Pääkirjoitukset

Mitä opin tänään

ti 28. marraskuuta 2017 12.31.00

Järjestimme elokuussa monitieteellisen ajankohtaiskoulutuksen nousevasta trendistä, korkeasta rakentamisesta. Kuulijoiksi paikalle saapui muun muassa rakennetekniikan, talotekniikan, materiaalien, arkkitehtuurin ja kaavoituksen asiantuntijoita, suunnittelijoita, projektihenkilöstöä ja johtoa. Tupa oli täynnä.

Myös puhujat tulivat kentän eri laidoilta, aina Kanadaa myöten. Esitysten ja keskustelun tuloksena korkean rakentamisen mahdollisuudet ja kipupisteet ristiinvalotettiin läpikotaisin. Olen varma, että jokainen paikalla ollut oppi jotakin uutta.

Esimerkiksi: Pilvenpiirtäjä ei tyypillisesti huoju tuulen suuntaisesti, vaan poikittain tuuleen nähden. Poistamalla kantti kertaa kantti -pohjaisesta korkeasta rakennuksesta joka kulmasta kärjet, voidaan tuulikuorman rasitusta vähentää helposti jopa 30 prosenttia. Oikein korkealla yläpäässä vääntö on joka tapauksessa myös kiertävää, ja siksi myös perustuksissa korostuu erityisesti väännönsieto. 

Tuulitunnelikokeet ovat perusteltuja korkeiden rakennusten julkisivumateriaaleille jo 12-kerroksisesta ylöspäin ja rakenteelliselle kuormille 20-kerroksisista alkaen. Myös ”pedestrian comfort” korostuu: jos kivijaloissa halutaan käydä kauppaa, katutason syöksyvirtaukset tai viheltävät perferoidut julkisivuelementit on parempi siivota hankkeesta jo suunnitteluvaiheessa.

Tulipalon sattuessa hissien käyttö on aiemmin ollut ehdottomasti kielletty, mutta nyt ne ymmärretään tehokkaimmiksi keinoiksi siirtää suuria määriä ihmisiä ulos ja sammuttajia sisään. Ainakin osa hisseistä osastoidaan, paineistetaan ja kuilujen savunpoisto järjestetään tätä silmällä pitäen. Helikopterievakuointi on todettu mahdottomaksi, mutta sammuttajia voidaan katolle tuoda. Laskuhaat odottavat katon laidoilla.

Suosikkitiedonmuruni liittyi kuitenkin lopulta vesihuoltoon. Aiemmin tornitalojen pystyviemäreihin tehtiin määrävälein mutkia, mikä tietenkin pakotti muuttamaan myös kerrospohjia. Nyt on opittu, että kaikki viemäriin vedetty kiihtyy vain 7–8 kerroksen verran. Sen jälkeen vauhti vakiintuu. Koko pystylinjaan riittää siis vain yksi mutka aivan alas.

Kaikki tämä on kiinnostavaa, mutta mitä hyötyä siitä on? Eikö jokainen voisi vain keskittyä omaan erikoisalaansa ja hioa sen täydelliseksi?

Niin. Perusteluksi tuota vastaan riitti yksi kuva kantavan palkin läpäisevästä iv-linjasta. Aivan järjetön määrä terästä, miltei mahdoton valaa, ja valamisen jälkeen taatusti ”huoltovapaa” – eli mahdoton muuttaa ikinä mitenkään. Ja tämä viiden tornitalon hankkeen jokaisessa kerroksessa, yhteensä yli 130 kertaa.

Ihmisen erottaa koneesta kyky assosiaatioon, asiayhteyksien näkemiseen ja uuden luomiseen. Normit, standardit ja kaavamaisuudet voidaan kyllä kääntää koodiksi ja tekoäly voi piankin ottaa laskuniilon paikan, mutta olennaisen ymmärtämiseen ja oivallukseen tarvitaan edelleen ihminen.

Olemme koulutuksemme ja kokemuksemme kautta oppineet paljon tekniikasta, ja moni taitaa olla hieman salarakastunut omaan erikoisalaansa. Se on upea juttu.

Veret seisauttaviksi ja muurit murtaviksi tietomme ja taitomme muuttuvat kuitenkin vasta vuorovaikutuksessa muiden osaajien kanssa. Siihen pystyviä tiimejä ei robotti tule ikinä korvaamaan. Siksi joka aamu on syytä pohtia, mitä tänään voisi muilta oppia – ja illalla iloita kaikesta siitä, mitä oppi.

 

Teksti:
Teemu Vehmaskoski 
johtaja, tuotteet ja palvelut
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL



Takaisin edelliselle sivulle

Business as usual -asenne ei riitä

Pääkirjoitus Rakennustekniikka-lehden numerosta 4/2017.

Yhteistyö kunniaan rakentamisessa

Pääkirjoitus Rakennustekniikka-lehden numerosta 2/2017.