Vuoden silta
RILin Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä hakee vuosittain ehdotuksia Vuoden silta -kilpailuun. Tunnustuspalkinnon jakamisella halutaan nostaa siltasuunnittelun ja -rakentamisen tasoa ja arvostusta maassamme.
Tunnustuspalkinto annetaan kohteelle, joka edustaa korkealuokkaista ja laadukasta suomalaista siltasuunnittelu- ja sillanrakennusosaamista. Lisäksi palkittava kohde on tuonut positiivista näkyvyyttä suomalaiselle sillanrakentamisosaamiselle. Kilpailussa huomioidaan uudiskohteiden lisäksi myös ensiluokkaiset sillankorjauskohteet.
VUODEN SILTA 2024 -KILPAILU ON NYT KÄYNnistynyt!
Vuoden silta 2024 -kilpailussa on vapaa teema, kilpailuun voi ehdottaa pieniä ja suuria siltoja sekä siltakokonaisuuksia, joiden rakentaminen, korjaaminen tai muuttaminen on ollut nostamassa suomalaisen sillansuunnittelun tai -rakentamisen tunnettuutta tai edistänyt poikkeuksellisella tavalla tähän liittyvää osaamista.
Hankkeiden on pitänyt valmistua vuosina 2019-2023. Sillan on oltava sopiva ja tarkoituksenmukainen ympäristöön, johon se on rakennettu. Eduksi katsotaan myös suunnittelun ja rakentamisen teknisten haasteiden innovatiivinen ratkaiseminen.
Ehdotukset palkittaviksi kohteiksi tulee toimittaa viimeistään 31.8.2024. Vuoden silta 2024 -voittaja julkaistaan RILin Siltapäivillä syksyllä 2024. Lue lisää ja jätä tästä oma ehdotuksesi kilpailuun!
VÄLIMERENKADUNSILTA PALKITTIIN VUODEN SILTA 2023 -TUNNUSTUKSELLA
Hyvin tehty silta voi olla enemmän kuin pelkkä kulkuyhteys esteen yli. Ajatuksella toteutetulla sillalla voi olla iso rooli elinympäristön muokkaamisessa, kaupunkikuvan kehittämisessä sekä ihmisten liikkumisrutiinien uudelleen ohjaamisessa. RILin Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä halusi nostaa esille siltojen merkitystä ympäristöönsä asettamalla Vuoden silta 2023 -kilpailun teemaksi Silta elinympäristön uudistajana.
Kilpailuun sai ehdottaa pieniä ja suuria siltoja sekä siltakokonaisuuksia, joiden rakentaminen, korjaaminen tai muuttaminen on vaikuttanut positiivisesti ympäristönsä kehitykseen sekä mahdollistanut laajempia vaikutuksia käyttäjiensä elämään. Ehdotettavien hankkeiden on pitänyt valmistua vuosina 2018-2022.
RILin Vuoden silta 2023 -tunnustuksen saaja julkistettiin RILin Kesäglögeillä 9.6.2023. Tunnustuksen sai Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva Välimerenkadunsilta. Lue lisää aiheesta täältä!
Vuoden silta 2023: Välimerenkadunsilta. Kuva: VSU maisema-arkkitehdit Oy / Hannu Rytky.
Vuoden sillat:
-
2023 Välimerenkadunsilta, Helsinki
-
2022 Atlantinsilta, Helsinki
-
2021 Sudentassu, Vantaa
-
2020 Vekaransalmen silta, Sulkava
-
2019 Matinkartanonsilta, Espoo
-
2018 Heikinkadun alikulkusilta, Oulu
-
2017 Isoisänsilta, Helsinki
-
2016 Finnevikinsilta, Espoo
-
2015 Ylisoutajan silta, Joensuu
-
2014 Kirjastosilta, Turku
-
2013 Crusellin silta
-
2012 Haikulan silta
-
2011 Laukon silta, Tampere
-
2010 Viikinmäen kevyen liikenteen silta
-
2009 Mikkelin satamasilta
-
2008 Keravan kaupunkisillat
-
2007 Kunniamaininta Aleksanterinkadun silta, Porvoo ja Lukkarin silta, Pori
-
2006 Espoonportti
-
2005 Korkeasaaren silta
-
2004 Korian ratasillan korjaustyö
-
2003 Hollolan rataoikaisun sillat, Lempäälä
-
2002 Matinkaari, Helsinki
-
2001 Tuomaansilta, Turku