Tuomas Särkilahden blogi: Helenalle kiitokset, uuden toimitusjohtajan valinta loppusuoralla

RIL:n hallitus sai tietää ennen kesälomia RIL:n pitkäaikaisen toimitusjohtajan Helena Soimakallion siirtymisestä uusiin tehtäviin. Luonnollisesti käynnistimme heti uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

Millainen tilanne RIL:ssä on Helenan yli 10 vuotta kestäneen kauden jälkeen? Jäsenasiat ovat kunnossa ja liiton talous tasapainossa. Jäsenmaksuja ei ole viime vuosina tarvinnut korottaa. Koulutustoiminta pyörii aktiivisesti, ja koulutuspalvelujamme käytetään ilahduttavan ahkerasti. RIL:n julkaisut ovat tuttuja niin alan opiskelijoille kuin varttuneemmille asiantuntijoille.

Kansainväliset konferenssit, joita myös järjestämme, auttavat osaltaan pitämään jäsenmaksut kurissa, mutta tarjoavat samalla jäsenistölle oivan ikkunan pysyä kansainvälisen kehityksen kärjessä. Jäsenistön tyytyväisyys on jäsenkyselyjen mukaan hyvällä tasolla, samoin RIL:n toimiston henkilöstön työtyytyväisyys. RIL:n toiminnalla on vaikuttavuutta ja järjestöämme myös kuunnellaan alalle tärkeissä asioissa. Vaikuttaminen tapahtuu ennen kaikkea alan verkostojen sisällä, ei niinkään takki auki turuilla ja toreilla.

Kaiken kaikkiaan Helena on tiimeineen tehnyt erittäin hyvää työtä, ja tässä meillä on todella mainiot lähtökohdat uudelle toimitusjohtajalle. Haluankin koko jäsenistön puolesta kiittää Helenaa lämpimästi menneistä vuosista ja upeasti sujuneesta yhteistyöstä niin jäsenistön, toimiston kuin hallituksen kanssa.

Uuden toimitusjohtajan valintakomiteaan ovat itseni lisäksi kuuluneet professorit Jorma Mäntynen, Riku Vahala ja Jukka Pekkanen, joka on myös RIL:n vaalilautakunnan puheenjohtaja. Komitean tehtävänä on ollut löytää RIL:lle paras mahdollinen toimitusjohtaja, joka mahdollistaa sekä aikaisemman hyvän työn jatkuvuuden että järjestömme jäsenaktiivisuuden, liiketoiminnan sekä näkyvyyden ja vaikuttavuuden kehittämisen vielä entistäkin paremmaksi.

Valintakomitea on käyttänyt apunaan rekrytointikonsulttia, mikä on normaali käytäntö tämän tason rekrytoinneissa. Toimitusjohtajan tehtävä on herättänyt runsaasti kiinnostusta, ja olemme saaneet paljon hakijoita, joilla on erilaisia profiileja: osalla on taustaa liike-elämän puolelta, osalla järjestöpuolelta. Jokaisella hakijalla on ollut omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Valintakomitean haasteena on ollut etsiä parasta osumaa henkilön taustan ja toimitusjohtajan tehtävissä vaadittavien osaamisten suhteen.

Valintakomitean mieluisana tehtävänä on ollut haastatella useita kandidaatteja, joitakin jopa useaan kertaan. Valintakomitealta on tulossa yksimielinen ehdotus RIL:n hallitukselle käsiteltäväksi. RIL:n hallitus tekee valinnan ylimääräisessä kokouksessa vielä syyskuun aikana. Uusi toimitusjohtaja aloittaa syksyllä työnsä RIL:n jäsenistön eteen yhdessä RIL:n toimiston väen kanssa.

Tuomas Särkilahti
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n hallituksen puheenjohtaja



Takaisin edelliselle sivulle