RIL-Palkinto

RIL-palkinto 2022 Blominmäen jätevedenpuhdistamolle

Teksti: Henriikka Hellström
Kuvat: Sami Perttilä

Vuoden RIL-Palkinnon on saanut Blominmäen jätevedenpuhdistamo ja kunniamaininnan Vietnamissa, Ho Chi Minhissä sijaitseva Thu Thiem 2 -silta. Loppusuoralle ylsivät myös kauppakeskus Lippulaiva Espoosta ja Pikku-Finlandia Helsingistä. Tunnustuksen saajan päätti kansanedustaja Elina Valtonen.

50. juhlavuottaan viettävän RIL-Palkinnon 2022 saajan valinnut kansanedustaja Elina Valtonen korosti perusteluissaan, että kaikki neljä finalistikohdetta olivat erinomainen osoitus vaativasta suomalaisesta insinööriosaamisesta.

”Blominmäen jätevedenpuhdistamo on uraauurtava, maailman tasollakin huippuluokan hanke. Se on poikkeuksellisen vaativa ja laadukas, maan alle rakennettu insinöörityön taidonnäyte. Siinä yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi useat tekniikan eri osa-alueet. Lisäksi puhdistamon toteutus täysin maan alla vapauttaa tilaa muulle rakentamiselle maan päällä.”

Valtosen mukaan kyseessä on yhteiskunnallisesti merkittävä hanke, jolla on erittäin tärkeä perustehtävä.

”Blominmäen jätevedenpuhdistamo tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle vähintään vuosikymmeniksi. Jäteveden puhdistus on konkreettista Itämeren suojelua ja kaupunkikehitystä parhaimmillaan – yhdistettynä energiaviisaisiin ratkaisuihin. Kyseessä on lämmöntuotannon osalta 100-prosenttisesti ja sähkön suhteen 70-prosenttisesti omavarainen hanke”, Valtonen perustelee valintaansa.

Thu Thiem 2 -sillan suunnittelussa on päätuomarin mukaan hyödynnetty ainutlaatuisesti tietomallintamista. Sillan toteutus on kansainvälistä huipputasoa.

”Thu Thiem 2 -silta on todellinen suomalaisen diplomi-insinööri -suunnittelutyön taidonnäyte maailmalla.”

RIL-Palkinnon voittaja julkistettiin 24.11.2022 Säätytalolla Helsingissä. Päätuomari teki valintansa rakennusalan asiantuntijoista koostuva esiraadin arvioiden pohjalta. Kaikkiaan RIL-Palkinto -kilpailuun osallistui kahdeksan kovatasoista ehdotusta.   

Lisää voittajakohteesta s.18 alkavassa jutussa ja kunniamaininnan saaneesta kohteesta s. 20 alkavassa jutussa.

RIL-Palkinto RIL myöntää vuosittain RIL-Palkinnon rakennustyölle, -kohteelle tai -konseptille, joka edustaa parhaiten korkealuokkaista, laadukasta ja innovatiivista suomalaista rakennusinsinööritaitoa ja osaamista. Palkittava työ tai hanke on edistänyt kilpailuaikana parhaiten myönteistä rakennusteknistä ja yhteiskunnallista kehitystä maassamme. 

Tunnustuksella palkitaan rakennuskohteita, joiden suunnittelussa ja toteutuksessa on osoitettu erinomaista rakennusalan osaamista joko uutta kehittämällä tai olemassa olevaa tietoa luovasti soveltamalla. Kilpailussa on viime vuosina painotettu myös muun muassa digitaalisten ratkaisuiden ja uusien innovaatioiden hyödyntämistä sekä loppukäyttäjien huomioimista.



Takaisin edelliselle sivulle

Suosituimmat

RIL-Palkinto Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamisty...

"Suojellun Olympiastadionin perusparannus ja uudistus oli haastava kokonaisuus"

Tikkurilankosken kunnostus vahvistaa kaupunkikeskuksen vehre...

Tikkurilankosken padon purkaminen ja kosken kunnostaminen sijoittui RIL-Palkinto 2019 -kil...

/ Ril twitterissä

/ Ril facebookissa