen teatterinäytös, joka saattelee ihailtavasti yleisön hienoksi hiotun komiikan syövereihin. Kokemusta on tarttunut lavoilta kaikista Pohjoismaista ja New Yorkista asti. André omistaa lavan jokaisessa esityksessään tavalla, joka saa vahvemmankin naurusta uuvuksiin!

Jaakko Saariluoma
Jos suomalaisella viihteellä olisi eturivi, seisoisi Jaakko Saariluoma tukevasti sen keskellä, askeleen muiden edellä. Näyttelijä, tv-tähti ja viihdemaailman monilahjakkuus kuuluu kiistatta kotimaisen stand up -komiikan kirkkaimpaan kärkeen. Kolmella Venlalla palkittu esiintyjä on tuttu muun muassa sellaisista menestyssarjoista kuin Posse, Putous, Vedetään hatusta, W-tyyli ja Kingi. Jaakko on jokaiselle suomalaiselle tuttu. Kokemusta stand up -lavoilta on kertynyt jo yli vuosikymmenen ajalta lähes kahdelta tuhannelta keikalta.

Jussi Simola
Positiivista energiaa säteilevä Jussi saa katsojien suupielet nopeasti korviin asti ulottuvaan virnistykseen. Tämän jokapäiväisistä asioista totuuksia laukovan koomikon ylälauteilla ei kylmä hiki yllätä. Anna löylykauha Jussille ja ota mukava asento. Nauru on varma! Jussi on kokenut stand up -koomikko, joka esiintyy säännöllisesti kaikilla Suomen parhaimmilla stand up -klubeilla. Lisäksi Jussi oli mukana YLE:n Naurun tasapaino -ohjelmassa. Jussi on esiintynyt myös englanniksi Virossa, Norjassa ja Englannissa.

  • Mitä? Stand up, Jaakko Saariluoma, Jussi Simola ja André Wickström.
  • Missä? Aleksanterin teatteri, Albertinkatu 32, 00180 Helsinki
  • Milloin? To 26.2.2015, klo 19, kesto noin 2 tuntia (sis. väliajan). Tule paikalle 18:15.
  • Mitä kustantaa? 10€, maksu suoritetaan heti ilmoittautumisen jälkeen. Vahvistusviestissä maksuohjeet.

Ilmoittaudu




Takaisin edelliselle sivulle