Pääkirjoitukset

Ilmastonmuutoksessa toimivan infran merkitys korostuu

ti 31. maaliskuuta 2020 15.12.00

Teksti: Miimu Airaksinen
 

Ilmastonmuutos vaikuttaa monin suorin ja epäsuorin tavoin ihmisiin, yhteiskuntaan, talouteen ja luontoon. Jo tällä hetkellä äärimmäisten ja poikkeavien sääilmiöiden riskit ja ajankohdat ovat muuttuneet. Lisäksi ilmastonmuutos tuo mukanaan uusia, vähitellen kasvavia suoria riskejä infrastruktuurillemme. Myös muualla tapahtuvat muutokset esimerkiksi globaalissa kaupassa tai tavaravirroissa voivat heijastua epäsuorasti Suomeen.

Rankkasateet, tulvat ja kovat myrskytuulet ovat olleet uutisissa viime aikoina. Hulevedet ovat tulvineet teille, ja sateen vaikutuksesta eroosio on lisääntynyt ja aiheuttanut jopa muutoksia perustusten vakauteen.

On sanomattakin selvää, että infrastruktuurimme on oltava toimintavarma myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. On kriittisen tärkeää, että hälytysajoneuvot pääsevät suorinta tietä perille ilman viivytyksiä tai kiertoreittejä. Samoin arjen sujuvuuden kannalta infran toimiminen on tärkeää. Toimintavarmat tekniset ratkaisut ovat koko yhteiskunnan keskiössä. Niihin tulee kiinnitettyä huomiota vasta silloin, kun ne eivät toimi.

Haastavaksi tilanteen tekee se, että infrastruktuurimme rakentuu, täydentyy ja uudelleenmuovautuu jatkuvasti. Miten alun perin suunniteltu järjestelmä toimiikaan, kun siihen liittyy uusia osia – ja pysyykö häiriöherkkyys muuntumattomana.

Rakenteellinen toimivuus on kaiken perusta, mutta lisäksi on tärkeää kehittää häiriötilanteiden havaitsemista ja ennakoimista. Tässä uudet teknologiat, reaaliaikainen monitorointi sekä tiedon jalostaminen aikaisin varoittaviksi indikaatioiksi on tärkeää. Hyvänä esimerkkinä tästä on siltojen kunnon, teiden liukkauden ja ruuhkaisuuden monitorointi..

Teknisen monitorointivalmiuden lisäksi tarvitaan myös tiedon jakamisen alustaa ja tiedon sujuvaa virtausta kaikille tahoille. Tietojen yhdistäminen eri lähteistä ja sen oikea tulkinta korostuvat. Tarvitaan rautaista ammattitaitoa ja syvää osaamista. RIL-insinöörien taitoja tarvitaan, että yhteiskuntamme toimii myös häiriötilanteissa. 



Takaisin edelliselle sivulle

Suosituimmat

Edessä materiaaliteknologian vallankumous?

Pääkirjoitus Rakennustekniikka-lehden numerosta 3/2018

Business as usual -asenne ei riitä

Pääkirjoitus Rakennustekniikka-lehden numerosta 4/2017.

/ Ril twitterissä

/ Ril facebookissa