Pääkirjoitukset

Yhteistyö kunniaan rakentamisessa

to lokak. 05 12:02:00 2017

Vanha viisaus sanoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Sanonta pitää erittäin hyvin paikkansa rakentamisessa, jossa suunnitteluvaiheessa päätetyt ratkaisut vaikuttavat merkittävästi sekä lopputuloksen laatuun, että hankkeiden toteutettavuuteen ja kustannuksiin.

Merkittävästä roolistaan huolimatta hyvää suunnittelua ei valitettavasti aina osata arvostaa ja hyödyntää rakentamisen arvoketjussa. Pahimmillaan se koetaan rakennushankkeissa pakkopullaksi, joka pyritään hankkimaan mahdollisimman nopeasti ja halvalla. Arkkitehtuuri, ympäristötaide ja muotoilu ovat puolestaan luksusta, johon panostetaan vain imagon tai kaavavelvoitteen takia. 

Rakennetun omaisuuden tila ROTI -raporttiin sisältyi vuonna 2017 ensimmäistä kertaan erillinen paneeli arkkitehtuurille, suunnittelulle, muotoilulle ja taiteelle (ARTS). Asiantuntijat eivät pyrkineet antamaan kouluarvosanoja luovan suunnittelun laadulle, vaan arvioinnissa pohdittiin, kuinka näitä osa-alueita hyödynnetään rakennetussa ympäristössä ja rakentamisessa. Paneelin antia on raportoitu laajemmin lehden sisäsivuilla.

Luovan suunnittelun käyttö rakentamisessa sai ROTI-panelisteilta tyydyttävän arvosanan. Arvosana kertoo selkeästi sen, mitä alalla tiedetään; perussuunnittelu hoituu rutiinilla, mutta ARTS-kokonaisuuden kattavampi hyödyntäminen on hankkeissa vielä varsin harvinaista.

ARTS-paneeli teki rohkean ja oikean johtopäätöksen, kun se päätyi vaatimaan koko toimialan ajattelutavan ja toimintamallien muuttamista. Ehdotetun paradigmamuutoksen lähtökohtana ovat käyttäjät ja heidän tarpeensa. Keinoina taas kuuntelu ja moniammatillinen yhteistyö. Uusimuotoisen toimintamallin tavoitteena ovat yksilölliset, kauniit ja monimuotoiset tilat, joissa ihmiset voivat hyvin ja toimivat tehokkaasti.

Suositus haastaa rakentamiseen pesiytyneen käsityksen siitä, että alan tuottavuus paranee monistamalla ja monotonisuudella. Kevään kärkkäimmissä puheenvuoroissa tuottavuus määriteltiin maksimaalisena kustannustehokkuutena. Näissä mielipiteissä kehityksen jarruiksi nostettiin arkkitehtuuri ja kaavoitus, joiden ainoana antina rakentamiselle on isompi hintalappu.

Osoittelun sijasta ajattelun suunta pitää muuttaa kohti yhteistyötä niin toimialan kehittämisessä kuin työmaillakin. Yhteistyössä kuuntelu on erinomainen lähtöteline, mutta maaliin päästäkseen on opittava aidosti arvostamaan kaikkia viestijoukkueen jäseniä ja heidän erityistaitojaan. Samalla tiimiin on hyvä kutsua mukaan uusia näkökulmia ja asiantuntijoita, joiden osaaminen ja raikkaat ajatukset tekevät lopputuloksesta entistäkin paremman.

Toivotan yhdessä tekemisen kesää kaikille Rakennustekniikan lukijoille!

Teksti: Helena Soimakallio 



Takaisin edelliselle sivulle

Suosituimmat

Ilmastonmuutoksessa toimivan infran merkitys korostuu

Pääkirjoitus Rakennustekniikka-lehdenn umerosta 1/2020

Edessä materiaaliteknologian vallankumous?

Pääkirjoitus Rakennustekniikka-lehden numerosta 3/2018

/ Ril twitterissä

/ Ril facebookissa