Kolumni

Innovaatioilla vahvempana ulos taantumasta

Juho-Kusti Kajander
Toimitusjohtaja, Boost Brothers Oy

Kuva: Boost Brothers Oy

Rakentamisen suhdannekuva on tällä hetkellä kuin suoraan Grimmin saduista – ikäviä käänteitä riittää ja seuraavan sivun kääntäminen pelottaa. Monella toimijalla on nyt tarve sopeuttaa toimintaansa nopeasti. Lyhyen aikavälin suhdannehuolien ratkaisun ohella on yhtä tärkeää huolehtia pidemmän aikavälin kilpailukyvystä. Seuraavan nousukauden menestyksen avaimia jaetaan tässä ja nyt.

Innovaatiotoiminta, uusien kaupallisten tuotteiden ja palvelujen kehittäminen, on kilpailukyvyn yleisavain, josta kannattaa pitää huolta. Maailmalla tähän panostetaan kireästä suhdanteesta huolimatta. McKinseyn tuoreen tutkimuksen mukaan globaalit investoinnit KIRA-alan innovaatioihin vuosina 2020–2022 olivat 85 prosenttia suuremmat edelliseen kolmeen vuoteen verrattuna.

Innovaatiot nostavat KIRA-toimijoiden kilpailukykyä. Tieteellisten tutkimusten mukaan innovaatiot kasvattavat KIRA-alan yritysten markkina-arvoa – esimerkiksi kotimaisten pörssiyhtiöiden osalta innovaatiosta kertovan tiedotteen julkaisu johtaa samansuuruiseen osakekurssin nousuun kuin positiivinen tulosvaroitus. Innovaatioiden avulla eräät rakentajat maailmalla ovat onnistuneet puolittamaan työmaan läpimenoajan. Innovaatioilla on myös myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi toimitilakohteiden käyttöarvoon, kauppahintaan, vuokratuottoon, käyttökuluihin ja vastuullisuuteen. Innovaatiotoiminnan virittäminen on hyvä aloittaa tavoitteiden ja hyötyjen kuvaamisesta.

Innovaatiotoiminnan kansainvälisten edelläkävijöiden oppeja on tutkittu runsaasti. Sen perusedellytykset ovat yksinkertaiset: asiakas on tiiviisti mukana työssä, tiimi on korkeatasoinen ja siltä löytyy kyvykkyyttä sekä innovoinnin luovaan alkuvaiheeseen että loppuvaiheen projektijohtamiseen. Toiminnalle tarvitaan sopivat raamit, eli hyvin koordinoitu toimintamalli innovaatioiden etsintään, testaamiseen, arviointiin ja käyttöönottoon. Työkulttuurin ja johtamisen tulee tukea tiimin hyvinvointia, yhteistyötä, oppimista ja nopeaa etenemistä kohti asiakasongelman ratkaisua. Edelläkävijöiden opit auttavat innovaatiotoiminnan uudistamisessa ja tuovat ainutlaatuista inspiraatiota erityisesti paikan päällä koettuna.

Matalasuhdanteessa hankinnat ovat innovaatiotoiminnan moottori. Julkisiin rakennushankkeisiin liittyviin hankintoihin käytetään Suomessa vuosittain seitsemästä kymmeneen miljardia euroa. Innovaatioita voidaan hankkia ja luoda jopa hankintavaiheen aikana. Tätä työtä varten hankintayksiköille on tarjolla ajankohtaista tukea ja rahoitusta esimerkiksi Business Finlandin Innovation Broker  -toiminnasta ja Innovatiiviset julkiset hankinnat  -instrumentista. Hankinnan tavoitteiden ja hankestrategian kirkastaminen, suhdannetilanteen mahdollisuuksien hyödyntäminen, innovaatiotoimintaa tukevan hankintamenettelyn valinta ja hankinnan laadukas toteuttaminen ovat onnistumisen kulmakiviä.



Takaisin edelliselle sivulle

Suosituimmat

Vihreä siirtymä edellyttää ripeää sähkömarkkinaa

Uusiutuvan energiantuotannon myötä sähköntuotannon vaihtelut ovat entistä nopeampia.

Kolumni: Taklaako anonyymi rekrytointi osaajapulaa?

Työn ja tekijöiden kohtaannon esteenä voivat olla tiedostamattomat ennakkoluulot.

/ Ril twitterissä

/ Ril facebookissa