"KIRA-alan vetovoiman parantaminen on edelleen välttämätöntä motivoituneiden ja kyvykkäiden opiskelijoiden saamiseksi"

Pula osaajista rajoittaa kiinteistö- ja rakentamisalan kehitystä ja kasvua. Digitalisaation ja uusien tuotantomenetelmien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää uutta ja aiempaa korkeampaa osaamista. Pienenevät ikäluokat eivät riitä korvaamaan alalta poistuvia ammattilaisia. Tilanne tunnustetaan alalla ja sen ulkopuolella, mutta mistä tarvittavat osaajat löydetään?

Perinteinen ajatus on panostaa työelämään tuleviin nuoriin, ja lisätä alan aloituspaikkoja oppilaitoksissa. Tämä saattaakin toteutua, sillä ilman korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämistä valtiovalta ei saavuta tavoitetta 50 tai jopa 70 prosentin korkeakoulutettujen osuudesta.

Ikäluokat pienenevät rajusti 2030-luvulla, eikä niistä riitä osaajia kuin vetovoimaisimmille aloille. Tämä näyttää ammattikorkeakoulujen osalta haastavalta, sillä meillä on jo nyt haasteita saada koulutettua heterogeenisesta opiskelijajoukosta osaavia ammattilaisia. KIRA-alan vetovoiman parantaminen on siis edelleen välttämätöntä motivoituneiden ja kyvykkäiden opiskelijoiden saamiseksi.

Työelämässä KIRA- tai muulla alalla olevat henkilöt ovat toinen tärkeä kohderyhmä osaajia etsiessä. Heillä saattaa olla jo yksi korkeakoulututkinto tai erikoisammattitutkinto suoritettuna, tai vankkaa alan työkokemusta. Näissä ryhmissä on hyvin kysyntää alamme koulutukselle, työn ohella opiskelun vetovoima on korkea. Kehitämmekin näille osaajille uusia jatkuvan oppimisen tapoja, erityisesti työssäoppimisen tunnistamista ja tunnustamista.

Aloituspaikkojen suuntaaminen nuorille johtanee siihen, että toisen korkeakoulututkinnon opiskelua tullaan tavalla tai toisella rajoittamaan. Muuntokoulutettavia ohjataan suorittamaan osaamiseen vaadittavia opintoja avoimessa korkeakoulussa. KIRA-alallakin pitää kysyä, tarvitaanko pätevyyteen koko tutkinto, vai riittävätkö toisen alan korkeakoulututkinnon lisäksi esimerkiksi 1-2 vuoden ammattiaineopinnot sekä mahdollinen työkokemus.

Kolmas osaajien lähde ovat kansainväliset opiskelijat. Suomen korkeakoulut panostavat englanninkielisiin lukukausimaksullisiin tutkinto-ohjelmiin, osittain tosin suomenkielisten aloituspaikkojen kustannuksella. Niistä aletaan saada osaajia KIRA-alalle tämän vuosikymmenen loppupuolella, jos ala on valmis ottamaan heidät vastaan. ROTI 2023 -raportin mukaan tämä edellyttää mm. englannin hyväksymistä rinnakkaiseksi työkieleksi. Jokaisen osaajapulaa kärsivän yrityksen kannattaakin jo nyt pohtia, miten vain englantia puhuva opiskelija otetaan ohjattuun harjoitteluun ja miten hänen polkuaan ammattilaiseksi tuetaan.

Ammattikorkeakouluilla on käytettävissään laaja paletti koulutus- ja rahoitusinstrumentteja osaajapulan ratkaisemiseen. Teemme tutkintokoulutuksen ja avoimen korkeakoulun lisäksi maksullista täydennyskoulutusta, työvoimakoulutusta ja koulutushankkeita. Näitä yhdistämällä pystymme tarjoamaan yrityksille ratkaisuja osaajapulaan. Kannattaa siis olla yhteydessä paikalliseen ammattikorkeakouluun
 

***********

ROTI 2023 kokoaa yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi
www.roti.fi/blogit

 

Jorma Säteri

ROTI 2023 -hankkeen Koulutus ja kehitys -paneelin jäsen
Osaamisaluepäällikkö, Kiinteistö- ja rakennusala, Metropolia ammattikorkeakoulu

Kuva: Jere Hyppönen

 

Takaisin listaukseen