RIL-Palkinto

RIL-Palkinto 2021 -Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelman projektikokonaisuudelle

RIL-Palkinto 2021 on luovutetty -Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelman projektikokonaisuudelle. Toiselle sijalle ylsivät Tampereen raitiotiehanke, osa 1. sekä Poistoputken kapasiteetin tehostamishanke Turusta. Tunnustuspalkinnon saajan valinnut yritysjohtaja, TkT Matti Alahuhta korosti puheessaan, että kaikki kolme palkittua olivat tehneet erinomaista työtä.

”Minulle on syntynyt vahva vaikutelma, että jokaista hanketta on viety eteenpäin korkeatasoisella ammattitaidolla ja vahvalla sitoutumisella tavoitteisiin. Tiivis yhteistyö verkostokumppaneiden kanssa on ollut olennainen osa toimintamallia ja tavoitteet on saavutettu hyvässä, inspiroivassa yhteistyön hengessä.”

RIL-Palkinnon voittaja julkistettiin 23.11.2021 Säätytalolla Helsingissä. Yritysjohtaja, TkT Matti Alahuhta teki valintansa kolmen finalistin joukosta, rakennusalan asiantuntijoista koostuva esiraadin arvioiden pohjalta. Kaikkiaan RIL-Palkinto-kilpailuun osallistui seitsemän kovatasoista ehdotusta.

RIL-Palkinnon saaneessa Finavian hankkeessa Alahuhta näkee useita vahvuuksia.

”Finavia on toteuttanut koko projektissa laajasti digitaalisuutta, niin varsinaisessa rakentamistyössä kuin tietomallintamisessa ja tiedolla johtamisessa. Tämä on mahdollistanut kokonaisuuden ja sen osien ennakoinnin sekä joustavat muutokset aina silloin, kun ongelmanratkaisua on tarvittu hyvän asiakaskokemuksen takaamiseksi. Tietomallijohtamisella on ollut keskeinen osuus myös esteettisyyden, toimivuuden, turvallisuuden ja taloudellisuuden toteuttamisessa. Lisäksi esimerkiksi virtuaalisafarit ovat mahdollistaneet sen, että käyttäjät ovat voineet kokea tulevat tilat virtuaalisesti ja antaa palautetta jo suunnitteluvaiheessa.”

Alahuhta kiittelee myös vastuullisuuden huomioimista läpi koko hankkeen. Hankkeelle on myönnetty merkittävä kansainvälinen BREEAM-sertifikaatti excellent- tasolla kokonaisvaltaisesta ratkaisukeskeisyydestä.

”Projektia on pystytty viemään eteenpäin erittäin vaativassa toimintaympäristössä. Työtä on jouduttu tekemään tarkasti rajatulla alueella toimivan lentokentän yhteydessä. Merkittävää on, että asiakastyytyväisyys on projektin edetessä parantunut koko ajan.”


Kuvassa RIL-Summit -tilaisuudessa palkitut, voittajahanketta edustaneet henkilöt. Kuvassa myös palkinnon saajan valinnut Matti Alahuhta (toiseksi viimeinen alhaalta oikealta)


Helsinki-Vantaan lentokenttä on RIL-Palkinto 2021-kilpailun päätuomarin mukaan kiistatta Suomen tärkeimpiä näyteikkunoita maailmalle, portti Suomeen ja suomalaisuuteen.

”Tämän kehitysohjelman lopputuloksena, nyt joulukuun alussa avautuva uusi toimintakokonaisuus tuo monipuolisesti esiin suomalaista osaamista, ja samalla koko Suomea kestävän kehityksen edelläkävijänä. Kehitysohjelma vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa Euroopan yhtenä johtavana vaihtolentoasemana. Tällä on suora vaikutus niin maamme liike-elämään, talouteen kuin saavutettavuuteen.”

Alahuhta korostaa myös, että hanke on toteutettu aikataulussa ja budjettiraameissa sekä laatu- ja turvallisuustavoitteiden mukaisesti.

”Tämä on tärkeä osa julkisen rakennusprojektin yhteiskunnallista merkitystä. Mukana hankekokonaisuudessa on ollut erittäin laaja joukko suunnittelu- ja rakennusalan yrityksiä.”
 

Kuvat: Sami Perttilä



Takaisin edelliselle sivulle