Kolumnit

KIRA-kasvu edellyttää tilaa tuote- ja palvelukehitykselle

Vieras: Mia Toivanen, Ohjelmajohtaja, KIRA-kasvuohjelma
Kuva: Katja Tähjä

Miten teemme tuote- ja palvelukehitystä näiden pysäyttävien uutisten aikana, kun perusliiketoimintakin on monessa yrityksessä uhattuna? Tämän lehden teemoina ovat muun muassa laatu, vastuullisuus ja arkkitehtuuri. Miten varmistamme, että nämä asiat ovat ytimessä rakennetussa ympäristössämme myös jatkossa?

Fiksut hankinnat on taikatermi. Innovaatioiden ostaminen on ollut keskusteluissa esillä jo kauan, ja meillä on kansainvälisestikin edelläkäyviä esimerkkejä yhteistyön toimintatavoista ja tuloksista. Nyt riittäisi vähempikin; pienikin vaatimusten tason nosto luo uudistumista, kun vähän kunnianhimoisemmilla kriteereillä tehtävien hankintojen määrää nostetaan.

Meidän pitäisi luoda yhä useammassa yritysten tai julkisten toimijoiden hankintaprosessissa tilaa tuote- ja palvelukehitykselle. Käännetään hankinnat tarvittaviksi tuloksiksi ja vaikutuksiksi. Ratkaisut voivat olla uusia tai jo tehtyjä, kuitenkin usein eri toimijoiden osaamista ja yhteistyötä vaativia.

Tilaa nykyistä asteen verran fiksummille hankinnoille on: Suomessa käytetään vuosittain noin 47 miljardia euroa julkisiin hankintoihin. Tästä noin neljäsosa muodostuu rakentamisesta, ja saman verran rakennusten energiahankinnoista.

Tuote- ja palvelukehityksen edellytyksenä on tarpeen ymmärrys. Monesti se riittäisi, eihän ostajan tarvitse tuntea mahdollisia ratkaisuja. Eikä tämä voi usein olla mahdollistakaan. Green Building Councilin vuonna 2021 tekemä selvitys kiertotalousratkaisujen käyttöönotosta osoittaa arkihavainnot todeksi: tilaajat eivät tunne ratkaisuja ja mahdollisuuksia, osaamista ja resursseja ei ole riittävästi. Annetaan siis parhaiden osaajien ratkaista tarpeemme, opimme itse siinä samalla.

Toinen kriittinen asia tarpeisiin vastaavalle tuote- ja palvelukehitykselle on yhä useammin yhteistyö. Vaatimukset kasvavat ja vihreä siirtymä läpäisee kaiken. Dataakin täytyisi koota, ja hyödyntää sitä läpi koko prosessin – maankäytöstä suunnitteluun, rakentamisesta materiaalien uudelleenkäyttöön. Harva näitä haasteita yksin ratkoo! Yhteistyö ei ole aina ilmeistä, eikä ainakaan helppoa. Välttämätöntä se kuitenkin usein on.

KIRA-kasvuohjelma kannustaa alaa, niin kuntia kuin yrityksiä, tuote- ja palvelukehitykseen haastekilpailujen muodossa. Käännetään ostettavat ratkaisut yhdessä tuote- ja palvelukehityksen mahdollisuuksiksi. Lisätään vähän uusia vaatimuksia ja pientä kunnianhimoa esimerkiksi laatuun, vähähiillisyyteen tai tehokkuuteen.

Me KIRA-kasvuohjelmassa tarjoamme tukea tarpeiden kääntelyyn kohti uusia ratkaisuja. Haluamme myös jakaa ylpeinä tietoa sekä alan uudistumisesta että edelläkävijäorganisaatioista ja huippuratkaisuista.   



Takaisin edelliselle sivulle

Kolumni: Vaikuttavuus tulevaisuuden kilpailuetuna

Edelläkävijäyritys keskittyy myös vaikuttamiseen

Kolumni: Tuunaa työstäsi sopivampi!

Työtä tuunaten vahvistuu koko yhteisö