Kolumnit

Kolumni: Tuunaa työstäsi sopivampi!

Vieras:

Jari Hakanen, Tutkimusprofessori, Työterveyslaitos
Janne Kaltiainen, Tutkimusprofessori, Työterveyslaitos
Piia Seppälä, Erikoistutkija, Työterveyslaitos

Kuva: Shutterstock

Rakennusalalla töitä paiskitaan usein tiiviissä yhteistyössä työporukan kesken. Työpaikan hyvä ryhmähenki ei kuitenkaan synny itsestään ja tyhjiössä. Sen sijaan siihen voi myötävaikuttaa itse.

Työn tuunaaminen (englanniksi job crafting) tarkoittaa työntekijästä itsestä lähtevää työn sisällön ja tekemisen tapojen muokkaamista siten, että työssä vallitsevat tehtävät, tilanteet ja olosuhteet sopisivat itselle entistä paremmin. Oma hyvinvointi ja työn mielekkyys paranevat, kun töissä toteutuvat aiempaa paremmin omat arvostukset ja mahdollisuudet omien vahvuuksien hyödyntämiseen. Tätä edesauttaa myös mahdollisuus tehdä sitä, missä on hyvä. 

Yksi työn tuunaamisen monista tavoista on edistää työpaikan sosiaalista vuorovaikutusta ja olosuhteita. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että työntekijä käy oma-aloitteisesti antamassa työtoverille tai esimiehelle palautetta tai kannustusta hänen työstään. Yhtä lailla työntekijä voi pyytää myös itselleen palautetta siitä, miten hän on onnistunut jossakin tehtävässä tai pyytää vinkkiä tehtävässä, jossa joku toinen on häntä kokeneempi.

Toisaalta työntekijä voi lisätä myönteistä kanssakäymistä esimerkiksi ehdottamalla säännöllisiä yhteisiä kahvitaukoja työporukan kesken, keskustelemalla myös työn ulkopuolisista asioista ja kysymällä, mitä työtovereille kuuluu.

Työtä ja sen sosiaalisia piirteitä, yhteistyötä ja olosuhteita tuunaamalla työntekijä voi edistää työpaikan myönteistä ilmapiiriä, hyvää ryhmähenkeä ja työtovereilta saatavaa tukea. Samalla hän voi kokea oman työnsä entistä sujuvammaksi ja mielekkäämmäksi.

Työpaikan ryhmähenkeä voi tuunata myös työkavereiden kanssa yhdessä. Tällainen työn tuunaaminen onnistuu kehittämällä yhdessä työpaikan sosiaalisia piirteitä ja olosuhteita juuri omalle porukalle parhaiten sopivaksi. Työkavereiden kanssa voi yhdessä pohtia, mitkä tekijät ovat juuri meidän työporukkamme ryhmähengelle kaikkein tärkeimpiä ja miten näitä asioita saisi ylläpidettyä ja lisättyä työn arjessa. Myös yhdessä ideointi tehtävien toteuttamisesta jatkossa entistä fiksummin kannattaa.

Näitä asioita tapahtuukin varmasti paljon jo nyt työarjessa, mutta monella työpaikalla tekemistä on mahdollista tuunata entistä tietoisemmin. Ja lisäksi siten, että se aidosti myös vahvistaa yhteenkuuluvuutta työporukassa ja jokaisen hyvinvointia.

Varmimmin työn tuunaamisen tiellä pääsee eteenpäin kokeilemalla työssä pieniäkin muutoksia. Nämäkin teot voivat kohtaamisten lisäämiseksi saada aikaan suurta, sillä jokainen meistä kaipaa arvostusta ja hyväksyntää omalta työporukaltaan.

Työyhteisöt, joissa kaveria tuetaan ja ketään ei jätetä yksin, pärjäävät nimittäin haastavinakin aikoina, eli silloin kun työ kuormittaa ja kiirettä piisaa.  



Takaisin edelliselle sivulle

KIRA-kasvu edellyttää tilaa tuote- ja palvelukehitykselle

Vaatimukset kasvavat ja vihreä siirtymä läpäisee kaiken.

Kolumni: Vaikuttavuus tulevaisuuden kilpailuetuna

Edelläkävijäyritys keskittyy myös vaikuttamiseen